Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 25.08.2025/Asianro 316


 

Vuokra-asuntokannan kehittämisen kokonaissuunnitelma 2025-2029

 

KH 25.08.2025    

        

679/10.04.00.00/2025

 

Valmistelija talousjohtaja Hannele Pöykkölä, hannele.poykkola@savonlinna.fi, p. 050 575 8803

 

 

Selostus Savonlinnan Vuokratalot Oy on Savonlinnan kaupungin 100 % omistama yhtiö, jolla on tällä hetkellä yhteensä 1971 asuntoa eri puolilla kaupunkia. Yhtiö toteuttaa osaltaan kaupunkistrategiaa painottuen erityisesti alueen vetovoiman lisäämiseen kohtuuhintaisten asuntojen tarjonnalla. Yhtiön tilanne on ollut ja on edelleen vaikea väestön ja sitä kautta kysynnän vähenemisen vuoksi. Määrätietoisia talouden tervehdyttämiseen ja hallittuun asuntokannan muutokseen tähtääviä toimenpiteitä on tehty erityisesti vuodesta 2017 alkaen. Toimenpiteiden jatkaminen edelleen on yhtiön toiminnan kannalta välttämätöntä.

 

 Aiempi kehittämissuunnitelma on vuodelta 2021 (kh 13.12.2021 § 514). Kehittämissuunnitelman avulla ohjataan vuokrataloyhtiön toiminnan suunnittelua pidemmällä ajalla.Yhtiön hallitus esittää kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi Vuokra-asuntokannan kehittämisen kokonaissuunnitelman vuosille 2025-2029.

 

Toimivalta Hallintosääntö 37 §

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Hämäläinen Markus

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy Vuokra-asuntokannan kehittämisen kokonaissuunitelman vuosille 2025-2029 Savonlinnan Vuokratalot Oy:n toiminnan suunnittelun tueksi.

 

Päätös  

 

Tiedoksi Savonlinnan Vuokratalot Oy, hallitus ja toimitusjohtaja

 

Toimenpiteet