Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 50



 

Savonlinnan Veden yhtiöittämisen valmistelun jatkaminen ja jatkoselvitys

 

KH 03.06.2024 § 197 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen

 markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394

 

Selostus Kaupunginvaltuusto on 18.12.2023 § 91 tekemällään päätöksellä vahvistanut vuoden 2024 talousarvion ja vuosille 2024-2025 taloussuunnitelman. Asiakirjassa Savonlinnan Veden vuoden 2024 strategiseksi ja toiminnalliseksi tavoitteeksi on asetettu vesihuoltolaitoksen yhtiöittämisvaihtoehdon arvioinnin vesihuoltolaitoksen toiminnan kustannustehokkuuden, läpinäkyvyyden ja kannattavuuden selvittämiseksi.

 

 Savonlinnan vesi toimii teknisen toimialan osana ja teknisen lautakunnan alaisuudessa. Savonlinnan Vesi on eriytetty kaupungin kirjanpidossa taseyksiköksi.

 

 Afry Finland Oy on Savonlinnan kaupungin toimeksiannosta tehnyt esiselvityksen Savonlinnan Veden mahdollisesta yhtiöittämisestä. Toimeksiantona Afry Finland Oy:llä oli laatia esiselvitys Savonlinnan Veden yhtiöittämisen edellytyksistä ja vaikutuksista vesihuoltolaitoksen, sen asiakkaiden ja kaupungin näkökulmasta.

 

 Esiselvitys on liitteenä A. Esiselvityksessä on kuvattu kattavasti Savonlinnan Veden toimintaa, taloudellisia tunnuslukuja, nykyisen toimintamallin haasteita ja kehittämistarpeita ja yhtiöittämistä toimintamallina ja sekä vertailua eri toimintamallien välillä. Lisäksi esiselvityksessä on kuvaus yhtiöittämisprosessista sekä henkilöstön asemasta. Esiselvityksessä esitetään yhtiöitetyn toiminnan alkamisvaihtoehdoksi vuoden 2026 alkupuoliskoa.

 

 Ennen varsinaista valtuuston yhtiöittämistä tai sen vaihtoehdon hylkäävän päätösen tekemistä asiassa on tehtävä vielä lisäselvityksiä. Lisäselvitysten ja yhtiöittämistä koskevien oikeudellisten selvitysten jälkeen asia tarkoitus valmistella kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

 

Yhteistyötoimikunnan kokous ja lausunto 3.6.2024

 

Yhteistyötoimikunta kävi keskustelun yhtiöittämisestä: yhteistyötoimikunnalla ei ole asiaan huomautettavaa.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättäisi käynnistää Savonlinnan Veden yhtiöittämisen jatkoselvityksen laaditun esiselvityksen pohjalta ja edelleen, mikäli yhtiöittämisestä tehdään myöhemmin päätös, kaupunginvaltuusto linjaisi, että yhtiön yhtiöjärjestyksessä määrätään, että yhtiön osakekannan omistaa täysin Savonlinnan kaupunki ja yhtiöjärjestyksen muuttaminen edellyttää Savonlinnan kaupunginvaltuuston päätöstä.

 

Käsittely Esa Valkonen teki esittelijän ehdotuksesta poikkeavan muutosehdotuksen:

 Esitän, että Savonlinnan Veden yhtiöttämistä ei tehdä. Perustelu. Yhtiöttämisellä ei mielestäni saada niitä hyötyjä, mitä yhtiöttämisellä tavoitellaan.

 

 Puheenjohtaja totesi, että Esa Valkosen muutosehdotus raukesi kannattamattomana.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto 

 

KV 10.06.2024 § 50  

1234/14.05.00.00/2023

 

Kaupunginhallituksen

päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää käynnistää Savonlinnan Veden yhtiöittämisen jatkoselvityksen laaditun esiselvityksen pohjalta ja edelleen, mikäli yhtiöittämisestä tehdään myöhemmin päätös, kaupunginvaltuusto linjaa, että yhtiön yhtiöjärjestyksessä määrätään, että yhtiön osakekannan omistaa täysin Savonlinnan kaupunki ja yhtiöjärjestyksen muuttaminen edellyttää Savonlinnan kaupunginvaltuuston päätöstä.

 

Käsittely Ritva Käyhkö teki Esa Valkosen ja Kari Jääskeläisen kannattaman muutosehdotuksen:

 Ehdotan, että jatkoselvitykseen otetaan mukaan selvitys vaihtoehdosta, missä Savonlinnan vesi muutetaan liikelaitokseksi eli toimintaa jatkossa pyöritetään liikelaitosmallilla. Liikelaitosmallin etuna on muun muassa, että päätökset olisivat julkisia ja ettei vesilaitos voi mennä konkurssiin. Myöskin ehdotan, että selvitykseen otetaan mukaan Itä-Savon Vesi OYn (Kerimäen vesiyhtiön) liittäminen Savonlinnan veden kanssa saman liikelaitokseen/yhtiöön. On aivan perusteetonta, että näin pienessä kaupungissa on kaksi erillistä vesilaitosta/-yhtiötä ja erityisesti kaupungin tulee yhtenäistää vesimaksut koko kaupungin alueella eli kaikilla asukkailla tulee olla samat maksut eri puolilla kaupunkia. Myöskin tulee selvittää vesilaitoksiin liittyvän uudistuvan lainsäädännön vaikutus tulee selvittää.”

 

 Ritva Käyhkön tekemän muutosehdotuksen jälkeen kaupunginjohtaja Janne Laine ilmoitti Suur-Savon Sähkö Oy:n hallituksen puheenjohtajana olevansa esteellinen käsittelemään asiaa ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 Samoin valtuutettu Tuukka Suomalainen ilmoitti Suur-Savon Sähkö Oy:n hallintoneuvoston varapuheenjohtajana olevansa esteellinen käsittelemään asiaa ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

 Suoritetussa koneellisessa äänestyksessä kaupunginhallituksen ehdotuksen puolesta annettiin 39 jaa -ääntä  ja Ritva Käyhkön esityksen puolesta 3 ei -ääntä.  

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösehdotuksen.

 

  Äänestysraportti liitetään pöytäkirjaan.

 

 Esa Valkonen jätti eriävän mielipiteensä pöytäkirjaan kirjattavaksi.