Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 19.06.2024/Pykälä 101


 

Rakennus- ja ympäristölautakunnan jäsenten esille ottamat asiat

 

RAKYL 19.06.2024 § 101  

    

 

 

Selostus Lautakunnan jäsenillä on mahdollisuus ottaa esille asioita, jotka eivät ole tämän kokouksen esityslistalla käsiteltäviä.

 

 

Päätösehdotus Asiat lähetetään rakennusvalvonta- tai ympäristönsuojelupalvelujen valmisteltavaksi siltä osin kuin ne kuuluvut näiden tehtäväkenttään ja muilta osin toimitetaan niille toimielimille, joiden tehtäväkenttään asiat kuuluvat mahdollisia toimenpiteitä varten.

 

Pöytäkirjaan merkitään Käsittely-kohdassa lautakunnan jäsenten esille ottamat asiat ja lähetetään ne mahdollisia toimenpiteitä varten.

 

Käsittely Jäsen Rauni Asikainen toi esille, että Kaartilantie 58, ennen Touhulan päiväkodin risteystä varoituskolmio on pensaikoiden peittämänä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Pöytäkirjan merkittiin Käsittely -kohdassa jäsenten esille ottamat asiat.

 

 

 

Toimenpiteet Kunnallistekniset palvelut