Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 269



 

Etelä-Savon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2024

 

SL 13.06.2024 § 96 

 

 

 

Valmistelija Kasvatus- ja opetuspäällikkö Tero Tuononen (p. 044 417 4303)

 

Selostus Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on lakisääteinen suunnitelma, joka Etelä-Savossa on tehty ensimmäisen kerran maakuntatason suunnitelmana vuosille 2019 -2021 ja edelleen vuosille 2022-2023. Suunnitelma on nyt päivitetty vuosille 2024-2025. Suunnitelma koskee 0-29 vuotiaita lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään.

 

 Lastensuojelulain 12 §:n mukaan kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi suunnitelma, joka hyväksytään valtuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Hyvinvointialueen on laadittava lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi hyvinvointialueen toimintaa koskeva alueellinen lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, joka hyväksytään hyvinvointialueen aluevaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Suunnitelma on otettava huomioon hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 115 §:n mukaista talousarviota ja suunnitelmaa sekä mainitun lain 41 §:n mukaista palvelustrategiaa laadittaessa. Suunnitelma on osa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 7 §:ssä tarkoitettua hyvinvointialueen hyvinvointisuunnitelmaa.

 

 Liitteenä on Etelä-Savon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2024-2025. Lainsäädännön mukaan hyvinvointisuunnitelma tulee hyväksyä kunnanvaltuustossa. Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2024-2025 on hyväksytty tammikuussa 2024 maakunnallisessa lasten, nuorten ja perheiden johtoryhmässä.

 

Suunnitelmaan on kirjattu

-  lainsäädännöllinen tausta ja tavoitteet

-  lähtökohdat

-  yhteensovittava johtaminen

-  lasten ja nuorten hyvinvoinnin nykytila

-  painopisteet ja toimenpiteet

-  perhekeskustoiminta ja toimijoiden roolit

-  seuranta

-  kuntakohtainen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman

 runko, mikäli kunta tekee kuntakohtaisia lisäyksiä
 

Suunnitelma on esityslistan liitteenä A. 

 

Lapsivaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Yritysvaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Ripatti Mikko

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi maakunnallisen Etelä-Savon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman Savonlinnan kaupungin suunnitelmaksi vuosille 2024 -2025.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Toimenpiteet Kaupunginhallitus/kaupunginvaltuusto

 

KH 02.09.2024 § 269  

604/00.04.01/2022

 

 

Valmistelija Kasvatus- ja opetuspäällikkö Tero Tuononen (p. 044 417 4303)

 

Selostus Sivistyslautakunnan 13.6.2024 § 96 selostus- ja päätösosan mukaisesti.

 

 Liite A: Etelä-Savon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2024.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteen A:n mukaisen maakunnallisen Etelä-Savon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman Savonlinnan kaupungin suunnitelmaksi vuosille 2024-2025.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto