RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.08.2025/Pykälä 287
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnallisteknisten palveluiden talousarviomuutokset
TL 27.05.2025 § 104
Valmistelija infrapäällikkö Jani Ahokas p. 044 417 4601
työpäällikkö Jyrki Haajanen p 044 417 4622
Selostus Sulosaaren siltojen uudisrakentamiseen varauduttiin syksyllä 2024 varaamalla vuoden 2025 talousarvioon 2 Me määräraha. 2 Me määrärahaesitys perustui tuolloin kuntotutkimusten pohjalta tehtyyn karkeaan arvioon, jolloin investoinnin osalta talousarvioon kirjattiin, että kustannusarvio tarkentuu siltojen rakennussuunnittelun valmistuessa.
Rakennussuunnitelmien laadinta on kevään 2025 aikana saatu valmiiksi, jonka johdosta myös tarkempi kustannusarvio on tarkentunut. Siltojen uudisrakentamisen kustannusarvio on 3,1 Me.
Siltojen uudisrakentaminen on ollut tarkoitus käynnistää kuluvan vuoden 2025 puolella. Uudisrakentamista varten tarvittava vesilain mukainen vesilupahakemus laitettiin vireille joulukuussa 2024 ja lopullinen päätös määräyksineen on saatu 21.5.2025 aluehallintovirastosta.
Siltojen uudisrakentaminen edellyttää väliaikaisen varasillan rakentamista Hopeasalmeen, jolloin kulku Kasinonsaarelta Sulosaareen on mahdollista vanhojen siltojen purkamisen ja uusien siltojen rakentamisen ajan.
Väliaikaiset ponttonisiltaelementit on tarkoitus vuokrata Väylävirastolta. Siltojen uudisrakentamiseen kuluvaksi ajaksi on arvioitu vanhojen siltojen purkamiset mukaan lukien 18 – 24 kk. Aikatauluun vaikuttaa olennaisesti myös vesiluvan mukaiset määräykset, joita vesistörakentamisen osalta tulee noudattaa. Väliaikaisen ponttonisillan vuokrakulut ovat arviolta n. 400 000 – 480 000e.
Kunnallistekniset palvelut esittää, että Sulosaaren siltojen uudisrakentamiseen varataan investointeihin yhteensä 3,1 Me TS kausille 2026 – 2027 sekä käyttötalouteen TS kausille 2025 - 2027 yht. 480 000 euroa Väylävirastolta vuokrattavien varasiltaelementtien vuokraamista varten. Käyttötalouskustannusten jako tarkemmin alla olevassa taulukossa.
Vääräsaaren sillan kuntotutkimukset valmistuivat tammikuussa 2025. Sillan kuntotutkimusten perusteella sillan uudisrakentaminen on
todettu järkevämmäksi vaihtoehdoksi kuin vanhan olemassa olevan sillan laaja peruskorjaaminen. Sillan uudisrakentamista varten tulee varata vuosille 2026 - 2027 0,6 Me määräraha.
Savonlinnan Veden kanssa tehtäviin vesihuollon yhteishankkeisiin vuoden 2025 talousarviossa hankkeelle 8545 on yhteensä 1,442 5Me euron määräraha.
Edellä mainittu määräraha hankkeella 8545 ei tule kuitenkaan riittämään syystä, että Savonlinnan vedellä on korjauskohteita enemmän kuin Kunnallisteknisillä palveluille on budjetoituna kuluvalle vuodelle määrärahaa.
Kunnallistekniset palvelut esittää, että vuodelle 2025 hankkeelle 8514 varatuista määrärahoista siirretään ja katetaan 1 Me hankkeelle 8545 syystä, että hankkeen 8514 siltojen uudisrakentaminen ei käynnisty vielä vuoden 2025 aikana siten kuin alun perin oli suunniteltu.
Yhteenveto:
Investoinnit | TA 2025 | TA 2025 muutos | TA 2026 | TA 2027 |
|
Hanke |
|
|
|
|
|
8514 Sillat | 2,5 Me |
| 2Me
0,1Me | 1,1Me
0,5Me | Sulosaaren sillat uudisrakentaminen 2026-2027
Vääräsaaren silta uudisrakentaminen 2026-2027 |
|
|
|
|
|
|
8545 Katujen kunnostus /vesihuollon investoinnit | 1,4425 Me +kate hankkeelta 8514 Sillat 1,0 Me | 2,4425 Me |
|
| Esitetään kate 1,0Me hankkeelta 8514 Sillat, jolloin hankkeen 8545 määrärahat ovat yht. 2,4425 Me |
|
|
|
|
|
|
Käyttötalous |
| 0,06Me | 0,24Me | 0,18Me | Sulosaaren siltojen uudisrakentamisen aikaisen varasillan vuokrakulut |
Toimivalta Hallintosääntö 4. luku 5 §
Lapsivaikutusten arviointi Ei merkittävää vaikutusta
Yritysvaikutusten arviointi Siltojen uudisrakentamisella on vaikutusta lähialueen yrityksiin ja matkailuun sekä asukkaisiin merkittävästi Sulosaaren alueen virkistyskäyttömahdollisuudet huomioiden
Esittelijä Vt. tekninen johtaja Behm Päivi
Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle edellä selostusosassa mainittujen talousarviomuutosten hyväksymistä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Kaupunginhallitus
Kaupunginvaltuusto
Toimenpiteet Kunnallistekniset palvelut
KH 04.08.2025 § 287
48/02.02.00.01/2025
Valmistelija talousjohtaja Hannele Pöykkölä, hannele.poykkola@savonlinna.fi, p. 050 575 8803
Selostus Tekninen lautakunta esittää vuoden 2025 talousarvion investointiosan kohtaan 8500 Liikenneväylät, 8514 Sillat talousarviomuutosta. Tähän on varattu 2,5 miljoonaa euroa siten, että
- Sulosaaren siltojen uudisrakentaminen 2,0 milj. euroa
- Vääräsaaren sillan laaja peruskorjaus 0,5 milj. euroa
- kustannusarviot tarkentuvat selvitysten ja suunnittelun edetessä.
Sulosaaren siltojen tarkentunut kustannusarvio on 3,1 miljoonaa euroa ja rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuoden 2025 puolella siten, että koko investoinnin toteutusaika on 1,5-2 vuotta. Alkuperäisessä talousarviossa investointi oli ajatelut totetutettavan kokonaisuudessaan vuoden 2025 aikana. Varsinaiseen investointiin ei näin ollen varattaisi muutosesityksen mukaan määrärahaa vuodelle 2025 vaan investointi ajoittuisi vuosille 2026 – 2027. Aiemman lisäksi Sulosaaren siltojen uudisrakentaminen vaatii väliaikaisen ponttonisillan alueelle. Tämä on tarkoitus vuokrata Väylävirastolta. Vuokrakustannukset ovat käyttötalousmenoja eikä niitä ole varattuna Kunnallisteknisten palveluiden vuoden 2025 talousarvioon. Yhteensä ponttonisillan vuokrakustannukset ovat noin 0,48 mulkoonaa euroa, mikä jakautuu lautakunnan esityksessä vuosille 2025-2027. Vuodelle 2025 arvioitu käyttötalousmäärärahan lisäys on 60 000 euroa.
Vääräsaaren sillan osalta lautakunta esittää, että vuoden 2025 investointimääräraha siirretään vuosille 2026-2027 siten, että sitä samalla lisätään sadalla tuhannella eurolla 0,6 miljoonaan euroon.
Lisäksi Tekninen lautakunta esittää vuoden 2025 talousarvion investointiosaan kohtaan 8500 Liikenneväylät, 8545 Katujen kunnostus / vesihuoltoinvestoinnit talousarviomuutosta siten, että tähän kohtaan lisätään 1,0 miljoonaa euroa vuodelle 2025. Syynä tähän on se, ettei vesihuollon investointien ja niistä tulleet kuntateknisten palveluiden tarpeet ole olleet synkronissa talousarvion laadinnan vaiheessa.
Yhteenvetotaulukko muutoksista on esitetty edellä Teknisen lautakunnan selostusosassa. Yhteensä investointiosaan Tekninen lautakunta esittää 2,2 miljoonan euron lisätystä aiempaan vuosille 2025 – 2027. Lisäksi lautakunta esittää käyttötalousmenojen lisäystä vuosille 2025 -2027 0,48 miljoonaa euroa. Tässä vaiheessa lautakunnalla ei ole esittää miten investoinnit ja käyttötalous tulee toteumaan muutoin eli käytettävissä ei ole koko lautakunnan ennustetta ja sitä, onko esitettyihin muutoksiin löydettävissä katetta lautakunnan muussa toiminnassa. Tällä hetkellä ei ole myöskään ennustetta koko kaupungin osalta siitä, olisiko esitetylle käyttötalousmuutokselle löydettävissä kate vuoden 2025 osalta.
Investointiosan 2,2 miljoonan lisäys tarkoittaa käytännössä lisäystä myös kaupungin lainamäärään, koska vuosikatteella (tulorahoituksella) ei pystytä rahoittamaan investointeja. Sen vuoksi myös korkokuluihin tulee samalla varata lisää noin 50 000 euroa vuodessa. Tämä tulee huomioida rahoitusosan kulujen kasvuna.
Jotta tämän kaltaisilta yllätyksiltä, jossa vesihuollon ja kuntateknisten palveluiden hankkeet eivät ole yhdessä suunniteltu ja esitetty tekniselle lautakunnalle ja siten kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle talousarvion valmistelun yhteydessä, vältyttäisiin, tulee jatkossa lautakuntavaiheessa varmistua siitä, että vesihuollon suunnitellut investointihankkeet huomioidaan myös katujen kunnostusten määrärahassa. Talousarviossa esitetyt hankkeet ovat valtuustoon nähden sitovia hanketasolla.
Kaupunginhallitus laatii koko kaupunkia koskevan toiminnan ja talouden puolivuotisraportin elo-syyskuussa. Tässä yhteydessä esitetään myös tarpeet talousarviomuutoksille niin vuodelle 2025 kuin suunnitelmavuosille. Tässä yhteydessä pystytään ottamaan kokonaistaloudellisesti kantaa siihen, mikä vaikutus nyt esitetyillä yksittäisillä muutoksilla on kaupungin vuoden 2025 tulokseen. Muutoin tässä vaiheessa on esittää vain kate tilikauden alijäämää lisäävästi.
Tässä vaiheessa on erityisen tärkeää, että kun tekninen toimiala laatii puolivuotisraportin ja siihen ennusteet eri tulosalueilta ja -yksiköistä, tehdään se siten, että lautakunnan tasolla pystytään arvioimaan nämä nyt esitetyt muutokset ja mahdolliset muut muutokset sekä niiden yhteenveto ja yhteisvaikutus.
Esitän, että edellä esitetyt muutokset sisällytetään lautakunnan puolivuotisraporttiin, jolloin nähdään, mikä niiden vaikutus on kokonaisuus huomioiden. Lautakunnan selostusosassa ei myöskään ole tullut esille seikkoja, joiden vuoksi talousarviomuutosesitys olisi kiirreellinen. Näiden syiden vuoksi näitä muutoksia ei tässä vaiheessa lähdettäisi esittämään erikseen ja yksittäisinä kaupunginvaltuustolle.
Toimivalta Hallintosääntö 3 §.
Esittelijä Talousjohtaja Hannele Pöykkölä, kaupunginjohtajan 3. sijainen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1) hylätä teknisen lautakunnan esityksen
2) pyytää, että tekninen lautakunta sisällyttää tarvittavat muutokset talousarviovuoden 2025 puolivuotisraporttiin, jossa tekninen lautakunta arvioi osana puolivuotisraportointiaan muutosten kokonaisvaikutuksia lautakunnan alaisessa toiminnassa ja koko teknisellä toimialalla
3) edellyttää, että jatkossa vesihuollon ja kuntateknisten palveluiden tulee laatia talousarvio siten, että eri toimialan yksiköt varaavat suunnitelluille hankkeille tarvittavat määrärahat jo talousarviovaiheessa
4) antaa yleisohjeen kaikille toimialoille, että sellaisten asioiden valmistelu, mitkä tulevat kaupunginhallitukseen tehdään yhteistyössä kaupungin eri yksiköiden välillä siten, että valmistelun hyväksyy kaupungin johtoryhmä ennen kuin ne laitetaan toimielinten käsittelyyn
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Tekninen lautakunta
Vs. kaupunginjohtaja
Kaupungin johtoryhmä
Toimenpiteet Toimialajohtaja, tekninen toimiala
Infrapäällikkö
Vesihuoltopäällikkö
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |