Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 196


Muutettu liite A Hallintosääntömuutoksia

 

Hallintosäännön muuttaminen; toimivalta täyttölupien myöntämiseksi, tulosyksikköjako ja vanhentuneet määräykset sekä elinvoimajohtajaa koskeva tehtävämääräyksen poistaminen

 

YT 03.05.2024 § 33 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen

 markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394

 

Selostus Kaupunginjohtajan johtoryhmässä on käsitelty otsikkoasiaa  29.04.2024 § 87 seuraavasti:

 

 ”Kaupunginvaltuusto teki 18.3.2024 asiassa § 6 seuraavan päätöksen:

 

 Lisäksi kaupunginvaltuusto velvoittaa keskushallinnon valmistelemaan hallintosääntömuutoksen täyttölupien myöntämisestä.

 

 Virkojen ja työsopimussuhteiden täyttölupien myöntäminen valmistellaan siirrettäväksi hallintosäännössä toimialajohtajien toimivaltaan, oman toimialansa osalta, valtuuston hyväksymän talousarvion ja henkilöstösuunnitelman puitteissa.

 

 Myös kielteisistä täyttölupahakemuksista täytyy tehdä otto-oikeuden alainen päätös. Täyttölupien käsittelylle määriteltävä maksimiaika käsittelyajan pituudelle. Mikäli virkojen tai työsopimussuhteiden täyttämisessä ei noudateta valtuuston hyväksymää talousarvioita ja henkilöstösuunnitelmaa, täytyy valtuustolle esittää niiltä osin talousarviomuutosta hyväksyttäväksi.

 

 Kaupunginhallitus voi samassa yhteydessä linjata valmisteltavaksi myös muita, tarpeelliseksi katsomiaan hallintosääntömuutoksia.

 

 Voimassa olevassa hallintosäännössä täyttölupaa koskevia hallintosääntömääräyksiä ovat seuraavat alla mainitut määräykset. Täyttölupaa koskevien määräysten lisäksi on arvioitu tarkoituksenmukaiseksi tarkastella uudelleen jäljempänä mainittuja muitakin määräyksiä. Kunkin määräyksen kohdalla todetaan myös mahdollinen valmisteltu muutos.

 

 64 § Henkilöstövalinnat ja koeajasta määrääminen

 

 --

(Voimassa oleva 6 momentti)

Kaupunginjohtaja päättää täyttöluvan myöntämisestä virkojen ja

työsopimussuhteiden täyttämistä varten.

--

 

Muutosehdotus uusi 6 ja 7 momentti:

 

Kaupunginjohtaja päättää keskushallinnon virkojen ja toimien täyttöluvista.

Toimialajohtaja päättää toimialansa virkojen ja toimien täyttöluvista.

Täyttölupa ratkaistaan toimialan tulosalueen, vastuualueen tai tulosyksikön

esimiehen hakemuksen perusteella, johon annetaan pöytäkirjapäätös.

Hakemus tulee käsitellä viivytyksettä ja viimeistään 30 päivän kuluessa

sen vastaanottamisesta.

 

Täyttölupa voidaan myöntää vain seuraavilla perusteilla:

 a)    Virka tai toimi on välttämätön lakiin, alemmantasoiseen säädökseen tai sen nojalla annettuun määräykseen perustuvan henkilöstömitoitusvaatimuksen takia; taikka

 b)    ilman rekrytointia yksikkö ei suoriudu sille määrätyn tai osoitetun palvelun tuottamisesta; ja

 c)     talousarviossa on varattu määräraha viran tai toimen kustannuksiin; ja

 d)     virka on otettu huomioon henkilöstösuunnitelmassa, tai jos ei ole, henkilöstöpäällikkö antaa lausuntonsa täyttölupahakemuksesta ja täyttöluvan myöntäjän tulee esittää suunnitelma toimenpiteistä, joilla yksikön rekrytoinnin aiheuttama kustannustason nousu tasapainotetaan ja katetaan rekrytoinnin aikaisen talousarviovuoden ja sitä ensimmäisenä seuraavan taloussuunnitelmavuoden aikana.

