Dynasty tietopalvelu
Savonlinnan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 23.02.2026/Asianro 48


Kokousasian teksti

 

Kaupunginvaltuuston 16.2.2026 kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpanokelpoisuus

 

KH 23.02.2026   

      

377/00.02.01/2022

 

Valmistelija Vs. hallintojohtaja Roosa Aaltonen

 roosa.aaltonen@savonlinna.fi, p. 050 401 7788

 

Selostus Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

 Kaupunginvaltuusto käsitteli 16.2.2026 kokouksessaan seuraavat asiat:

 

 § 5 Savonlinnan Vuokratalot Oy:n rahoitusjärjestelyt Kipparintorni 3 -hankkeen toteuttamiseksi

 

 § 6 Hallintosääntömuutos: kaupunginjohtajan sivutoimiluvasta päättäminen (67 §)

 

 § 7 Jaana Valkaman eronpyyntö luottamustehtävästä

 

 § 8 Vt. kaupunginjohtajan johtajasopimus

 

 § 9 Vt. kaupunginjohtajan virkavaalin vahvistaminen

 

 § 10 Olli-Pekka Kristianssonin valtuustoaloite 31.3.2025: Esteetön uimalaituri

 

 § 11 Jarmo Puustisen valtuustoaloite 11.8.2025: Rahoitushakutoimintojen kehittäminen sekä tehostaminen

 

 § 12 Eija Stenbergin valtuustoaloite 31.3.2025: Koulu- ja nuorisotyöntekijä Kerimäki/Punkaharju

 

 § 13 Jouni Koskelan valtuustoaloite 11.8.2025: Ulkopingispöytiä Savonlinnaan

 

 § 14 Jarmo Puustisen valtuustoaloite 11.8.2025: Pienveneiden veneenlaskupaikkojen kunnostamisesta ja uusimisesta

 

 § 15 Jarmo Puustisen valtuustoaloite 22.9.2025: Jalankulku- ja pyörätieosuuksien liikenneturvallisuuden parantaminen

 

 § 16 Kaupunkistrategia vuosille 2026-2029

 

 § 17 Valtuustoaloitteet 16.2.2026

-          Jonne Tynkkysen valtuustoaloite: Peruskoulun koulupäivän aloitusajan siirtäminen.

-          Jonne Tynkkysen valtuustoaloite: Kouluruuan maittavuuden ja syömisen lisääminen Savonlinnassa. Kotiruokapainotteinen ruokalista käyttöön lukuvuodesta 2026-2027 alkaen.

-          Eero Piirosen valtuustoaloite: Luistelualue Kirkkopuiston kentälle.

-          Suvi Salmenkiven valtuustoaloite: Savonlinnan digitaalisen itsenäisyy den edistäminen.

-          Tero Juutin valtuustoaloite: Savonlinnan ilmastosuunnitelman kehittäminen ja valtuustoon vieminen.

 

Toimivalta Kuntalaki 39 §

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Hämäläinen Markus

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että edellä mainitut kaupunginvaltuuston 16.2.2026 kokouksen päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja kuuluvat valtuuston toimivaltaan ja, että päätökset eivät ole lainvastaisia ja panee ne täytäntöön.                           

Päätös 

 

 

Toimenpiteet Hallintopäällikkö