Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeinojaosto
Pöytäkirja 26.06.2024/Pykälä 100


 

Alkavien yritysten neuvonnan järjestäminen

 

ELJ 26.06.2024 § 100  

273/14.00.03/2023

 

Valmistelija Yrityspalvelujohtaja Juha Turtiainen juha.turtiainen@savonlinna.fi

 p. 044 571 5853
Kaupunginlakimies Roosa Aaltonen roosa.aaltonen@savonlinna.fi 

 p. 050 401 7788

 

Selostus Savonlinnan kaupunginvaltuuston päättämän strategian painopistealueena on yritysystävällinen toimintaympäristö, jonka alla on kriittisenä menestystekijänä ”parannetaan yritysten toimintaedellytyksiä ja otetaan käyttöön yhden luukun palveluperiaate”. Alkavien yritysten neuvontapalveluiden järjestäminen avustamalla Itä-Savon Uusyrityskeskus ry:tä kunta-avustussopimuksella ei ole kaupunkistrategian mukaista yhden luukun yrityspalveluperiaatteen mukaista palvelua yrityksille. Nykyinen toimintamalli, jossa yrityksillä on kaksi luukkua, on vastoin kaupunginvaltuuston strategiapäätöstä. Lisäksi voimassa oleva kunta-avustussopimus sisältää ongelmallisia kohtia hankintalainsäädännön näkökulmasta, sillä avustuksen myöntäjä ei saa määritellä taikka johtaa avustuksen saajan palveluiden tuottamista. Ostopalvelutyyppisiä avustuksia, joissa avustuksen saamisen ehdoksi asetetaan avustuksensaajan vastasuoritus avustuksen antajalle tulkitaan todennäköisesti hankintasopimuksiksi. Tällaisten ehtoja asettaminen avustuspäätöksissä ja niihin liittyvissä sopimuksissa voi merkitä hankintalainsäädännön rikkomista. Tästä syystä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin, että alkavien yritysten neuvontapalvelut toimivat osana yhden luukun yrityspalvelua.

 

 Savonlinnan kaupunki on myöntänyt avustusta kuluvana vuotena Itä-Savon Uusyrityskeskukselle olevan kunta-avustussopimuksen perusteella 145.000 euroa. Sopimuksessa on todettu myös, että kaupungin elinkeinojaosto on päättänyt avustuksen myöntämisestä sopimuksessa yksilöityyn hankkeeseen 38.240 euron summalla vuosina 2024 ja 2025. On mahdollista, että myönnetty avustus tulkittaisiin kielletyksi valtiontueksi, jolloin on olemassa riski sen takaisinperinnästä korkoineen, sillä Itä-Savon Uusyrityskeskus ry:n alkavien yritysten neuvontapalveluita voidaan tuottaa myös markkinaehtoisesti esimerkiksi paikallisten tilitoimistojen, asianajotoimistojen ja konsulttien palveluna.

 

 Oikeusohjeiden mukaan tulkinnanvaraisissa tilanteissa on suositeltavaa tulkita tuki valtiontueksi ja noudattaa valtiontuen maksamisen menettelytapoja. Tämä tarkoittaa mm. de minimis -tukisääntelyn huomioon ottamista. Tästä syystä avustus tulee myöntää de minimis tukena. Tällöin kuntarahoituksen maksimimäärä yhdistykselle on 300.000 euroa kolmen vuoden aikana. Hallintojohtaja- kaupunginlakimiehen lausunto asiasta on oheismateriaalina.

 

 Mikäli kaupunki haluaa varmistaa ja määritellä tarvitsemansa alkavien yritysten neuvontapalvelut, eli jos kaupunki katsoo tarpeelliseksi ohjata ja määrätä mitä palveluja Uusyrityskeskus tuottaa, tulee neuvontapalvelujen hankinta kilpailuttaa hankintalainsäädännön edellyttämällä tavalla, koska kaupungilla ei ole suorahankintaperustetta eli oikeutta hankkia palvelua suoraan Uusyrityskeskukselta.

 

 Alkavien yritysten neuvonnan järjestäminen Savonlinnan kaupungin yrityspalveluvastuualueen toimesta edellyttää yrityspalvelutiimin vahvistamista kahdella alkavien- ja sukupolven vaihdos yritysten neuvontaan erikoistuneella yritysneuvojalla ja liittymistä kaupunkina Suomen Uusyrityskeskus ry:n jäseneksi.

 

 Yritysneuvontatiimin vahvistaminen parantaa edelleen yritysneuvonnan laatua ja tehostaa toimintaa ja asiakaskokemusta. Strateginen tavoite yhden luukun yrityspalveluista on myös yhden askeleen lähempänä ja yritysystävällinen toimintaympäristö assosioituu Savonlinnan kaupunkiin myös alkavien yritysten neuvontapalveluiden osalta.

 

Toimintatavan muutoksen yhteydessä on syytä perustaa yrityselämälähtöinen yhden luukun yrityspalveluiden ohjausryhmä, jonka strategisena tehtävänä on yritysystävällisen toimintaympäristön kehittäminen yhdessä yritysten kanssa ja yhden luukun yrityspalvelukokonaisuuden yrityslähtöinen sparraaminen. Ohjausryhmään kutsutaan edustus erikokoisista yrityksistä, yritysrahoituksen edustajat ja oppilaitosten edustajat.

 

Yritystoiminnan käännepisteisiin (suunnittelu, käynnistäminen, alkuvaihe, kasvu, kansainvälistyminen, omistajanvaihdokset ym. ) kytkeytyviä kehittämishankkeita voidaan toteuttaa rakennerahastohankkeina Savonlinnan kaupungin tai Savonlinnan Hankekehitys Oy:n toimesta ja kytkeä hankkeiden palvelut osaksi yhden luukun yrityspalveluita. Kaupungin on mahdollista samoin perustein saada kehittämishankerahoitusta kuin Uusyrityskeskuksella. Hankkeistamisen edellytyksenä on kuitenkin aina uuden kehittämisarvoisen tulokulman löytäminen molemmilla toimijoilla.

 

Alkavien yritysten neuvontapalvelut tulee sijoittaa Teknologiapuisto

Nohevaan tukemaan innovaatiotoiminnasta syntyvien uusien yritysten perustamista. Näin päästään kustannustehokkaaseen toimintamalliin, joka tukee parhaalla tavalla tutkimuslähtöisten uusien yritysten perustamista Savonlinnaan. Tällöin ei tarvitse perustaa erillistä uutta teknologiayritysten yritysneuvontapalvelua, koska Teknologiapuiston virallinen klusteristatuksen saaminen edellyttää yrityspalveluiden tarjoamista teknologiapuistotoiminnan yhteydessä. Teknologiapuiston klusterin perustamisen tavoitteena on päästä hakemaan rahoitusta suorista EU-erillisrahoitusohjelmista

 

 Savonlinnan kaupungilla on meneillään kehittämis- ja sopeuttamisohjelma, joka edellyttää kaikkien kustannusten ja prosessien uudelleen arviointia. Alkavien yritysten neuvonnan järjestäminen osana kaupungin yhden luukun yrityspalveluita tuottaa kokonaisuuteen säästöjä. Yhdistyksen hallinnon ja hankehallinnon hoitaminen on poissa alkavien yritysten neuvontaan käytettävästä henkilöresurssista, joka voidaan suunnata kokonaisuuden kannalta tehokkaammin operatiiviseen toimintaan.

 Ylimääräisen hallintotyökustannukset ovat vuositasollan. 20 000 €.

 Nykyisellä panostuksella saadaan kaksi yritysneuvojaa yritysneuvontatiimiin ilman hanketoiminnan aiheuttamaa hallintotyötä.
 

 

 

 

 

Yritysvaikutusten arviointi Arviointilomake on oheismateriaalina

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Elinkeinojaosto päättää selostusosassa esitetyillä perusteilla, että:
- alkavien yritysten neuvontapalvelut järjestetään 1.7.2025 alkaen Savonlinnan kaupungin yrityspalvelut -vastuualueen toimesta;
- yrityspalvelutiimiin rekrytoidaan kaksi työsopimussuhteista yritysneuvojaa päätehtävänään alkavien yritysten ja omistajanvaihdos yritysten neuvontaan; ja
- Savonlinnan kaupunki liittyy Suomen Uusyrityskeskus ry:n jäseneksi vuoden 2025 alusta alkaen.

 

 

 Seija Puputti teki esittelijän ehdotuksesta poikkeavan muutosehdotuksen             

 Savonlinnan Uusyrityskeskus Ry:n ja Savonlinnan kaupungin välillä on voimassa oleva sopimus kunta-avustuksesta (”Kunta-avustussopimus”), jonka mukaan Savonlinnan kaupunki on tukenut Uusyrityskeskuksen toimintaa, koska sillä edistetään Savonlinnan kaupungin elinkeinotoimintaan 145 000 euroa vuodelle 2024.

 

 Savonlinnan Uusyrityskeskus Ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka sääntöjen mukainen tarkoitus on edistää yrittäjyyttä ja yrityksien määrää, tarjoten maksutonta neuvontaa ilman yhdistyksen jäsenyysvelvoitetta Savonlinnan, Sulkavan ja Enonkosken alueen toimijoille.

 

 Hallintojohtaja, kaupunginlakimies Markus Hämäläisen mukaan harkinnanvaraisen avustuksen myöntäminen on kaupungin toimialan mukaista ja siten sallittua, koska Itä-Savon Uusyrityskeskuksen toiminta on yleishyödyllistä ja sen palvelut edistävät Savonlinnan kaupungin yrittäjyyden ja elinkeinoelämän edellytyksiä (Kuntalaki 7§).

  

 Muutosesitys Elinkeinojaosto 26.6.2024 100§ Alkavien yritysten neuvonnan järjestämiseksi

 

 Elinkeinojaosto päättää, että alkavien yritysten neuvontapalveluja ei järjestetä Savonlinnan kaupungin yrityspalveluiden toimesta 1.7.2025 lähtien.

 

 Elinkeinojaosto päättää, että Savonlinnan kaupunki jatkaa Kunta-avustusmalliin pohjaavaa yhteistyötä Itä-Savon Uusyrityskeskus Ry:n kanssa Savonlinnan kaupungin yrittäjyyden ja elinkeinotoiminnan edellytysten edistämiseksi.

 

 Elinkeinojaosto velvoittaa Savonlinnan kaupungin ja Itä-Savon Uusyrityskeskus Ry:n neuvottelemaan kunta-avustusmäärästä, joka mahdollistaa Itä-Savon Uusyrityskeskus Ry:lle riittävän resurssoinnin

 kaupungin yrittäjyyden ja elinkeinotoiminnan edellytyksien edistämiseksi.

 

 Elinkeinojaosto esittää, että Savonlinnan kaupunki liittyy Itä-Savon Uusyrityskeskus ry:n jäseneksi vuoden 2025 alusta alkaen.

 

  Muutosesityksen perusteita:

 1. Kaupungin strateginen tavoite ”yhdenluukun periaate ”ei edellytä henkilöiden ja toimintojen sijoittamista saman katon alle, samoihin tiloihin, vaan ”yhdenluukun periaate” toteutuu moniammatillisena yhteistyönä monialaisissa verkostoissa.

 2. Keskittäminen tuo harvoin niitä hyötyjä, joita sillä tavoitellaan, pienten yksikköjen vahvuuksia ovat mm. ketteryys, laaja-alaisuus, reagointiherkkyys, matala hierarkia

 3. ISUYK:n toiminta on ollut taloudellisesti erittäin merkittävää yli 300 asiakasta, 700–800 asiakastapaamista / vuosi ja

 4. Kustannustehokasta, myönnetystä avustuksesta on palautunut n. 15 000 € kaupungille vuokra- ja atk-kustannuksina. Katso saadut tilastot.

 5. Palvelu on ollut laadukasta, asiakaspalaute Ka 4.9 (arviointiasteikko 1–5), suositteluaste 94% lisäksi perustetuista yrityksistä 85% elossa 5 vuoden jälkeen (valtakunnallinen Ka 80%)

 6. Yhdistys työllistää kolme työntekijää, mikäli siirto kaupungille realisoituu, vaarana henkilöstön työttömyys – verotulojen väheneminen – työttömien määrä lisääntyy

 7. Eu-hankkeiden merkitys tärkeä rahoituslisä, joka työllistää ja siten tuo osaltaan verotuloja

 8. Vahva innovatiivinen kumppanuus erilaisissa verkostoissa ja oppilaitosten ja eritoimijoiden kanssa.

 

 Lopuksi: Nykymalli on kaupungille taloudellisesti edullisin, helposti lähestyttävä, lähellä asiakkaita, palveluasenne ja osaaminen korkea luokkaa.

 

 Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosesitys, oli asiasta äänestettävä.

 

 Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotuksen puolesta annettiin

0-jaa ääntä Seija Puputin ehdotuksen puolesta 5 -ei ääntä ( Seija Puputti, Sari Naukkarinen, Mikko Kupiainen, Mauri Vihavainen ja Terho Kaskinen)

 

Esittelijä jätti eriävän mielipiteen perustuen valmistelijan tekemään tekstiin.

 

 

Päätös Puheenjohtaja totesi, että elinkeinojaosto hyväksyi yksimielisesti Seija Puputin muutosehdotuksen.

 

Tiedoksi Itä -Savon Uusyrityskeskus ry

 

Toimenpiteet yrityspalvelujohtaja