Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Alueellinen jätelautakunta
Pöytäkirja 21.05.2024/Pykälä 14


 

Jätelautakunnan päätösvaltaan kuuluvien asioiden siirtäminen viranhaltijan ratkaistavaksi

 

JLTK 21.05.2024 § 124  

472/00.01.01.00.01/2024

 

 

Valmistelija Jätehuoltoinsinööri Pirkko Räikkönen, 044 417 4612, pirkko.raikkonen@savonlinna.fi

 

Selostus Jätelain 23 §:n mukaisesti jätehuollon kunnalle kuuluvista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä kuntalaissa (410/2015) tarkoitettu toimielin (kunnan jätehuoltoviranomainen). Jos kunta on siirtänyt jätelain 43 §:n mukaisesti kunnan jätehuollon järjestämiseen liittyvän palvelutehtävän hoidettavaksi kuntien omistamassa yhtiössä, kunnan jätehuoltoviranomaisena toimii yhteistoiminta-alueen kuntien yhteinen toimielin tai näiden perustama kuntayhtymä siten kuin kuntalaissa säädetään. Kunnan jätehuoltoviranomainen voi siirtää jätelaissa tarkoitettua toimivaltaansa viranhaltijalle siten kuin kuntalaissa säädetään. Viranhaltijaan sovelletaan, mitä näitä tehtäviä muutoin hoitavasta viranomaisesta ja muutoksenhausta sen päätöksiin säädetään.

Kuntalain 54 §:n mukaisesti kunnan jätehuoltoviranomaiselle jätelaissa säädetty tehtävä, jossa toimivaltaa voidaan siirtää viranhaltijalle, voidaan sopimuksella antaa virkavastuulla toisen kunnan tai kuntayhtymän viranhaltijan hoidettavaksi. Enonkosken, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien sekä Savonlinnan kaupungin keskinäisessä alueellista jätelautakuntaa koskevaan sopimukseen on kirjattu, että lautakunnalla on oikeus siirtää sille kuuluvaa ratkaisuvaltaa esittelijälle tai muulle viranhaltijalle lainsäädännön ja vastuukunnan hallintosäännön mukaisesti. Edelleen sopimukseen on kirjattu, että lautakunnalla on oltava riittävä määrä henkilöstöä hoitamassa sille kuuluvia tehtäviä. Jätehuollon viranomaistehtäviä hoitava henkilöstö toimii lautakunnan alaisuudessa ja on vastuukunnan palveluksessa.

 

 Jätelautakunta on päätöksellään 26.11.2019 § 23 delegoinut sen päätösvaltaan kuuluvia tehtäviä jätehuoltoinsinöörille ja ympäristöpäällikölle. Delegointia on tarkoituksenmukaista järjestellä uudelleen siten, että ympäristöpäällikölle delegoitu päätösvalta uudelleendelegoidaan Savonlinnan kaupungin ympäristöinsinöörille 1.6.2024 alkaen. Samalla selvennetään jätehuoltoinsinöörille delegoitujen tehtävien luetteloa. Jätelautakunnan päätösote 26.11.2019 § 23 on oheismateriaalina.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi Ei vaikutusta

 

Yritysvaikutusten arviointi Ei vaikutusta

 

Esittelijä Jätehuoltoinsinööri Räikkönen Pirkko

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää delegoida sen päätösvaltaan kuuluvia tehtäviä siten, että 1.6.2024 alkaen

Savonlinnan kaupungin jätehuoltoinsinöörin päätösvaltaan kuuluvat:
- kunnan jätemaksun määrääminen ja maksuun paneminen
- jätemaksusta tehtyjen muistutusten käsittely (kohtuullistaminen ja jätemaksun/jätehuoltovelvoitteiden poistaminen)
- jätemaksujen ulosottohakemusten hyväksyminen
- poikkeuksen myöntäminen jätehuoltomääräyksistä yksittäistapauksissa
- jätehuoltoviranomaiselle jätehuoltomääräysten nojalla tehtävien ilmoitusten käsittely

Savonlinnan kaupungin ympäristöinsinöörin päätösvaltaan kuuluvat:
- jätteen lajittelu- ja erilliskeräysvaatimuksista poikkeaminen tapauskohtaisesti
- jätteen käsittelyyn toimittamisvaatimuksista poikkeaminen tapauskohtaisesti

 

Käsittely Esittelijä täydensi päätösehdotustaan siten, että:

 Delegointipäätös tulee voimaan mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta 1.6.2024.

 

Päätös Jätelautakunta hyväksyi esittelijän kokouksessa täydentämän päätösehdotuksen.

 

 

Tiedoksi Enonkosken kunta

 Kierrätysyhtiö Rippee

 Rantasalmen kunta

 Savonlinnan kaupungin jätehuoltoinsinööri

 Savonlinnan kaupungin ympäristöinsinööri

 Savonlinnan kaupungin ympäristöpäällikkö

 Savonlinnan kaupunki

 Sulkavan kunta

 

Toimenpiteet Savonlinnan kaupungin jätehuoltoinsinööri

 Savonlinnan kaupungin ympäristöinsinööri