RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 28.10.2024/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tuija Vänttisen eronpyyntö luottamustehtävistä
KH 26.02.2024 § 59
Valmistelija hallintopäällikkö Seija Hytönen, seija.hytonen@savonlinna.fi, p. 044 417 4044
Selostus Tuija Vänttinen on 13.2.2024 lähettämällään ilmoituksella ilmoittanut eroavansa kaikista luottamustehtävistään.
Kaupunginvaltuusto on 15.5.2023 § 30 kohdalla valinnut Tuija Vänttisen kaupunginhallitukseen Sanna Metsälän henkilökohtaiseksi varajäseneksi.
Kaupunginhallitus on 5.6.2023 § 194 kohdalla valinnut hänet elinkeinojaostoon Seija Puputin henkilökohtaiseksi varajäseneksi.
Kuntalain 70 §:n 4 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on.
Tuija Vänttisen esittämää perustetta voidaan pitää pätevänä syynä eroamiselle pyynnön mukaisista luottamustehtävistä ja hänelle on perusteltua myöntää ero pyyntönsä mukaisesti.
Lapsivaikutusten arviointi Ei vaikutusta.
Yritysvaikutusten arviointi Ei vaikutusta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne
Päätösehdotus 1. Kaupunginhallitus myöntää Tuija Vänttiselle eron elinkeinojaoston varajäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen Seija Puputin henkilökohtaisen varajäsenen.
2. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää Tuija Vänttiselle eron kaupunginhallituksen varajäsenyydestä ja suorittaa kaupunginhallituksen täydennysvaalin.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kaupunginhallitus myönsi Tuija Vänttiselle eron elinkeinojaoston varajäsenyydestä ja valitsi elinkeinojaoston varajäseneksi Eiju Paajasen.
Tiedoksi Tuija Vänttinen
valittu
elinkeinojaosto
Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto
KV 18.03.2024 § 25
Kaupunginhallituksen
päätösehdotus Kaupunginvaltuusto myöntää Tuija Vänttiselle eron kaupunginhallituksen varajäsenyydestä ja suorittaa kaupunginhallituksen täydennysvaalin.
Päätös Kaupunginvaltuusto myönsi Tuija Vänttiselle eron kaupunginhallituksen varajäsenyydestä ja valitsi hänen tilalleen kaupunginhallituksen varajäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi Eiju Paajasen.
KH 12.08.2024 § 233
Valmistelija hallintopäällikkö Seija Hytönen
seija.hytonen@savonlinna.fi, p. 044 417 4044
Selostus Tuija Vänttinen on 9.7.2024 jättänyt eroilmoituksen Etelä-Savon maakuntaliiton maakuntavaltuuston varajäsenyydestä.
Etelä-Savon maakuntaliiton perussopimus
13 § Maakuntavaltuuston valinta
Edustajainkokous valitsee jäsenkuntia edustavat maakuntavaltuuston
jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet siten kuin tässä pykälässä
määrätään:
Kuntien edustajainkokous valitsee maakuntavaltuustoon jäsenkuntien
kunnanvaltuustojen toimikautta vastaavaksi ajaksi jokaisesta
jäsenkunnasta yhden jäsenen kutakin edellisen vuoden 1. päivän
väkiluvun mukaista alkavaa 3000 asukasta kohden. Kullekin varsinaiselle
jäsenelle tulee valita henkilökohtainen varajäsen.
Maakuntavaltuuston jäsenten ja varajäsenten tulee olla jäsenkuntien
valtuutettuja ja valtuustossa edustettuina olevien ryhmien ääniosuuksien
tulee valittaessa vastata jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri
ryhmien kunnallisvaaleissa saamaa ääniosuutta maakunnan alueella
vaalilaissa (714/1998) säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.
Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta toimielimen jäseniä valittaessa
on säädetty laissa erikseen.
Mikäli valtuuston jäsen tai varajäsen menettää vaalikelpoisuutensa kesken
toimikauden tai muusta syystä eroaa valtuuston jäsenyydestä kesken
toimikauden, päättää jäsenen edustama kunta eron myöntämisestä ja
uuden jäsenen tai varajäsenen valitsemisesta jäljellä olevaksi
toimikaudeksi siten, että edellä 3. momentissa tarkoitettu
suhteellisuusperiaate ei valinnan johdosta muutu.
Mikäli valtuustokauden aikana kuntayhtymään hyväksytään jäseneksi
uusia kuntia, ao. kunnat valitsevat maakuntavaltuustoon sen jäljellä
olevaksi toimikaudeksi omat edustajansa noudattaen tämän
perussopimuksen määräyksiä.
Maakuntaliiton edustajainkokous on valinnut Tuija Vänttisen
maakuntavaltuuston varajäseneksi (Seija Puputti) toimikaudelle 20212025.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää Tuija Vänttiselle eron maakuntavaltuuston varajäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen varajäsenen (Seija Puputti) maakuntavaltuustoon jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto
KV 28.10.2024 § 67
178/00.00.01.03/2024
Kaupunginhallituksen
päätösehdotus Kaupunginvaltuusto myöntää Tuija Vänttiselle eron maakuntavaltuuston varajäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen varajäsenen (Seija Puputti) maakuntavaltuustoon jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Käsittely Panu Peitsaro esitti, että Tuija Vänttisen tilalle maakuntavaltuuston varajäseneksi valitaan Sanna Metsälä.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Panu Peitsaron esityksen ja valitsi maakuntavaltuustoon Seija Puputin varajäseneksi Sanna Metsälän
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |