Dynasty tietopalvelu
Savonlinnan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.02.2026/Pykälä 33


Kokousasian teksti

 

Lautakunnan jäsenten esille ottamat asiat

 

SL 18.02.2026 § 33  

     

 

  

 Jäsen Timo Lajunen otti esille Kallislahden päiväkotiyksikön esiopetuksen suunnitellun siirron Kellarpeltoon. Pyyntönä virkamiehiltä järjestää pikimmiten vanhemmille/asukkaille kuulemistilaisuus, jossa paikalla luottamushenkilöitä, henkilökuntaa ja virasto(je)n väkeä. Asian käsittelyssä on huomioitava Kallislahden koulun lakkauttaminen ja kaupungin lausumat lakkautuksen hallinto-oikeusprosessissa päiväkodin toiminnasta sekä asian käsittely suhteessa tulevaan palveluverkkoselvitykseen. Kuulemisen valmistelussa on etukäteen pyrittävä selvittämään keinoja, joilla esiopetus voidaan jatkossakin järjestää Kallislahdessa.

 

 Jäsen Meeri Larinen kysyi hankekehitykseltä ostopalveluna ostetun unelmavuosikoordinaattorin työsopimuksen voimassaolosta.