 

 Perustelu:

 

 Muutosehdotuksessa voimassa oleva 6 momentti kumotaan ja lisätään sen tilalle uusi 6 momentti sekä sen lisäksi uusi 7 momentti. Täyttölupamenettelyä koskevassa toimivallan määrittelyssä on pyritty korostamaan täyttölupien merkitystä kaupungin talouden kannalta ja täyttöluvasta päättävän tahon vastuuta kaupungin taloudesta. Henkilöstöpäällikkö on asiantuntija ottamaan kantaa hakemuksen perusteluihin. Muutettavaksi ehdotettavaa määräystä on luettava yhdessä hallintosäännön 75 §:n kohtien - esimiesasemassa olevan henkilöstön yleiset tehtävät- ja -toimialajohtaja, vastuualueenjohtaja, tulosalueenesimies ja tulosyksikön esimies -kohdan kanssa.

 

 66 § Viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen

 

 Viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa päättää kaupunginhallitus tai se, jolla on toimivalta päättää molempiin virkasuhteisiin ottamisesta.

 

 Voimassa oleva 2 momentti

 Poiketen, mitä muualla hallintosäännössä on määrätty kaupunginjohtaja voi päätöksellään siirtää viranhaltijan toiseen virkasuhteeseen kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 § mukaisissa tapauksissa, mikäli virkasuhteen täyttämiseen kaupunginjohtaja ei ole 11 luvun 79 § mukaisesti antanut ulkoista virantäyttölupaa.

 

Muutosehdotus 2 momenttiin:

 

Poiketen siitä, mitä muualla hallintosäännössä on määrätty,

kaupunginjohtaja voi päätöksellään siirtää viranhaltijan toiseen

virkasuhteeseen kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 § mukaisissa 

tapauksissa.

 

Perustelu:

 

Hallintosäännön kohdan viittaus kaupunginjohtajaan ei esitetyn 64 §:n 6 ja

7  momentin muutosehdotuksen jälkeen ole sisällöltään johdonmukainen,

koska myös toimialajohtajat päättävät täyttöluvista. Toisaalta vaatimus

täyttöluvan puuttumisesta on tarpeeton.

 

76 § Viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

 

Kaupunginjohtaja

1 johtaa, valvoo ja kehittää kaupunginhallintoa, taloutta sekä muuta

toimintaa,

2 Päättää keskushallinnon vastuualuejaosta,

3 päättää täyttöluvan myöntämisestä virkojen ja työsopimussuhteiden

täyttämistä varten.

--

 

 Muutosehdotus luettelon 2. kohtaan:

 

 2 Päättää keskushallinnon vastuualuejaosta ja vastuualueen tulosyksikköjaosta,

 

 Poistetaan luettelon 3 kohta. 

 

 Perustelu:

 

 On epätarkoituksenmukaista, että ylemmästä organisaatiotasosta päättävällä viranhaltijalla ei ole samalla toimivaltaa päättää alemmantasoisemmasta yksikköjaosta ja voimassa oleva määräys jäykistää tarkoituksettomasti kaupunginjohtajan toimivaltaa. Voimassa olevassa hallintosäännössä toimivalta keskushallinnon vastuualueen tulosyksikköjaosta päättämiseen on kaupunginhallituksella. Luettelon 3. kohta on tarpeeton, jos hallintosäännön 64 §:ssä määrätään kaupunginjohtajan toimivallasta päättää täyttöluvista keskushallinnossa.

 

 75 § Keskushallinto ja toimialat

 

 Sivun 39 ensimmäinen kappale:

 

 Kunkin toimialan yhteensopivia tehtäväkokonaisuuksia voidaan koota tulosalueiksi, joista päättää kaupunginvaltuusto. Tulosalueet voidaan jakaa toimielimen omalla päätöksellä eritasoisiin tulosyksiköihin. Tulostavoitteista päättää kaupunginvaltuusto.

 

 Muutosehdotuksena siirretään sivun 39 ensimmäinen kappale sivun 37 ja 75 §:n kuudenneksi kappaleeksi ennen otsikkoa Pelastussuunnitelmat ja lisätään sanat ”keskushallintoa lukuun ottamatta” ja ”toimialan” seuraavanlaisesti:

 

 Kunkin toimialan yhteensopivia tehtäväkokonaisuuksia voidaan koota tulosalueiksi, joista päättää kaupunginvaltuusto. Tulosalueet voidaan jakaa keskushallintoa lukuun ottamatta  toimialan toimielimen omalla päätöksellä eritasoisiin tulosyksiköihin. Tulostavoitteista päättää kaupunginvaltuusto.

 

 Perustelu:

 

 Kappaleen siirto tekee määräyksen sisällön ymmärrettävämmäksi. Sanan ”toimialan” lisääminen ei muuta määräyksen sisältöä, vaan sen tarkoitus on selventää vakiintunutta määräyksen tulkintaa.

 

 Vanhentuneita määräyksiä hallintosäännössä

 

 Hallintosäännössä on määräykset elinkeinojohtajasta, vaikka kyseistä virkaa ei ole enää. Elinkeinojohtajasta määrätään 10 kohdassa liitteen A mukaisesti. Muutetaan elinkeinojohtaja yrityspalvelujohtajaksi tai elinvoimajohtajaksi liitteen mukaisesti.  

 

 

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Silvennoinen Virve

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta käy keskustelun hallintosääntömuutoksista ja antaa asiasta lausunnon.

 

Päätös Kokousasiaa ei käsitelty, siirretään seuraavaan kokoukseen.

 

Tiedoksi Kaupunginhallitus

 

 

YT 13.05.2024 § 36 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen

 markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394

 

Selostus Yhteistyötoimikunnan kokouksen 3.5.2024 selostusosan mukaisesti.

 

 

Esittelijä Henkilöstösuunnittelija Jaana Kankkunen

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta käy keskustelun hallintosääntömuutoksista ja antaa asiasta lausunnon.

 

Päätös Työnantajan edustajilla ei ollut huomauttamista esityksestä.

Henkilöstön edustajat eivät pidä hallintosäännön osittaismuutosta hyvänä, koska hallintosääntö pitäisi uudistaa kokonaisuutena. Hallintosäännön tarkoituksena on antaa tarpeelliset määräykset kaupungin hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä ja valtuuston toiminnasta. Annettu esitys kuitenkin keskittyy vain rajoitetusti toimivaltasuhteiden ja toiminnan määrittelyyn.

 

Tiedoksi Kaupunginhallitus

 

  

 

KH 20.05.2024 § 184 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen

 markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394

 

Selostus Yhteistyötoimikunnan asiassa tekemien päätösten selostusosan mukaisesti ja sen lisäksi seuraavaa.

 

 Hallintosäännössä annetaan lain mukaan tarpeelliset määräykset ainakin kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä ja valtuuston toiminnasta. Hallintosääntö on siis kunnan hallinnon ja toiminnan keskeisin ohjausväline. Hallintosäännön sisällön määrittelyssä tulee noudattaa kuntalain 90 §:ää. Siellä oleva luettelo ei ole tyhjentävä. Hallintosäännön määräysten sisältö on valtuuston harkinnassa. Hallintosääntömääräys ei kuitenkaan saa olla lain vastainen.

 

 Hallintosääntömuutosta on valmisteltu noudattaen kaupunginvaltuuston 18.3.2024 tekemää päätöstä § 6.  Kaupunginvaltuusto ei asettanut määräaikaa täyttölupaa koskevien hallintosääntömääräysten  valmistelulle. Näin ollen esitys on valmisteltu mahdollisimman ripeästi.

 

 Täyttölupaa koskevia hallintosääntömääräyksiä on muidenkin Suomen kaupunkien ja kuntien hallintosäännöissä. Vantaan kaupungin hallintosäännössä on määräys täyttökiellosta siten, että  kaupunginjohtajalla tai hänen määräämällään on oikeus päättää viran täyttökiellosta sekä antaa kielto palkata työntekijöitä kaupungin palvelukseen. Kuopion kaupungin hallintosäännössä määrätään toimivallasta päättää täyttöluvista siten,että niistä päättää kaupunginjohtaja tai apulaiskaupunginjohtaja palvelualueillaan. Esitetty malli siitä, että täyttölupia myöntää kaupunginjohtaja ja toimialajohtajat toimialallaan, on lisäksi käytössä esimerkiksi Sastamalan kaupungissa. Sulkavan kunnan hallintosäännössä täyttöluvan hakemisen tarve on kytketty muun muassa siihen, voiko viran tai tehtävän täytöstä aiheutua merkittävää taloudellista vaikutusta, kuten vaikutusta määrärahojen riittävyyteen. Rauman kaupungin hallintosäännössä täyttölupamenettelyyn sisältyy henkilöstöjohtajan kuulemisvelvollisuus.

 

 Asiassa on arvioitu, etteivät esitykset ole vastoin voimassa olevaa lainsäädäntöä.

 

 Esitetyistä muutoksista vaikutuksellisimmat voivat olla täyttölupamenettelyyn ja vastuualueen tulosyksikköjakoon liittyvät toimivaltamääräykset. Tulosyksikköjaolla sellaisenaan ei kuitenkaan ennakoida olevan merkittäviä henkilöstövaikutuksia, koska tällaisella päätöksellä ei voida lähtökohtaisesti muuttaa viranhaltijan tai työsopimussuhteisen tehtäväkuvaa. Täyttöluvan myöntämismenettelyä koskevilla määräyksillä voi olla lähtökohtaisesti henkilöstövaikutuksia, koska määräysten vaikutukset kohdistuvat henkilöstön palvelukseen ottamisen edellytyksiin. Keskeisin muutos täyttölupamenettelyyn on kuitenkin vain se, että toimivalta päättää täyttöluvista annetaan toimialajohtajille kaupunginjohtajan lisäksi.  

 

 Muutosesityksillä voidaan saavuttaa jonkin verran hyötyjä. Täyttölupamenettelyä koskevien määräysten yksityiskohtaisuus lisää menettelyn yhdenmukaisuutta ja ennustettavuutta. Talousvaikutuksiin kiinnitetty huomio on perusteltua, vaikka se on jo osa johtamistehtävää. Tulosyksikköjakoa koskevat muutokset parantavat hallintosäännön luettavuutta ja ovat yhdenmukaisia kaupunginjohtajan toimivallan kanssa. Lisäksi muutokset poistavat vanhentuneita määräyksiä. Hallintosäännöissä ei yleensä määrätä toimivallan käytön edellytyksistä yhtä yksityiskohtaisesti kuin nyt ehdotetaan täyttölupamenettelyissä. Tämä voi vähäisesti hämärtää hallintosäännön ja ohjeiden välistä suhdetta.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi Arviointilomake on oheismateriaalina

 

Yritysvaikutusten arviointi Arviointilomake on oheismateriaalina

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyisi hallintosäännön 64 §:n, 66 §:n, 75 §:n ja 76 §:n sekä eräiden muiden elinkeinojohtajaa koskevien määräysten muutokset selostusosan ja liitteen A mukaisesti.

 

Käsittely Kaupunginhallitus piti kokoustauon tämän asian käsittelyn aikana klo 18.40-18.55.

 

 Panu Peitsaro poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 19.00.

 

 Esa Valkonen teki seuraavan muutosehdotuksen: ”Esitän, että pykälä 184 koskien hallintosääntö uudistusta, palautetaan uudelleeen valmisteluun. Perustelu: Savonlinnan kaupugilla on valtuuston päättämä sopeutus- kehitysohjelma menettely vielä kesken,eikä tiedetä sen lopputulosta. Mielestäni sopeuttamis- kehitysohjelma tulee viedä ensin loppuun.”

 

 Juha Kukkonen teki seuraavan Lea Kokon kannattaman muutosehdotuksen: ”Esitän, että asia palautetaan uudelleenvalmisteluun. Valmistelussa otetaan huomioon kaupunginhallituksen kokouksessa käyty keskustelu.”

 

 Puheenjohtaja totesi, että Esa Valkosen muutosehdotus raukesi kannattamattomana.

 

 Puheenjohtaja totesi, että kun asiassa oli tehty kannatettu ehdotus, jonka hyväksyminen keskeyttäisi asian asiallisen käsittelyn tuli asiasta tehdä päätös.

 Suoritetussa äänestyksessä asian käsittelyn jatkamisen puolesta annettiin 6 ääntä (Backman Anja, Suomalainen Tuukka, Laamanen Kirsti, Tiainen Jarmo, Pulkkinen Timo, Metsälä Sanna) ja asian uudelleen valmisteluun palauttamisen puolesta 4 ääntä (Valkonen Esa, Kokko Lea, Stenberg Eija, Kukkonen Juha).

 

 Puheenjohtaja totesi, että asian käsittely jatkuu.

 

 Kirsti Laamanen teki Anja Backmanin kannattaman muutosehdotuksen: ”Hallintosäännön §64 Muutosehdotus uusi 6 ja 7 momentti: poistetaan a ja b lauseke, ja kohdasta c tulee kohta a ja kohdasta d tulee kohta b Perustelut: esimerkkinä ei lakisääteiset palvelut ja niiden tason määrittäminen kuten katujen kunnossapito, nuorisotoimi, tms.”

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

 Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotuksen puolesta annettiin 0 jaa -ääntä  ja Kirsti Laamasen esityksen puolesta 6 ei-ääntä (Pulkkinen Timo, Backman Anja, Suomalainen Tuukka, Laamanen Kirsti, Metsälä Sanna, Tiainen Jarmo) tyhjää äänesti 3 jäsentä (Valkonen Esa, Kokko Lea, Stenberg Eija).

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi Kirsti Laamasen muutosehdotuksen.

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto

 

 Juha Kukkonen jätti pöytäkirjaan kirjattavaksi kirjallisen eriävän mielipiteensä.

 Kaupunginhallituksen kokous 20.5.2024

§ 184 Hallintosäännön muuttaminen; toimivalta täyttölupien myöntämiseksi, tulosyksikköjako ja vanhentuneet määräykset

 

 Hallintosäännön 64 § Henkilöstövalinnat ja koeajasta määrääminen momenttiin 7 ehdotettu muutosesitys muuttaa koko pykälän käytännössä mielivaltaiseksi. Virka tai toimi voitaisiin siis täyttää, vaikka sen täyttämiselle organisaatiolla ei olisi tosiasiallista tarvetta. Kaupunginjohtajan esitys oli seuraava:

 

 Täyttölupa voidaan myöntää vain seuraavilla perusteilla:

 a) Virka tai toimi on välttämätön lakiin, alemmantasoiseen säädökseen tai sen nojalla annettuun määräykseen perustuvan henkilöstömitoitusvaatimuksen takia; TAIKKA

 b)    ilman rekrytointia yksikkö ei suoriudu sille määrätyn tai osoitetun palvelun tuottamisesta; ja

 c)     talousarviossa on varattu määräraha viran tai toimen kustannuksiin; ja

 d)     virka on otettu huomioon henkilöstösuunnitelmassa, tai jos ei ole, henkilöstöpäällikkö antaa lausuntonsa täyttölupahakemuksesta ja täyttöluvan myöntäjän tulee esittää suunnitelma toimenpiteistä, joilla yksikön rekrytoinnin aiheuttama kustannustason nousu tasapainotetaan ja katetaan rekrytoinnin aikaisen talousarviovuoden ja sitä ensimmäisenä seuraavan taloussuunnitelmavuoden aikana.

 

 Koska pohjaesityksessä on kohtien a ja b välillä käytetty termiä TAIKKA, se merkitsee, että täyttöluvan olisi pohjaesityksenkin mukaan voinut myöntää myös ei-lakisääteisien toimien täyttämiseen, jos "ilman rekrytointia yksikkö ei suoriudu sille määrätyn tai osoitetun palvelun tuottamisesta".

 

 Muutosesityksen mukainen päätös momentin 7 kohdalla on seuraava, kun momentin kohta a ja b muutosesityksen mukaan poistettiin kokonaan, ja niiden sijaan momenttiin jäivät seuraavat kohdat:

 

 Täyttölupa voidaan myöntää vain seuraavilla perusteilla:

 a)  talousarviossa on varattu määräraha viran tai toimen kustannuksiin; ja

 b)  virka on otettu huomioon henkilöstösuunnitelmassa, tai jos ei ole, henkilöstöpäällikkö antaa lausuntonsa täyttölupahakemuksesta ja täyttöluvan myöntäjän tulee esittää suunnitelma toimenpiteistä, joilla yksikön rekrytoinnin aiheuttama kustannustason nousu tasapainotetaan ja katetaan rekrytoinnin aikaisen talousarviovuoden ja sitä ensimmäisenä seuraavan taloussuunnitelmavuoden aikana.

 

 Muutosesityksen mukainen hallintosäännön 64 §:n momentti 7 on muuttunut sellaiseksi, että toimialajohtaja voi päättää toimialansa virkojen ja toimien täyttöluvista, vaikka virat tai toimet eivät olisi lakisääteisten tehtävien virkoja tai toimia, TAI että tehtävien täyttäminen ei perustuisi organisaation tarpeisiin. Pohjaesityksessä ei näet edes vaadittu, että täyttölupaa vaativa tehtävä olisi lakisääteinen, sillä täyttöluvan olisi pohjaesityksen mukaan voinut käyttää, jos tehtävän hoitaminen olisi ollut organisaation toiminnalle välttämätön. Kun muutosesitys tuli päätökseksi, toimialajohtajille on annettu valtuus antaa täyttölupa oman mielensä mukaan. Tällaisessa tapauksessa virkamies voi joutua esimerkiksi poliittisen painostuksen kohteeksi, vaikka hän ei itse näkisi täyttöluvan myöntämiselle perustetta. Erityisesti silloin, kun organisaatio on talouden sopeuttamisen tarpeessa, tällainen vapaiden käsien antaminen virkamiehelle ei ole taloudellisesti järkevää.

 

 Jätän eriävän mielipiteen päätökseen sen vuoksi, että en saanut pitää puheenvuoroa jatkuvasti keskustelun aikana muuttuneesta muutosesityksestä ennen äänestystä, vaikka keskustelun aikana yksi hallituksen jäsen vaati nähtäväkseen kirjallisena lopullisen muutosesityksen.”             

 

KH 03.06.2024 § 196  

307/00.01.01.00.00/2024

 

 

Valmistelija hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen

 markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394

 

 

Selostus Kaupunginhallituksen 20.5.2024 § 184 selostus- ja päätösosan mukaan ja sen lisäksi seuraavaa.

 

 Keskushallinnon vastuualueiden välistä tehtäväjakoa on syytä tarkastella uudelleen valmistelussa olevan työvoimapalveluiden ja työllisyysalueen vastuukuntamallin valmistelun johdosta. Käytännössä riittäväksi ja tarkoituksenmukaiseksi järjestelyksi on arvioitu elinvoimajohtajan ja yrityspalvelujohtajan tehtävien uudelleen järjestelyä.

