RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Alueellinen jätelautakunta
Pöytäkirja 14.10.2025/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Alueellisen jätelautakunnan kokoukset loppuvuonna 2025
JLTK 14.10.2025 § 29
1074/00.02.07/2023
Valmistelija Jätehuoltoinsinööri Pirkko Räikkönen, 044 417 4612, pirkko.raikkonen@savonlinna.fi
Selostus Alueellisen jätelautakunnan johtosäännön 11 §:n mukaan lautakunta työskentelee voimassa olevan lainsäädännön ja vastuukunnan vahvistamien johto- ja hallintosääntöjen mukaan.
Savonlinnan kaupungin hallintosäännön 5 luvun 14 §:n mukaan toimielin päättää varsinaisten kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö sen jäsenistä tekee puheenjohtajalle kirjallisen esityksen sen pitämisestä.
Hallintosäännön 5 luvun 15 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa ilmoitetaan kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista päätösehdotuksineen toimitetaan mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.
Kokouskutsu toimitetaan sekä jäsenille että varajäsenille sekä niille, joilla on oikeus ja velvollisuus läsnäoloon toimielimen päättämällä tavalla.
Toimielimen jäsenen (hallintosääntö 5 luku 18 §), joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on itse kutsuttava varajäsen sijaansa. Myös puheenjohtaja tai toimielimen sihteeri voi toimittaa kutsun varajäsenille. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään.
Esittelijä Jätehuoltoinsinööri Räikkönen Pirkko
Päätösehdotus Alueellinen jätelautakunta päättää loppuvuoden 2025 kokousajankohdat kokouksessa.
Päätös Lautakunta päätti, että seuraava kokous pidetään keskiviikkona 19.11.2025 klo 15.00 alkaen.
Tiedoksi Ilmoitustaulunhoitaja
Enonkosken kunta
Rantasalmen kunta
Sulkavan kunta
Toimenpiteet Hallintopalvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |