RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 18.02.2026/Pykälä 20
Tiedoksiannettavat asiat
SL 18.02.2026 § 20
Perusnuorisotyön esittäytyminen
Perusnuorisotyön puolivuosittainen raportti sivistyslautakunnalle, 1.7.-31.12.2025 (liite A)
Kaksikielinen opetus
Sivistyslautakunta päätti 12.11.2025 §161, että Savonlinnan perusopetukseen perustetaan 1.8.2026 alkaen kaksikielisen opetuksen ryhmä. Ryhmän sijoituspaikka on Mertalan koulu.
Ryhmä päätettiin perustaa, mikäli soveltuvuuskokeen hyväksytysti suorittaneita hakijoita on vähintään 14+2.
Kaksikieliselle luokalle haku päättyi 28.1.2026. Hakijoita oli 10, joista 3 perui hakemuksen.Hakijamäärä ei ole riittävä soveltuvuuskokeen järjestämiseen tai ryhmän perustamiseen.
Kaksikielisen opetuksen hankkeen ohjausryhmä on arvioinut tilannetta ja jatkaa suunnittelua ryhmän mahdollisesta perustamisesta esim. yhdysluokkana 1-2, lisähakujen kautta. Mikäli ryhmää ei saada perustettua 1.8.2026 alkaen, asiaa arvioidaan uudelleen lukuvuoden 2027–2028 suunnittelun yhteydessä.
Myönnetyt harkinnanvaraiset valtionavustukset ja hankkeet
- taulukko Savonlinnan kaupungin sivistystoimessa käynnissä olevista hankkeista, liite B
Kellarpellon päiväkodin Kallislahden yksikön esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2026–2027
Materiaali oheismateriaalina.
Ohje luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön soveltamisesta
Kaupunginhallitus on antanut liitteenä C olevan tarkemman ohjeistuksen
luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön soveltamisesta,
joka tulee voimaan 10.2.2026 ja on voimassa toistaiseksi.
Valmistelu toimialasihteeri Hanna-Mari Kaartinen,
hanna-mari.kaartinen@savonlinna.fi, p. 044 417 4205
Esittelijä Vs. sivistystoimenjohtaja Tuononen Tero
Päätösehdotus Asiat merkitään tiedoksi.
Käsittely Perusnuorisotyötä esittelemässä olivat perusnuorisotyöntekijä Janna Uskali, nuorisotyöntekijä (Walkers-toimintavastaava) Outi Ikonen sekä nuorisotyöntekijä Hanna Kurronen.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.