 

 Elinvoimajohtajan ja yrityspalvelujohtajan virantoimitusvelvollisuudet muodostuvat tehtävistä, joista on määrätty muun ohella hallintosäännössä. Seuraavassa esitetään muutoksen kohteena oleva hallintosääntömääräys ja sen lisäksi sitä koskeva muutosesitys.

 

 Hallintosääntö 76 § (Viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet)
 

 Elinvoimajohtaja

 

 Voimassa oleva määräys:

  1. elinvoima ja työllisyys vastuualueen johtaminen ja kehittäminen
  2. vastaa kaupungin ja kaupunkikonsernin strategian valmistelusta
  3. kaupungin edunvalvonnassa kaupunginjohtajan avustaminen,
  4.  valmistelee vastuualueensa konserniyhtiöiden toimintaohjeet kaupunginhallituksen tai kaupunginjohtajan päätettäväksi kaupungin edun niin vaatiessa, jollei konserniyksikön valvontaa ole annettu jollekin muulle henkilölle
  5. vastaa vastuualueensa kehittämishankkeiden hallinnosta ja taloudesta
  6. vastaa kaupungin matkailutoimialan kehittämisestä ja johtamisesta

 

 Muutosehdotus luetteloon, määräys muutoksen jälkeen:

 

  1. elinvoima ja työllisyys vastuualueen johtaminen ja kehittäminen
  2. vastaa vastuualueensa kehittämishankkeiden hallinnosta ja taloudesta
  3. vastaa kaupunki-, asukas- ja opiskelijamarkkinoinnista
  4. vastaa osallisuustoiminnasta

 

Yrityspalvelujohtaja

 

Voimassa oleva määräys:

 

  1. yrityspalvelu vastuualueen johtaminen ja kehittäminen
  2. valmistelee vastuualueensa konserniyhtiöiden toimintaohjeet kaupunginhallituksen tai kaupunginjohtajan päätettäväksi kaupungin edun niin vaatiessa, jollei konserniyksikön valvontaa ole annettu jollekin muulle henkilölle
  3. vastaa vastuualueensa kehittämishankkeiden hallinnosta ja taloudesta

 

Muutosehdotus luetteloon: lisätään uudet kohdat 4, 5 ja 6 seuraavasti:

 

  1. kaupungin edunvalvonnassa kaupunginjohtajan avustaminen
  2. vastaa kaupungin matkailutoimialan kehittämisestä ja johtamisesta
  3. vastaa kaupungin ja kaupunkikonsernin strategian valmistelusta

 

 Vanhentuneita määräyksiä hallintosäännössä

 

 Kaupunginhallituksen 20.5.2024 § 184 asiassa tekemässä päätöksessä liitteessä A esitettiin kaupunginvaltuustolle hallintosäännön vanhentuneiden elinkeinojohtajaa koskevien määräysten poistamista. Elinvoimajohtajan ja yrityspalvelujohtajan edellä mainittujen tehtävien uudelleen järjestelyjä koskevan valmistelun yhteydessä ilmeni tarve muuttaa päätöksen § 184 liitettä A. Muutettu ehdotus elinkeinojohtajaa koskevien hallintosääntömääräysten muuttamiseksi on tämän asian liitteenä muutettu liite A.    

 

 Virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen

 

Merkittävä tehtävien lisääminen, vähentäminen tai uudelleenjärjestely tarkoittaa viranhaltijalain 23  §:n virantoimitusvelvollisuuden muuttamista. Lain 23 §:n mukaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan viranomainen voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää. Edellä kuvatuin tavoin työvoimapalveluiden johtaminen asianmukaisesti edellyttää tehtävien uudelleenjärjestelyä. Siten virantoimitusvelvollisuutta voidaan muuttaa.

 

Voimassa olevan hallintosäännön 64 §:n mukaan kaupunginhallitus on toimivaltainen päättämään virantoimitusvelvollisuuden muuttamisesta. Elinvoimajohtajaa ja yrityspalvelujohtajaa on kuultu suullisesti 30.5.2024. Kummallakaan ei ollut huomauttamista esitetystä virantoimitusvelvollisuuden muuttamisesta. Koska valtuuston halllintosääntömuutosta koskeva kokous on 10.6.2024, on virantoimitusvelvollisuutta koskeva päätös ehdollinen.

