RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 263
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen v. 2024
KH 02.09.2024 § 263
667/02.05.01.01/2024
Valmistelija Talousjohtaja Tuula Ahvonen, puh. 050 575 8803, tuula.ahvonen@savonlinna.fi
Selostus
Valtiovarainministeriö on Savonlinnan kaupunginhallitukselle osoittamassaan 20.8.2024 päivätyssä kirjeessa (VN/23230/2024) antanut tiedoksi kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakemisen vuonna 2024.
Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalveluiden valtionosuudesta annetun lain 27 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet.
Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt suunnitelman taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavista toimenpiteistä. Suunnitelma on aikatauluineen ja euromääräisine vaikutuksineen esitettävä valtionosuuden korotusta koskevassa hakemuksessa.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n 2 momentin mukaan valtionapuviranomainen voi asettaa korotuksen myöntämiselle ja käytölle myös muita kunnan talouteen liittyviä ehtoja. Valtionosuuden korotus voidaan seuraavina vuosina jättää myöntämättä tai se voidaan myöntää alennettuna, jos esitettyjä toimenpiteitä tai asetettuja ehtoja ei ole noudatettu. Mainitun lainkohdan perusteella ministeriö asettaa valtionosuuden korotuksen käytölle seuraavat ehdot hyväksytyn talouden tasapainotussuunnitelman lisäksi:
1. Korotus ei saa aiheuttaa vastaavan suuruista kunnan omassa päätäntävallassa olevien menojen lisäystä. Tämä koskee sekä käyttötalous- että investointimenoja. Korotus on tarkoitettu tukemaan kunnan omia talouden tervehdyttämistoimenpiteitä, joihin kunnan on syytä varautua avustuksesta riippumatta.
2. Korotus on tarkoitettu varautumiseen niihin talouden tervehdyttämistarpeisiin, jotka ovat syntyneet kunnan talouden aikaisemman kehityksen johdosta. Tällaisia tarpeita ovat muun muassa varautuminen lainanhoitokustannuksiin, alijäämien kattamiseen ja tiedossa oleviin tuloperusteiden jo tapahtuneisiin muutoksiin.
3. Kunta toteuttaa kuntalain 118 §:n mukaisen arviointiryhmän ehdotuksen mukaiset toimenpiteet palveluiden edellytyksen turvaamiseksi. Edellä mainittu ehto koskee niitä kuntia, joihin on asetettu mainitun lain 118 §:n mukainen arviointiryhmä.
Savonlinnan kaupungin taseessa on tilinpäätöksessä 2023 noin 40,9 milj.euroa kertyneitä ylijäämiä. Vuoden 2024 tilinpäätöksen ennakoidaan olevan 4,6 milj. euroa alijäämäinen. Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakemisen edellytykset eivät täyty.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne
Päätösehdotus Savonlinnan kaupunginhallitus päättää, että harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta ei haeta vuonna 2024.
Käsittely Talousjohtaja Tuula Ahvonen oli kaupunginhallituksen kuultavana tämän asian käsittelyn aikana.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Talousjohtaja
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |