RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 215
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Elinkeinojaoston esittelijästä päättäminen
KH 02.06.2025 § 215
482/00.02.01/2025
Valmistelija vs. kaupunginjohtaja Markus Hämäläinen
markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394
Selostus Kaupunginvaltuusto päätti 12.5.2025 asiassa § 168 muuttaa (muutos voimaan 1.6.2025) halllintosäännön 3 §:n määräystä elinkeinojaoston esittelijästä siten, että elinkeinojaoston esittelijänä toimii kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija ja hänen poissa ollessaan esittelijänä toimii hänen sijaisekseen kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija.
Elinkeinojaosto päättää Savonlinnan Hankekehitysyhtiö Oy:n hankkeiden hyväksymisestä ja omarahoitusosuuksista, osallistumisesta hankkeisiin talousarviossa päätettyjen määrärahojen puitteissa sekä vastuualueensa avustuksista lukuun ottamatta matkailu- ja tapahtumatoimintaan myönnettäviä avustuksia. Elinkeinojaosto päättää kuitenkin matkailu- ja tapahtumatoiminnan kumppanuussopimuksien ja avustuksien myöntämiseen liittyvistä erityisten ohjeiden antamisesta. Elinkeinojaosto käsittelee elinvoima- ja yrityspalveluita ja niiden kehittämistä koskevia asioita.
Edellä mainitut elinkeinojaoston tehtävät huomioon ottaen virkasuhteessa oleva yrityspalvelujohtaja on tarkoituksenmukaisin viranhaltija toimimaan elinkeinojaoston esittelijänä. Samalla on tarkoituksenmukaista määrätä esittelijän sijainen, jonka on tarkoituksenmukaista olla jaoston tehtävät ja yrityspalvelujohtajan organisatorinen asema huomioon ottaen elinkeinoasiamies.
Yrityspalvelujohtajalle ja elinkeinoasiamiehelle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi. Kummallakaan ei ollut huomauttamista asiassa.
Toimivalta Hallintosääntö 3 §
Esittelijä Kaupunginjohtaja Hämäläinen Markus
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää määrätä yrityspalvelujohtajan elinkeinojaoston esittelijäksi ja esittelijän sijaiseksi elinkeinoasiamiehen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Yrityspalvelujohtaja
Elinkeinoasiamies
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |