Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeinojaosto
Pöytäkirja 07.05.2024/Pykälä 75


Liite 6 Liite A_Vesj'kansan Hankekooste versio 1

 

Vesj`kansan asuttavuus hanke, Savonlinnan kaupungin rahoitusosuus

 

ELJ 23.04.2024 § 64 

 

 

 

Valmistelija Yrityspalvelujohtaja Juha Turtiainen juha.turtiainen@savonlinna.fi

 p.044 571 5837

 

 

Selostus  Savonlinnan kylät ry on toimittanut 22.3.2024 Savonlinnan kaupungille avustus- ja kumppanuusanomuksen, jolla yhdistys hakee kaupungilta 20 394,08 euron rahoitusta Vesj´ kansan asuttavuus- hankkeelle. Hankkeen toteutusaika on 1.6.2024-31.8.2025. Hankekooste liitteenä A.

 

Hakijatahon mukaan kaupungin avustusta tulisi myöntää vuodelle 2024 vähintään 10 000 euroa, jotta hanke on mahdollista toteuttaa

 

 Hanke tukee ensisijaisesti seuraavia Savonlinnan kaupungin strategisia tavoitteita:

-          Osallistuvat kuntalaiset, lasten, nuorten, vammaisten ja ikäihmisten kuulemisen ja vaikutusmahdollisuuksien parantaminen sekä vetovoimaisuuden parantaminen ikäihmisille

-          Puhtaan veden ja ympäristön varjeleminen

-          Houkutteleva lähiluonto ja saaristo; monipuoliset järvenrantatontit ja rantarakentaminen, kansallinen kaupunkipuisto, Saimaan norppasaaristojen Unescon maailmanperintökohteet,

kansallispuistot ja muut luonnonsuojelualueet saimaannorppineen

-          Ekologisuudesta, paikallisuudesta ja lähiruoasta elinvoimaa

 

 Kaupungin laskennallinen tuen osuus on siis 20 % hankkeelle haettavasta tuesta, eli 20 394,08 € vuosille 2024 - 2025. Omarahoitusosuus tulee talkootyöstä, yhteensä 1700 h a' 15 €/h.

 

Lapsivaikutusten arviointi Ei vaikutusta

 

Yritysvaikutusten arviointi Ei vaikutusta

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus 

 

 

Käsittely Esittelijä muutti esitystä siten, että asia viedään seuraavan kokoukseen 7.5.2024.

 

 

Päätös Elinkeinojaosto hyväksyi esittelijän muutetun esityksen.

 

 

 

ELJ 07.05.2024 § 75  

294/14.00.03/2024

 

 

Valmistelija Yrityspalvelujohtaja Juha Turtiainen juha.turtiainen@savonlinna.fi

 p.044 571 5837

 

 

Selostus Asian käsittelyä jatketaan

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Elinkeinojaosto päättää myöntää Vesj´ kansan asuttavuus- hankkeelle rahoitusta 20 394,08 euroa, josta vuodelle 2024 kohdistuu 10 000 euroa ja 10 394,08 euroa vuodelle 2025. Päätös on ehdollinen vuodelle 2025, edellyttäen että valtuusto myöntää tarvittavan määrärahan vuodelle 2025.

Elinkeinojaosto valtuuttaa elinvoimajohtajan allekirjoittamaan hankkeeseen liittyvän kumppanuussopimuksen.

 

Käsittely Nuorisovaltuuston edustaja Henriikka Hassinen poistui kokouksesta

 klo 16.49

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Savonlinnan kylät ry

 

Toimenpiteet Elinvoimajohtaja