Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.05.2024/Pykälä 113


Nuorisovaltuuston aloite; Linja-autovuorojen lisääminen

 

TL 29.05.2024 § 113  

249/08.01.00.01/2024

 

 

Valmistelija Logistiikkapäällikkö Pia Hokka-Itkonen, 040 417 4840

 

Selostus Nuorisovaltuusto on 19.3.2024 § 26 tehnyt seuraavan aloitteen tekniselle lautakunnalle:

 

 ”Savonlinnan Pihlajaniemen Peräkylältä kulkee huonosti linja-autovuoroja esim. kaupunkialueelle. Alueella asuu nuoria ja nyt haasteena on se, että vuorot kulkevat huonosti, eivätkä nuoret välttämättä pääse voimassaolevilla vuoroilla ajoissa kouluun. Nuorisovaltuusto toivoo lisää linja-autovuoroja Savonlinnan Pihlajaniemen Peräkylälle, niin että sen alueen nuoret ehtisivät ajoissa linja-autolla kouluun.

 

 Lisättävät ajovuorot olisivat:

 -Pihlajaniemen Peräkylältä keskustaan klo 9.00

 -Linja-autoasemalta Pihlajaniemen Peräkylälle klo 15.50 sekä klo 20.00.”

 

 Nuorisovaltuuston esittämät vuorot ovat koulupäivinä ajettavassa linja 3:n aikataulussa. Kyse on reittimuutoksista, eli ns. vanhalla koululla käynnistä.

 

 Esitettyihin linja 3:n vuoroihin voidaan lisätä ns. vanhalla koululla käynti. Reittimuutos vaikuttaa aikatauluihin ja kustannuksiin. Kaupungille koituvien lisäkustannusten arvio on Savonlinja Oy:n laskelmien mukaan 4 636 euroa (alv 0 %) vuodessa. Jos reittimuutokset toteutetaan on koulupäivinä ajettavien vuorojen aikataulu tarkistettava ja muutokset tulevat voimaan 8.8.2024. Linja 3 käy joillakin vuoroilla vanhalla koululla Pihlajaniemen Peräkyläntiellä, joten reittimuutos ei aiheuta pysäkkien osalta rakentamiskustannuksia.

 

 Logistiikkapalveluyksikön vuoden 2024 talousarviosta löytyy kate reittimuutosten toteuttamiseen.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että paikallisliikenteen linja 3:n koulupäivisin ajettavien klo 9.00, 15.50 ja 20.00 lähtevien vuorojen aikataulut muutetaan siten, että vuoroihin lisätään ns. vanhalla koululla käynti 8.8.2024 alkaen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Savonlinja Oy

 Nuorisovaltuusto

 Matkahuolto/liikennemuutokset

 

Toimenpiteet logistiikkapalveluyksikkö