RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.09.2024/Pykälä 265
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupungin toiminnan kehittämisen ja talouden sopeuttamisen tueksi laaditun kuntalaiskyselyn tulokset
KH 02.09.2024 § 265
482/02.02.00.00/2024
Valmistelija Talousjohtaja Tuula Ahvonen, tuula.ahvonen@savonlinna.fi, puh. 050 575 8803
Selostus Savonlinnan kaupungin talous on hyvässä kunnossa, mutta vuodesta 2024 eteenpäin tulokset kääntyvät alijäämäisiksi. Verotulojen siirto hyvinvointialueiden rahoitukseen ja valtionosuuksien reilu pudotus tulee haastamaan tulevien vuosien taloutta. Sote-kustannusten korkeasta tasosta vuosina 2021 ja 2022 kaupungille aiheutui merkittävä, pysyvä leikkaus valtionosuustuloon. Kaupunki on käynnistänyt valtuuston päätöksen mukaisesti kehittämis- ja sopeuttamisohjelman laatimisen.
Kehittämis- ja sopeuttamistoimien löytämiseksi ja kohdentamiseksi kaupunki toteutti kuntalaiskyselyn ajalla 11.6.-4.8.2024. Kyselyyn on voinut vastata sähköisellä kyselyllä kaupungin verkkosivujen kautta tai paperilla kyselylomakkeella, joita on ollut saatavilla kaupungin palvelupisteissä sekä pääkirjasto Joelissa. Paperisten kyselylomakkeiden vastaukset on viety sähköiseen järjestelmään.
Kyselyyn saatiin 415 kpl vastauksia. Kyselyn pohjalta on tehty kooste keskeisistä esiin nousseista huomioista. Talousjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.
Toimivalta
Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne
Päätösehdotus Kaupunginjohtajan johtoryhmä on käsittelemässä talouden tasapainottamisohjelmaa, jonka osana huomioidaan erityisesti palautteessa olevat tuloja lisäävät ja menoja vähentävät esitykset. Kyselyn tulokset on lähetetty kaupunginvaltuutetuille tiedoksi, otettavaksi huomioon talouden tasapainotusohjelman käsittelyssä.
Käsittely Talousjohtaja Tuula Ahvonen oli kaupunginhallituksen kuultavana tämän asian käsittelyn aikana.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Toimenpiteet Talousjohtaja
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |