RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Alueellinen ympäristöterveydenhuoltojaosto
Pöytäkirja 15.08.2025/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Alueellisen ympäristöterveydenhuoltojaoston vastineet arviointikertomukseen vuodelta 2024
YTHJ 15.08.2025 § 30
635/00.03.00.01/2024
Valmistelija Terveysvalvonnan johtaja Sampsa Kinnunen, sampsa.kinnunen@savonlinna.fi, p. 044 775 4752
Selostus Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunnan on annettava valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Vuoden 2024 arviointikertomus on käsitelty Savonlinnan kaupunginvaltuustossa 9.6.2025 § 70, josta se on lähetetty Savonlinnan kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten. Kaupunginvaltuusto pyytää kaupunginhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Kaupunginhallitus on (16.6.2025 § 256) päättänyt antaa tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2024 täytäntöönpantavaksi toimialoille.
Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta on nostanut esiin keskeisiä huomioita, mihin toimielinten, toimialojen, tulosalueiden ja -yksiköiden tulee jatkossa kiinnittää huomioita ja tehdä tarvittavat muutokset omassa toiminnassaan ja sen suunnittelussa.
Keskeisiä huomioita vuoden 2024 arviointikertomuksessa ovat
- tavoitteiden asetanta, mittareiden laatu ja selkeys sekä tavoitteiden toteuman raportointi
- talousarviomuutokset myös toiminnallisten tavoitteiden osalta
- budjetin ja toteuman erot – näihin enemmän huomiota
- hyvinvointisuunnitelma ja sen raportointi sekä hyte-kertoimen kriteerien täyttyminen
- eläköitymisten huomioiminen hyvissä ajoin
Ympäristöterveydenhuoltojaoston alaisia tulosyksiköitä ovat Terveysvalvonta ja Eläinlääkintähuolto. Valtuuston asettamat toiminnalliset tavoitteet ovat tulosaluekohtaiset. Toiminnallisten tavoitteiden osalta voidaan todeta, että niiden asetantaan on syytä kiinnittää erityistä huomiota talousarviota 2026 laadittaessa huomioiden arviointikertomuksessa esiin nostetut seikat. Lisäksi vuoden 2026 talousarvion laadinnassa on syytä huomioida Alueellisen ympäristöterveydenhuoltojaoston toiminta Rakennus- ja ympäristölautakunnan alaisuudessa (hallintosääntö 8 §).
Edellä mainittujen asioiden huomioiminen ei edellytä talousarviomuutoksia. Jatkoa ajatellen olisi hyvä, että talousarvion laadinnan yhteydessä kaupunkitasoisesti ohjeistetaan toiminnallisten tavoitteiden ja mittareiden laadintaa tulosalueille.
Toimivalta Hallintosääntö § 8
Esittelijä Terveysvalvonnan johtaja Kinnunen Sampsa
Päätösehdotus Ympäristöterveydenhuoltojaosto merkitsee Savonlinnan kaupungin arviointikertomuksen 2024 tiedoksi ja antaa selostusosan mukaisen vastineensa siihen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi
Toimenpiteet Talouspalvelut / talousjohtaja
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |