RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 280
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Elinvoimajohtajan virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen
KH 02.09.2024 § 280
700/01.01.00.01/2024
Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Virve Silvennoinen puh. 044 417 4060 ja kaupunginlakimies Roosa Aaltonen puh. 050 401 7788.
Selostus Työllisyyspalvelujen päällikkö Anna Tolvanen on virkavapaalla 3.6.-30.11.2024 välisen määräajan. Työllisyyspalvelujen päälliköllä on keskeisiä tehtäviä ja vastuita työllisyyspalvelujen tulosyksikön esihenkilönä sekä TE-palvelujen 2024 -uudistuksen valmistelussa. Asiakaspalveluvastaava Kalle Asikainen on toiminut toimenkuvansa mukaisesti työllisyyspalvelujen päällikön sijaisena ajalla 13.6.-25.8.2024, jolloin elinvoimajohtaja Janne Weander on ollut lakisääteisellä vanhempainvapaalla. Elinvoimajohtajan palattua töihin, tulee ko. tulosalueella tehdä tehtäväjärjestelyjä työllisyyspalvelujen päällikön virkavapaan loppuosan ajaksi. Tarkoituksenmukaista on, että kyseiset tehtävät ja vastuut siirrettäisiin Elinvoimajohtaja Janne Weanderille ajalla 3.9.-30.11.2024. Elinvoimajohtaja Janne Weander on toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa kaupungin elinvoima- ja työllisyyspalvelujen tulosalueella elinvoimajohtajan virassa. Hänellä on mahdollisuus hoitaa määräaikaisesti myös työllisyyspalvelujen päällikön tehtävät, koska kaupunginhallitus päätti jo aikaisemmin kokouksessaan 3.6.2024 § 196 muuttaa hänen virantoimitusvelvollisuuttaan siten, että osa hänen tehtävistään siirrettiin yrityspalvelujohtajalle, jotta elinvoimajohtaja voi keskittyä valmistelussa olevan työvoimapalveluiden ja työllisyysalueen vastuukuntamallin valmisteluun.
Viranhaltijalain (304/2003) 23 §:n mukaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan viranomainen voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää. Elinvoimajohtaja Weanderin virantoimitusvelvollisuuden näkökulmasta katsottuna, kyse on virantoimitusvelvollisuuden muuttamisesta, kun hänen virkatehtäviään lisätään ja uudelleenjärjestellään. Työllisyyspalvelujen päällikön tehtävien tarkoituksenmukainen hoitaminen ja työllisyyspalvelujen tulosyksikön johtaminen edellyttää tehtävien uudelleenjärjestelyä. Siten elinvoimajohtajan virantoimitusvelvollisuutta voidaan muuttaa.
Elinvoimajohtaja Janne Weanderia on kuultu asian osalta 30.8.2024. Hänellä ei ollut huomauttamista esitetystä virantoimitusvelvollisuuden muuttamisesta.
Toimivalta Hallintosäännön 64.2 §:n mukaan kaupunginhallitus on toimivaltainen päättämään tulosyksikön esimiehen valinnasta ja viran määräaikaisesta täyttämisestä.
Lapsivaikutusten arviointi Ei merkittävää vaikutusta.
Yritysvaikutusten arviointi Ei merkittävää vaikutusta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää muuttaa elinvoimajohtaja Janne Weanderin virantoimitusvelvollisuutta selostusosan mukaisesti ajalle 3.9.-30.11.2024.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Elinvoimajohtaja Janne Weander
Toimenpiteet Elinvoima- ja työllisyyspalvelut
Henkilöstöpalvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |