RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.01.2026/Pykälä 19
Sulosaaren siltojen kokonaisurakan sisäinen hankintapäätös
TL 20.01.2026 § 19
124/10.03.01.01/2025
Valmistelija Infrapäällikkö Miika Tapaninen, 044 417 4601
Selostus Hankittava kokonaisuus
Sulosaaren siltojen hankkeessa puretaan Hopeasalmen ylittävä Vääräsaaresta Sulosaareen johtava vanha puurakenteinen silta ja rakennetaan sen tilalle uusi silta. Hanke toteutetaan kokonaisurakkana tilaajan laatimien suunnitelma- ja tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.
Työmaa sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella sekä saimaannorpan elinalueella, minkä vuoksi rakentamisessa on huomioitava erityiset ympäristö- ja ajoitusvaatimukset. Sulosaari on vilkkaassa virkistyskäytössä erityisesti kesäkaudella, mikä edellyttää huolellisia työnaikaisia liikenne- ja turvallisuusjärjestelyjä.
Kevyen liikenteen esteetön kulkeminen Vääräsaaresta Sulosaareen on turvattava koko rakentamisen ajan. Hankkeeseen liittyy varasillan toteuttaminen, joka kilpailutetaan ja toteutetaan erillisenä urakkana.
Hankkeen toteuttaminen perustuu Itä-Suomen aluehallintoviraston myöntämään vesilain mukaiseen lupaan (päätös 40/2025), ja rakentamisessa noudatetaan lupamääräyksiä sekä niihin liittyviä ympäristönsuojeluvaatimuksia.
Ennakoitu arvo
Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo on noin 3,1 miljoonaa euroa (alv 0 %). Arvio sisältää varasillan toteuttamisen kustannuksen noin 0,4 miljoonaa euroa, vaikka varasilta toteutetaan erillisenä urakkana. Talousarvio päivitetään toteutuksen kustannusten mukaan.
Hankintaan varautuminen talousarviossa
Hankkeeseen on varauduttu teknisen toimialan talousarviossa ja investointiohjelmassa Sulosaaren siltojen perusparantamis- ja uudisrakentamishankkeena.
Toimivalta Hallintosääntö 12 luku § 77
Esittelijä Tekninen johtaja Siponen Kari
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta päättää käynnistää Sulosaaren siltojen kokonaisurakan hankinnan.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Toimenpiteet Kunnallistekniset palvelut