RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinkeinojaosto
Pöytäkirja 17.02.2026/Pykälä 23
Valtuutettu Antti Laukkasen valtuustoaloite savonlinnalaisten matkailuyritysten tukemiseksi
ELJ 17.02.2026 § 23
130/02.05.01.03/2026
Valmistelija Elinkeinoasiamies Janne Tarima
janne.tarima@savonlinna.fi, p. 050 465 7574
Selostus Valtuutettu Antti Laukkanen ja keskustan valtuustoryhmä ovat jättäneet valtuustoaloitteen (kv 10.11.2025 §121) savonlinnalaisten matkailuyritysten tukemiseksi. Aloitteen on allekirjoittanut 23 valtuutettua. Alkuperäinen valtuustoaloite on oheismateriaalina.
Valtuustoaloitteessa todetaan, että Savonlinna kuuluu Suomen tärkeimpiin matkailukohteisiin. Matkailun toimiala työllistää laajasti koko kaupungin alueella ja matkailun ympärivuotistaminen on ollut kaupungin strateginen painopistealue jo pitkään.
Lisäksi aloitteessa todetaan, että toimiala on kärsinyt haasteista koronan, Venäjän hyökkäyssodan ja taantuman vuoksi ja monen matkailutoimijan jatko on vaakalaudalla. Keskeisenä kohtana valtuustoaloitteessa haetaan ratkaisuna ongelmaan suoraa tukea matkailualan yrityksille, joka kompensoisi kiinteistöveron osuutta. Tavoitteena olisi varmistaa matkailuyrittäjien toimintakyky, eli vahvistaa työllisyyttä, elinvoimaa sekä lisätä kansainvälistä näkyvyyttä.
Vastaus aloitteeseen:
Savonlinnan kaupunki on juuri kilpailuttanut matkailun markkinointi- ja kehittämispalvelut. Sopimuskausi on 1.10.2025 – 31.12.2026. Lisäksi sopimus mahdollistaa optiokaudet 1.1.2027 – 31.12.2027, 1.1. – 31.12.2028 sekä 1.1.2029 – 31.12.2029. Palvelun tuottaja on Savonlinnan Seudun Matkailu Oy. Palvelun vuosihinta on 120 000 € alv 0 %. Savonlinnan Seudun Matkailu Oy on alueellinen destinaatio-organisaatio, jonka päätehtävä on seudullinen matkailumarkkinointi ja kehittäminen. Yhtiön omistajina on 81 matkailualan yritystä, Savonlinnan kaupunki, Enonkosken, Rantasalmen ja Sulkavan kunnat. Savonlinnassa toimialalle I eli majoitus- ja ravitsemistoiminta on kirjattu noin 150 yritystä.
Valtuustoaloitteen keskeinen huoli on, että matkailualan yritykset kokevat, etteivät he saa tarpeeksi vastinetta maksamalleen kiinteistöverolle. Uusi kilpailutettu yhteistyömuoto Savonlinnan kaupungin ja Savonlinnan Seudun Matkailu Oy:n välillä mahdollistaa aiempaa pitkänjänteisemmin ja strategisemman yhteistyön matkailun kehittämisen ja matkailumarkkinoinnin saralla. Yrityspalveluiden näkemyksen mukaan edellä mainittu yhteistyö Savonlinnan Seudun Matkailu Oy:n ja yritysten välillä on paras tapa saada tehokkaita tuloksia matkailumarkkinoinnissa ja toisaalta asiakkaita seudun matkailuyrityksille.
Valtuustoaloitteessa esitetään myös erilaisten kansallisten tai EU-tukien mahdollisuuksien selvittämistä ja niistä tiedottamista. Tämänkaltainen toiminta on normaalia yrityspalveluiden päivittäistä tekemistä. Käytännössä rahoitusmahdollisuuksista tiedotetaan noin 10 kertaa vuodessa ilmestyvässä yrityspalveluiden uutiskirjeessä, sosiaalisen median kanavissa, savonlinnanyrityspalvelut.fi -verkkosivustolla sekä normaaleissa asiakastapaamisissa. Lisäksi yrityspalvelut järjestävät vuosittain useita tilaisuuksia yksin sekä yhdessä sidosryhmien kanssa, jossa eri rahoitusmuotojen vaihtoehtoja pidetään esillä. Lisäksi yrityspalvelut ylläpitää yhdessä Samiedun kanssa teollisuus- sekä matkailu-, palvelu- ja ravintola-alan yritysten verkostoa, jotka kokoontuvat useita kertoja vuodessa.
Taustaksi kiinteistöverosta:
Kiinteistöveroprosentit jakautuvat vuonna 2026 seuraaviin alakohtiin. Lisäksi suluissa on Savonlinnan kaupunginvaltuuston päättämät prosentit vuodelle 2026:
- Maapohjan yleinen kiinteistövero % (Savonlinna 1,43)
- Rakennusten yleinen kiinteistövero % (Savonlinna 1,43)
- Vakituisen asuinrakennyksen kiinteistövero % (Savonlinna 0,59)
- Muun asuinrakennuksen kiinteistövero % (Savonlinna 2,00)
- Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistövero % (Savonlinna 1,43)
- Rakentamattoman tontin kiinteistövero % (Savonlinna 2,00)
- Voimalaitokset 2,50 %
Savonlinnan kaupunki saa yhteensä vuosittain noin 14 miljoonaa euroa kiinteistöverotuloja.
Yleisesti ottaen yhden yksittäisen toimialan irroittaminen kiinteistöverotarkastelussa irralleen aiheuttaa todennäköisesti haasteita yhdenvertaisuuden näkökulmasta eri yritysten toimialojen välillä. Käytännön tasolla voimalaitokset ovat ainoa toimija, joka on erotettu erilliseen kiinteistöverokantaan. Voimalaitosten osalta kiinteistöveroprosentti Savonlinnassa on suurempi, kuin esimerkiksi muissa kiinteistöveroluokissa. Näin ollen matkailualan osalta keskeistä olisi tarkastella esimerkiksi matkailualan arvonlisäverotusta.
Valmistelun aikana selvitettiin myös erillinen messutuki yrityksille. Tukea ei voisi yhdenvertaisuuden näkökulmasta kohdentaa pelkästään matkailualan yrityksille vaan haku tulisi olla avoin kaikille yrityksille. Yritys voisi saada messutukea yrityksen toimialaan liittyvien messujen ja näyttelyiden osallistumiskustannuksiin (näyttelyalueen vuokra). Tukea ei myönnettäisi matka-, asumis- ja muihin ylläpitokuluihin. Tuki maksettaisiin vuosittain kaupunginvaltuuston myöntämän määrärahan puitteissa ja voisi olla maksimissaan esimerkiksi 10% messualueen vuokrasta. Lisäksi kokonaisuudessa olisi vuosittainen katto, kuinka paljon yritys voisi saada messutukea. Myönnettävässä avustuksessa tulisi huomioida valtiontukilainsäädäntö eli ns. de minimis -ohjeistus. Savonlinnassa on kaikkiaan noin 2500 yritystä, jotka voisivat hakea messutukea. Pelkästään toimialalle I eli Majoitus- ja ravitsemistoiminta on kirjattu noin 150 yritystä. Mahdollisten hakijayritysten määrä huomioiden, tulisi myönnettävä rahamäärä olemaan erittäin pieni ja toisaalta hallinnollinen prosessi sähköisistä hauista, tilityksiin ja päätöksiin sekä de minimis-jälkiseurantaan sen verran suuri hallinnollinen taakka yritykselle ja yrityspalveluille, että tässä kohtaa erillistä messutukea ei koeta vaikuttavuudeltaan järkeväksi.
Yhteenveto:
Valmistelun aikana on löytynyt kolme erilaista toimintalinjaa, joiden kautta on tarkoitus edetä matkailuyritysten tukemiseksi:
- Valtuustoaloitteeseen annettu vastaus käydään lävitse Savonlinnan Seudun Matkailu Oy:n kanssa osana kaupungin ja yhtiön välisen matkailumarkkinointisopimuksen tavoite- ja arviointikeskustelua. Tavoitteena on pitkäjänteisen matkailumarkkinoinnin kehittäminen, joka yrityspalveluiden näkemyksen mukaan on paras tapa saada tehokkaita tuloksia matkailumarkkinoinnissa ja toisaalta asiakkaita seudun matkailuyrityksille. Vastuutaho: Yrityspalvelut
- Lisäksi Savonlinnan kaupunki valmistelee yhteistyössä Savonlinnan Seudun Matkailu Oy:n ja Savonlinnan seudun matkailuyritysten kanssa yhteiset edunajamisen tavoitteet Itä-Suomen matkailuyritysten tukemiseksi vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeisiä hallitusneuvotteluita ajatellen. Keskeisiä kohtia voivat olla esimerkiksi matkailualan arvolisäverotusta koskevat kysymykset, valtakunnallisten destinaatio- ja charter-palveluiden valtion tason resursointi sekä matkailualan investointi- ja kehittämisrahoitukset ja toisaalta näiden tukien ehdot. Vastuutaho: Vaikuttavuus- ja viestintäpalvelut
- Yrityspalvelut jatkaa normaaleita yrityskontaktien ja yrityspalveluiden viestinnän käytänteitä: Aktiivista yrityskontaktointia, tiedottamista savonlinnanyrityspalvelut.fi -verkkosivujen, sosiaalisen median kanavien ja uutiskirjeen kautta. Lisäksi yhdessä Samiedun kanssa jatketaan matkailu-, sekä ravintola- ja palvelualan yritysten verkoston kokoamista yhteen. Vastuutaho: Yrityspalvelut
Toimivalta Hallintosääntö 14 luku § 85
Esittelijä Yrityspalvelujohtaja Turtiainen Juha
Päätösehdotus
Elinkeinojaosto päättää antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle selostusosan mukaisen vastauksen valtuutettu Antti Laukkasen ja keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Käsittely Elinkeinoasiamies Janne Tarima selosti asiaa kokouksessa § 14 aikana.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Aloitteen tekijä
Savonlinnan Seudun Matkailu Oy
Toimenpiteet Yrityspalvelut
Vaikuttavuus- ja viestintäpalvelut