Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 94



 

Kaupungin vuoden 2023 avaava tase

 

KH 30.10.2023 § 323 

 

 

 

Valmistelija talouspäällikkö Outi Ollila, outi.ollila@savonlinna.fi, p. 050 473 6280

 talousjohtaja Tuula Ahvonen, tuula.ahvonen@savonlinna.fi, p. 050 575 8803

 

Selostus Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä palo- ja pelastustoimen järjestämisvastuu on siirtynyt 1.1.2023 kunnilta hyvinvointialueille. Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaoston lausunnon nro 128/16.5.2022 mukaan kunnista siirtyvät omaisuus- ja pääomaerät kirjataan alkusaldojen muutoksina tilinavaukseen päiväykselle 1.1.2023. Voimaanpanolain 42 §:n mukaan lain 20 §:ssä tarkoitettujen kuntayhtymien jäsenosuuksien ja 23 §:ssä tarkoitetun irtaimen omaisuuden siirto hyvinvointialueille kirjataan kunnan kirjanpidossa peruspääomaa vastaan, jollei kunta toisin päätä. Hyvinvointialueelle siirtyvä lomapalkkavelka kirjataan peruspääomaa vastaan.

 

 Tilinavaukseen kirjaamisen tarkoituksena on, että peruspääomaa vastaan kirjattavia omaisuus- ja pääomaerien siirtoja ei esitetä vuoden 2023 liiketapahtumina talousarvion toteutumisvertailussa eikä rahoituslaskelmassa. Kirjauksilla ei ole tulosvaikutusta. Muut kirjaukset esitetään vuoden 2023 liiketapahtumina, ja ne voivat vaikuttaa vuoden 2023 tulokseen.

 

 Kirjanpitolain mukaan (3:3.1 § kohta 5) tilinavauksen tulee perustua edellisen tilikauden päättäneeseen taseeseen.Kirjanpitovelvollisen tulee huolehtia alkusaldoihin kirjattavien muutosten riittävästä dokumentoinnista, jotta voidaan varmistaa aukoton kirjausketju edellisen vuoden päättävästä taseesta lopullisiin alkusaldoihin.

 

 Pysyvät vastaavat

 Hyvinvointialueelle siirtyvät kuntayhtymien jäsenosuudet ja irtain omaisuus vähennetään kunnan taseen kyseisistä omaisuuseristä. Siirto kirjataan kunnan kirjanpidossa peruspääomaa vastaan, jollei kunta toisin päätä. Kirjaus toteutetaan tase-erien välisenä siirtona.

 

 Vieras pääoma

 Voimaanpanolain 42.1 §:n mukaan kunnasta hyvinvointialueelle siirtyvä lomapalkkavelka kirjataan kunnan peruspääomaa vastaan. Kirjaus toteutetaan tase-erien välisenä siirtona.

 

 Vertailuvuoden tase

 Voimaanpanolain perusteella tehtävät omaisuuden ja pääomien siirtoja koskevat kirjaukset eivät ole luonteeltaan kirjanpitoperiaatteiden muutoksia tai aikaisempien vuosien virheiden oikaisuja, joten kuntien tilinpäätöksessä 2023 vertailuvuotena olevan edellisen tilikauden päättävään taseeseen 2022 ei tehdä oikaisuja, vaan tarvittavat tiedot annetaan liitetiedoissa.

 

 Vuoden 2023 tilinavauksen yhteydessä alkusaldojen muutoksina kaupungin taseessa on kirjattu kirjanpitolautakunnan lausunnon mukaan peruspääomaa vastaan seuraavat: Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän jäsenosuus, 12 572 409,92 euroa ja Vaalijalan kuntayhtymän jäsenosuus, 183 858,89 euroa, yhteensä jäsenosuudet 12 756 268,81 euroa  sekä hyvinvointialueelle siirtyneen henkilöstön lomapalkkavelka, 246 609,07 euroa. Kirjaukset on toteutettu tase-erien välisinä siirtoina, Liite A.

 

 Kirjausten jälkeen kaupungin peruspääomaksi tulee 118 616 116,79 euroa.

 

Lapsivaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Yritysvaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Esittelijä 1. kj:n sij. Hallintojohtaja-kaupunginlakimies Hämäläinen Markus

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee liitteenä A olevan kaupungin vuoden 2023 avaavan taselaskelman tiedoksi ja saattaa sen edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Käsittely Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallituksen jäsenet Janne Laine, Eija Stenberg ja Panu Peitsaro ilmoittivat esteellisyytensä (HallL 28 § 1. mom. k. 5) asian käsittelyyn ja poistuivat kokouksesta klo 18.57.

 

 Puheenjohtajana tämän asian osalta toimi kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Tuukka Suomalainen.

 

 Esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavaksi: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi liitteen A, kaupungin vuoden 2023 avaavan taselaskelman.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän muutetun päätösehdotuksen.

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto

 

KV 13.11.2023 § 69 

 

 

Selostus Liite A: kaupungin vuoden 2023 avaavan taselaskelman.

 

Käsittely Kaupunginjohtaja Janne Laine ilmoitti Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallituksen jäsenenä esteellisyytensä (yhteisöjäävi, HallL 28 § 1. mom. k. 5) tämän asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Kaupunginhallituksen

päätösehdotus Kaupunginvaltuuston hyväksyy liitteen A, kaupungin vuoden 2023 avaavan taselaskelman.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösehdotuksen.

 

 

KH 11.03.2024 § 94  

1082/02.06.02.04/2023

 

 

Valmistelija talouspäällikkö Outi Ollila, outi.ollila@savonlinna.fi, p. 050 473 6280

 talousjohtaja Tuula Ahvonen, tuula.ahvonen@savonlinna.fi, p. 050 575 8803

 

Selostus Vuoden 2023 tilinavauksen yhteydessä alkusaldojen muutoksina kaupungin taseessa on kirjattu kirjanpitolautakunnan lausunnon mukaan peruspääomaa vastaan Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän jäsenosuus, 12 572 409,92 euroa ja Vaalijalan kuntayhtymän jäsenosuus, 183 858,89 euroa, yhteensä jäsenosuudet 12 756 268,81 euroa  sekä hyvinvointialueelle siirtyneen henkilöstön lomapalkkavelka, 246 609,07 euroa. Edellä mainittu lomapalkkavelan luku on määritetty virheellisesti. Siitä on puuttunut lomapalkkoihin liittyvät henkilösivukulut.  Lomapalkkavelasta puuttuva henkilösivukulujen osuus on 49 938,34 euroa, (20,25 %/246 609,07).  Lomapalkkavelka henkilösivukulujen kanssa yhteensä on 296 547,41 euroa. Korjaus vaikuttaa vain taseen vastattavaa puolelle: peruspääoman sekä palkka- ja lomapalkkajaksotuksen lukuihin. Taseen loppusumma ei muutu kaupunginvaltuuston hyväksymästä 13.11.2023 § 69:n liitteenä olevasta avaavan taseen laskelmasta.

 

 Korjauksen jälkeen kaupungin peruspääomaksi tulee 118 666 055,13 euroa.  

 

Lapsivaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Yritysvaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

 Kaupunginjohtaja Janne Laine on ilmoittanut olevansa Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallituksen jäsenenä esteellinen (yhteisöjäävi, HallL 28 § 1. mom. k. 5) tämän asian käsittelyyn, joten asian esittelee hallintojohtaja-kaupunginlakimies

 

Esittelijä Hallintojohtaja-kaupunginlakimies Hämäläinen Markus

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi liitteen B, korjatun kaupungin vuoden 2023 avaavan taselaskelman.

 

  

 Kaupunginhallitus siirsi asian käsittelyn 13.3.2024 klo 17.00 pidettävään ylimääräiseen kokoukseen.