Dynasty tietopalvelu
Savonlinnan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 28.01.2026/Pykälä 12


Kokousasian teksti

 

Rakennus- ja ympäristölautakunnan jäsenten esille ottamat asiat

 

RAKYL 28.01.2026 § 12  

   

 

 

 Rauni Asikainen toi esille, että lautakunnan jäsenet voisivat järjestää  yhteisöllistä toimintaa kuntalaisten kanssa. Jäsenet toiminnallaan muistuttaisivat kuntalaisia, että ovat Savonlinnalaisten asialla. Jussi Löppönen lisäsi, että esimerkiksi paikallislehdessä voisi tuoda lautakunnan toimintaa tutuksi.

 

  

 Suvi Salmenkivi toi esille, että palaneet rakennukset tulisi purkaa, ettei niistä aiheutuisi vaaraa.