Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 172


 

Vastuuhenkilön nimeäminen koskien hautaustoimiasioita

 

KH 06.05.2024 § 172  

311/00.04.02.00/2024

 

 

Valmistelija kaupunginlakimies Roosa Aaltonen

 roosa.aaltonen@savonlinna.fi, p. 050 401 7788

 

Selostus Hautaustoimilain (457/2003) 23 § mukaisesti vainajan hautausjärjestelyistä voivat huolehtia vainajan eloonjäänyt puoliso tai kuolinhetkellä vainajan kanssa avioliitonomaisissa olosuhteissa yhteisessä taloudessa jatkuvasti elänyt henkilö sekä lähimmät perilliset, mikäli vainaja ei ole eläessään nimenomaisesti toivonut muuta. Jollei kukaan edellä tarkoitetuista henkilöistä huolehdi hautausjärjestelyistä, voi niistä huolehtia joku muu vainajan läheinen.

 

 Muussa tapauksessa järjestelyistä huolehtii se kunta, jossa vainajalla oli kuollessaan kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta, tai, jos vainajalla ei ollut kotikuntaa, se kunta, jossa vainaja kuollessaan asui.

 

 Käytännössä tästä tehtävästä kunnissa ovat aikaisemmin vastanneet sosiaalitoimen sosiaalityöntekijät. Hyvinvointialue-uudistuksen myötä sosiaalihuollon viranomaiset ovat siirtyneet hyvinvointialueiden palvelukseen. Hautaustoimilakia ei hyvinvointialue-uudistuksen yhteydessä muutettu. Koska hautaustoimilaki on pysynyt muuttumattomana, lainmukainen velvoite hautausjärjestelyiden hoitamisesta edellä mainitussa tapauksessa on yhä kunnilla, eikä hyvinvointialueella ole toimivaltaa edellä mainituissa tilanteissa. Hyvinvointialueen vastuulla on ainoastaan vastata mahdollisen täydentävän toimeentulotuen myöntämisestä varattoman vainajan hautaamisen turvaamiseksi.

 

 Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa pyytää kuntia nimeämään henkilön, kuka vastaa hautausjärjestelyiden hoitamisesta niiden jäädessä kunnan vastuulle.

 

Lapsivaikutusten arviointi Arviointilomake on oheismateriaalina.

 

Yritysvaikutusten arviointi Arviointilomake on oheismateriaalina.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus nimeää hautaustoimiasioista Savonlinnan kaupungissa vastaavaksi henkilöksi kaupunginlakimiehen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa

 

Toimenpiteet Kaupunginlakimies