 

Yhteistyötoimikunnan kokous ja lausunto 3.6.2024

 

Yhteistyötoimikunta kävi keskustelun hallintosääntömuutoksista, yhteistyötoimikunnalla ei ole asiaan huomautettavaa.

 

Lapsivaikutusten arviointi Edellinen arviointi on voimassa

 

Yritysvaikutusten arviointi Edellinen arviointi on voimassa

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että se
1. esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi hallintosäännön 76 §:n elinvoima- ja yrityspalvelujohtajaa sekä eräiden muiden elinkeinojohtajaa koskevien määräysten muutokset selostusosan ja muutetun liitteen A mukaisesti siten, että määräykset tulisivat voimaan 1.7.2024; ja
2. päättäisi muuttaa elinvoimajohtajan ja yrityspalvelujohtajan virantoimitusvelvollisuutta 1. kohtaa vastaavalla tavalla, päätöksen ollessa kuitenkin ehdollinen siten, että voimaantulo edellyttää kaupunginvaltuuston hyväksyvän kohdan 1. muutokset.

 

Käsittely Sanna Metsälän varajäsen Eiju Paajanen liittyi kokoukseen klo 18.07 tämän asian käsittelyn aikana.

 

 Juha Kukkonen teki esittelijän ehdotuksesta poikkeavan Pasi Pekkosen kannattaman muutosehdotuksen:

 Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle kaupunginjohtajan pohjaesityksen täydennyksenä, että  hallintosäännön 64 § Henkilöstövalinnat ja koeajasta määrääminen momenttiin 7 uusiksi kohdiksi esitetään kohdat a ja b, ja niiden jälkeen edellisessä kaupunginhallituksen kokouksessa 20.5.2024 § 184 päätetyt kohdat a ja b muuttuvat kohdiksi c ja d. Täyttölupa voidaan myöntää vain seuraavilla perusteilla: a) Virka tai toimi on välttämätön lakiin, alemmantasoiseen säädökseen tai sen nojalla annettuun määräykseen perustuvan henkilöstömitoitusvaatimuksen takia; taikka b) ilman rekrytointia yksikkö ei suoriudu sille määrätyn tai osoitetun palvelun tuottamisesta; ja Perustelut Kaupunginhallituksen päätös § 184 20.5.2024 poistaa täydennysesitykseni mukaiset täyttöluvan perusteet hallintosäännöstä oli hätiköity ja siten harkitsematon. Savonlinnan kaupunki on aloittanut kaupungin taloutta koskevan sopeuttamis- ja kehittämisohjelman, jonka toteutuminen voisi vaarantua, jos täyttöluvilla ei tarvitsisi olla edes viran täyttöön liittyvää tarvetta tai muita ehtoja. Nykyisellään kaupunginvaltuustolle menevä hallintosäännön esitys merkitsee sitä, että toimialajohtajille on annettu valtuus antaa täyttölupa oman mielensä mukaan. Tällaisessa tapauksessa virkamies voi joutua esimerkiksi poliittisen painostuksen kohteeksi, vaikka hän ei itse näkisi täyttöluvan myöntämiselle perustetta. Erityisesti silloin, kun organisaatio on talouden sopeuttamisen tarpeessa, tällainen vapaiden käsien antaminen virkamiehelle ei ole taloudellisesti järkevää.

 

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotuksen puolesta annettiin 8 jaa -ääntä (Backman Anja, Laamanen Kirsti, Kilpeläinen Pekka, Tiainen Jarmo, Suomalainen Tuukka, Valkonen Esa, Stenberg Eija, Kokko Lea) ja Juha Kukkosen ehdotuksen puolesta 3 ei -ääntä (Kukkonen Juha, Paajanen Eiju, Pekkonen Pasi).

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto