RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 451
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kaupunginvaltuuston 10.11.2025 kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpanokelpoisuus
KH 17.11.2025 § 451
377/00.02.01/2022
Valmistelija Vs. hallintojohtaja-kaupunginlakimies Roosa Aaltonen
roosa.aaltonen@savonlinna.fi, p. 050 401 7788
Selostus Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Kaupunginvaltuusto käsitteli 10.11.2025 kokouksessaan seuraavat asiat:
§ 105 Kaupunginhallituksen lausunto Arviointikertomukseen 2024
Kaupunginvaltuusto merkitsi kaupunginhallituksen lausunnon niistä huomioista ja toimenpiteistä, joihin Arviointikertomus on antanut aihetta, tiedoksi.
§ 106 Veroprosenttien määrääminen vuodelle 2026
Kaupunginhallitus antaa päätöksen toimenpiteitä varten talousjohtajalle.
§ 107 Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ry. kohdeavustushakemus v 2025
Päätösote annetaan tiedoksi Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ry:lle ja toimenpiteitä varten talouspalveluille.
§ 108 Tuohisaaren yksityistien hoitokunnan hakemus yritystilin limiitin takaukseksi
Päätösote annetaan tiedoksi Tuohisaaren yksityistien hoitokunnalle ja toimenpiteitä varten talouspalveluille.
§ 109 Alueellisen jätelautakunnan vaali valtuustokaudelle 2025-2029
Päätös annetaan tiedoksi valitulle, toimielimen esittelijälle, jätelautakunnalle sekä sopimuskunnille.
§ 110 Alueellisen työllisyysjaoston vaali valtuustokaudelle 2025-2029
Päätös annetaan tiedoksi valitulle, toimielimen esittelijälle, työllisyysjaostolle sekä sopimuskunnille.
§ 111 Hallintosääntömuutos: hallintosäännön 76 §:n (Viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet) poistaminen
Kaupunginhallitus korjaa päätöksen 2) kohtaa hallintolain 51 §:n perusteella (kirjoitusvirheen korjaaminen) siten, että kohta poistetaan kaupunginvaltuuston päätöksestä. Peruste: Kaupunginhallitus on jo toimivaltaisena viranomaisena (hallintosääntö 61 §) päättänyt hallintojohtaja-kaupunginlakimiehen virkanimikkeen muuttamisesta päätöksellään 3.11.2025 § 434. Virkanimikkeen muuttamista koskeva 2) kohta on epähuomiossa ollut kaupunginvaltuuston esityslistalla.
Päätös annetaan tiedoksi toimialoille ja toimenpiteitä varten johtaville viranhaltijoille (kaupunginjohtaja, sivistystoimen johtaja, tekninen johtaja, hallintojohtaja, talousjohtaja, työllisyyspalvelujen johtaja, yrityspalvelujohtaja).
§ 112 Hallintosääntömuutos: Hankintapalvelut ja hankintavaltuudet
Päätös annetaan tiedoksi toimialoille ja toimenpiteitä varten hankintapäällikölle.
§ 113 Hallintosääntömuutos: Eräät tehtävämuutokset keskushallinnon hallintopalveluiden ja elinvoimapalveluiden välillä
Päätös annetaan tiedoksi ja toimenpiteitä varten hallintosääntömuutoksessa ilmeneville keskushallinnon vastuualueille.
§ 114 Valtuustoaloite 9.6.2025: Poistetun kumirouhekentän maton hyödyntäminen uusiokäytössä
Päätös annetaan toimenpiteitä varten talouspalveluille.
§ 115 Valtuustoaloite 31.3.2025: Koulunkäynninohjaajien työsuhteiden pidentäminen lomien pitämiseksi lukuvuoden ulkopuolelle
Kaupunginvaltuusto merkitsi asian tiedoksi ja loppuunkäsitellyksi.
§ 116 Valtuustoaloite 31.3.2025: Lasten ruutuajan ja henkilökohtaisten päätelaitteiden vähentäminen kouluissa
Kaupunginvaltuusto merkitsi asian tiedoksi ja loppuunkäsitellyksi.
§ 117 Valtuustoaloite 31.3.2025: Opiskeluhuollon psykologipalvelut Savonlinna
Kaupunginvaltuusto merkitsi asian tiedoksi ja loppuunkäsitellyksi.
§ 118 Heikki Härkösen valtuustoaloite: Retkeilyalueen saaminen Koloveden kansallispuiston itäpuolelle Kieluasalon alueelle
Kaupunginvaltuusto merkitsi asian tiedoksi ja loppuunkäsitellyksi.
§ 119 Jarmo Puustisen valtuustoaloite Länsiradan käyttöönoton selvittäminen Savonlinnan Kellarpelto – Pieksämäki välillä
Kaupunginvaltuusto merkitsi asian tiedoksi ja loppuunkäsitellyksi.
§ 120 Valtuustoaloite 31.5.2025: Oppimisen tuen uudistukseen valmistautuminen ja perusopetuksen vuosiviikkotuntimäärän nosto
Kaupunginvaltuusto merkitsi asian tiedoksi ja loppuunkäsitellyksi.
§ 121 Valtuustoaloitteet 10.11.2025
Kaupunginhallitus osoittaa aloitteet alla tarkemmin selostetuin tavoin hallintokunnille valmisteltavaksi ja toteaa aloitteiden käsittelyn osalta hallintosäännön 85 §:n nojalla seuraavaa:
Aloitteen tekijälle on ilmoitettava kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä sen arvioitu käsittelyaika ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä. Sen jälkeen kun aloite on käsitelty loppuun, aloitteen tekijälle on ilmoitettava, onko aloite johtanut toimenpiteisiin.
Merja Munckin valtuustoaloite 10.11.2025: Savonlinnan sairaalan turvaamiseksi
Kaupunginhallitus osoittaa aloitteen keskushallinnon hallintopalveluille valmisteltavaksi.
Keskustan ryhmän / Antti Laukkasen valtuustoaloite 10.11.2025: Savonlinnalaisten matkailuyritysten tukemiseksi
Kaupunginhallitus osoittaa aloitteen yrityspalveluille valmisteltavaksi.
Jarmo Puustisen valtuustoaloite 10.11.2025: Savonlinnan sisäleikkipuiston perustamisesta
Kaupunginhallitus osoittaa aloitteen yrityspalveluille valmisteltavaksi.
§ 122 Kaupunkistrategia vuosille 2026-2029
Kaupunginvaltuusto merkitsi kaupunkistrategian valmisteluvaiheena strategialuonnoksen (liite K) ja päätöksenteon aikataulun tiedoksi.
Toimivalta Kuntalaki 39 §, 96 §
Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Hämäläinen Markus
Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että edellä mainitut kaupunginvaltuuston 10.11.2025 kokouksen päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja kuuluvat valtuuston toimivaltaan ja, että päätökset eivät ole lainvastaisia ja panee ne täytäntöön kuitenkin siten täsmentäen, että päätös § 107 pannaan täytäntöön päätöksen saatua lainvoiman.
Käsittely Savonlinnan Oopperajuhlien kannattusyhdistys ry:n valtuuston jäsenet Sanna Metsälä ja Olli-Pekka Kristiansson ilmoittivat esteellisyytensä (yhteisöjäävi HallL 28 § 1. mom. k. 5) ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Toimenpiteet Selostusosan mukaisesti
| Edellinen asia | Seuraava asia |