Dynasty tietopalvelu
Savonlinnan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 34



Kokousasian teksti

 

Jouni Koskelan valtuustoaloite 11.8.2025: Ulkopingispöytiä Savonlinnaan

 

SL 17.09.2025 § 123 

    

 

 

Valmistelija Vapaa-aikapäällikkö Simo Räty, simo.raty@savonlinna.fi, p. 044 417 4221

 

Selostus Savonlinnan kaupungin valtuutettu Jouni Koskela on tehnyt 11.8.2025 valtuustoaloitteen ulkopingispöytien hankkimisesta. Aloitteeessa pöytiä esitetään hankittavaksi puistoihin, liikuntapaikkoihin ja koulujen pihoihin.

 

 Julkisille paikoille sijoitettavien pöytien tulisi olla mahdollisimman kestäviä ja mielellään kiinteästi asennettavia, jolloin ilkivallan mahdollisuus jäisi vähäiseksi. Lisäksi pöydät tulisi sijoittaa siten,että ne olisivat ilta-aikaan kaikkien vapaasti käytettävissä.

 

 Aloitteen mukaisesti pöydät voisi sijoittaa esimerkiksi Talvisalon yläkoulun piha-alueelle sekä Mertalan, Punkaharjun ja Kerimäen yhtenäiskoulujen piha-alueille. Lisäksi yhden pöydän voisi sijoittaa uimahalli PikkuSaimaan ympäristöön, jolloin pelivälineitä olisi mahdollisuus lainata uimahallin kassalta. Tällöin tarvittaisiin yhteensä viisi ulkopingispöytää, joiden kustannusarvio asennuksineen on n. 15 000 euroa. Toteutus on mahdollinen aikaisintaan vuonna 2026 riippuen siitä, onko hankintaan mahdollista tehdä tarvittavaa määrärahavarausta Savonlinnan kaupungin sivistystoimialan vuoden 2026 talousarvioon.

 

Toimivalta Hallintosääntö 14 luku 85 §

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Ripatti Mikko

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle selostusosan mukaisen selvityksen valtuutettu Jouni Koskelan valtuustoaloitteeseen. Sivistyslautakunta toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely Vapaa-aikapäällikkö selosti asiaa sivistyslautakunnalle.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Tiedoksi Jouni Koskela

 Kaupunginhallitus

 

Toimenpiteet Kaupunginhallitus/kaupunginvaltuusto

 

KH 09.02.2026   

      

728/12.04.00.00/2025

 

Valmistelija Vapaa-aikapäällikkö Simo Räty, simo.raty@savonlinna.fi, p. 044 417 4221

 

Selostus Sivistyslautakunnan 17.9.2025 § 123 selostus- ja päätösosan mukaisesti.

 

Toimivalta Hallintosääntö 14 luku § 85

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Hämäläinen Markus

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle selostusosan mukaisen vastauksen valtuutettu Jouni Koskelan valtuustoaloitteeseen ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös  

 

Tiedoksi 

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto