Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 144


 

Jäsenen nimeäminen Etelä-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmään vuosille 2024-2029

 

KH 08.04.2024 § 144  

284/00.04.00/2024

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Seija Hytönen, seija.hytonen@savonlinna.fi, p. 044 417 4044

 

Selostus Vesienhoidon yhteistyöryhmän toimikausi on päättynyt 2023 lopussa. ELY-keskus kutsuu ryhmän seuraavalle kuusivuotisjaksolle 2024–2029.

 Lähtökohtaisesti tavoitteena on, että ryhmän kokoonpano pysyy suurin piirtein samanlaisena ja samankokoisena.

 

Uuteen yhteistyöryhmän kokoonpanoon on lupautunut kuntien osalta osallistumaan siten, että Mikkelin seudulta varsinaisena jäsenenä on Mikkelin ympäristöpalveluiden ympäristösuunnittelija ja varajäsenenä Puumalan kunnan ymp.suojelusihteeri, Pieksämäen seudulta vastaavasti tekninen johtaja ja ymp.suojelusihteeri ja Juva-Rantasalmi-Sulkavan osalta ympäristöasiantuntija ja tekninen johtaja.

 

Savonlinnan seudulta ei nimeämistä ole vielä tehty.

 

 Kokouksia on vuosittain noin 2 kpl, toinen keväällä ja toinen syksyllä. Kokouksiin voi osallistua myös etänä Teamsin välityksellä.

 Seuraava yhteistyöryhmän kokous on 10.4.2024.

 

 Kaupunginhallitus on päätöksellään 21.12.2020 § 503

 nimennyt työryhmään kaudelle 2021-2023 Ari Pitkosen ja varalle Aune Kupiaisen.

 

 Ympäristöpäällikön mukaan työryhmään olisi hyvä nimetä edustajat ympäristösuojelun viranhaltijoista, joilla on näkemystä vesiensuojelusta ja -hoidosta.  

 

Lapsivaikutusten arviointi Ei vaikutusta.

 

Yritysvaikutusten arviointi Ei vaikutusta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää Etelä-Savon vesienhoidon yhteistyöryhmän jäseneksi ympäristötarkastaja Kirsi Haajasen ja varajäseneksi ympäristöinsinööri Hanne Turusen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Nimetyt

 Etelä-Savon Ely-keskus, juho.kotanen@ely-keskus.fi