Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.05.2024/Pykälä 120


 

Lautakunnan jäsenten esille ottamat asiat

 

TL 29.05.2024 § 120  

    

 

 

  

 

 

 Aila Makkonen esitti, että:

 Tutkitaan pystyttäisiinkö järjestämään ilmaiset matkat kaupungin joukkoliikenteeseen sellaisten vammaisten henkilöiden avustajille, joille avustettava henkilö maksaa itse palkan.”

 

 Aila Makkonen tiedusteli myös aluekeittiön tilannetta.

 

  Tero Juuti esitti, että:

  ”Mertalan koirapuiston siirtämisestä Tuokkolan päiväkodin läheisyyteen on

  käyty keskusteluja. Hankkeen edetessä on neuvoteltava air soft harrastajien                             kanssa alueen käytöstä. Heillä on tällä hetkellä vanhan päiväkodin tilat ja

  läheinen piha osittain käytössä. Koirapuisto voisi soveltua esimerkiksi

  päiväkodin alapuolelle. Piha-alue puustoineen palvelee koiraharrastajia

  paremmin kuin tyhjä hiekkakenttä, missä koirapuisto nyt on.”