Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 70


 

Kehittämis- ja sopeuttamisohjelman suunnitelma ja aikataulu

 

KH 11.03.2024 § 70  

181/02.02.00.00/2024

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Tuula Ahvonen, tuula.ahvonen@savonlinna.fi, puh. 050 575 8803

 

Selostus Savonlinnan kaupunginhallitus on alustavasti keskustellut talouden sopeuttamisohjelmasta 26.2.2024 § 52 ja taustoittanut asian valmistelua. Kaupunginhallitus päätti, että kyseessä on kehittämis- ja sopeuttamisohjelma. Pohjana keskustelulle oli kaupunginvaltuuston KV 18.12.2023 § 91 vahvistama talousarvio vuodelle 2024 ja taloussuunnitelma vuosille 2024-2027. Vuoden 2024 talousarvio on alijäämäinen. Myös taloussuunnitelmavuosien ennakoidaan olevan alijäämäisiä. Talousarviossa on käsitelty talouden tasapainoisuutta taloussuunnitelmakaudella.

 

 Kaupungin tulopohjassa on tapahtunut hyvinvointialueuudistuksen myötä merkittäviä muutoksia. Osa kunnan verotuloista siirrettiin vuoden 2023 alusta hyvinvointialueiden rahoitukseen. Vuosien 2021 ja 2022 sote-kustannuksilla on pysyvä vaikutus valtionosuustulon merkittävään alenemiseen.

 

 Kaupunginhallitus päätti 26.2.2024 § 52 kohdalla, että kaupunginhallitus pitää asiasta iltakoulun 13.3.2024 klo 17.30 ja ylimääräisen kokouksen 20.3.2024 klo 18.00.

 

 Talousjohtaja ja henkilöstöpäällikkö esittelevät asian valmistelun tilannetta.

 

Lapsivaikutusten arviointi Ei vaikutuksia lapsiin

 

Yritysvaikutusten arviointi Ei vaikutuksia yrityksiin

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi asian valmistelutilanteen ja antaa asian tiedoksi myös kaupunginvaltuustolle. Lisäksi kaupunginhallitus peruu 20.3.2024 kaupunginhallituksen kokouksen ja siirtää 13.3.2024 pidettäväksi sovitun iltakoulun 2.4.2024 klo 16.00.

 

Käsittely Talousjohtaja ja henkilöstöpäällikkö olivat kaupunginhallituksen kuultavina.

 

 Sanna Metsälä teki seuraavan Panu Peitsaron kannattaman muutosehdotuksen:

 Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että Kehittämis- ja sopeuttamisohjelman suunnittelun ja toteuttamisen tueksi ostetaan ulkopuoliselta asiantuntijalta palveluita.

 

 Käydyn keskustelun jälkeen kaupunginjohtaja täydensi päätösehdotustaan siten, että  kaupunginhallitus päättää, että Kehittämis- ja sopeuttamisohjelman suunnittelun ja toteuttamisen tueksi ostetaan ulkopuoliselta asiantuntijalta palveluita.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen kokouksessa tehdyllä täydennyksellä.

 

Toimenpiteet Talousjohtaja

 Hallintopäällikkö

 

 Kaupunginhallitus piti kokoustauon tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.45-18.55.