RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 123
Kulttuuripalvelut -tulosalueen johtamiseen liittyvät virkajärjestelyt: kirjastopalvelujohtajan viran perustaminen ja kulttuurijohtajan viran muuttaminen
SL 21.01.2026 § 9
Valmistelija Vs. hallintojohtaja Roosa Aaltonen, roosa.aaltonen@savonlinna.fi, p. 050 401 7788
Sivistystoimenjohtaja Mikko Ripatti, mikko.ripatti@savonlinna.fi, p. 044 417 4202
Selostus Sivistyslautakunta on kokouksessaan 10.12.2025 § 190 päättänyt kumota kokouksessaan 26.11.2025 § 172 tekemänsä päätöksen kulttuurijohtajan viran haettavaksi julistamisesta ja palauttanut asian uudelleen valmisteltavaksi. Päätöksen selostusosan mukaan uudelleen valmistelussa huomioidaan erillisten kulttuurijohtajan ja kirjastonjohtajan viranhaltijoiden tehtäväkuvat ja tehtäväjärjestelyt, tehtävien edellyttämä rahoitus sekä tehtäviin liittyvät hakukuulutukset.
Nykytilanne
Sivistystoimialan kulttuuripalvelut -tulosalueella on kolme tulosyksikköä: yleinen kulttuuritoimi, kirjastotoimi sekä museotoimi. Kulttuurijohtaja toimii kulttuuripalvelut -tulosalueen esimiehenä ja tässä ominaisuudessa vastaa kulttuuripalveluiden toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunginhallituksen, sivistyslautakunnan ja sivistystoimenjohtajan alaisuudessa. Lisäksi kulttuurijohtaja toimii yleinen kulttuuritoimi ja kirjastotoimi -tulosyksiköiden päällikkönä ja tässä ominaisuudessa vastaa ko. yksiköiden toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa. Yleisen kulttuuritoimen ja kirjastotoimen osuus sivistystoimialan budjetista on n. 6 %. Kulttuurijohtaja toimii esihenkilönä 24 hengelle, joista pääosa on kirjastotoimen työntekijöitä.
Kirjastonjohtajan tehtävät sisältyvät kulttuurijohtajan viran tehtäviin. Kulttuurijohtajan tehtävästä n. 40% on ollut kirjaston johtamiseen liittyvää työosuutta.
Museotoimi -tulosyksikössä on oma tulosyksikön päällikkö, museonjohtaja. Museotoimen osuus sivistystoimialan budjetista on n. 2 %. Museonjohtaja toimii esihenkilönä 14 hengelle.
Suunniteltu muutos
Nykyisen kulttuurijohtajan viran muuttaminen erillisiksi kulttuuri- ja kirjastonjohtajan viroiksi tarkoittaa, että kulttuurin alaisia tehtäviä hoitaisi kulttuurijohtajan viranhaltija, joka vastaisi kulttuuripalvelut -tulosalueesta ja yleinen kulttuuritoimi -tulosyksiköstä. Kirjastonjohtaja hoitaisi kirjastolain alaisia tehtäviä ja vastaisi kirjastotoimi -tulosyksiköstä. Kulttuurijohtaja toimisi sekä museonjohtajan että kirjastonjohtajan esihenkilönä ja kuuluisi sivistystoimen johtoryhmään.
Kulttuurijohtajan viran tehtäviin kuuluisivat mm. kulttuuripalvelut -tulosalueen ja yleinen kulttuuritoimi -tulosyksikön johtaminen, kaupungin eri kulttuuritoimijoiden verkostotyö, kulttuuritoiminnan avustuksien hakuprosessi valmisteluineen, neuvotteluineen ja päätösesitysvalmisteluineen, kulttuuripolkuun liittyvä kulttuurikasvatuksen oppilaitosyhteistyö ja kulttuurialan tapahtumien suunnittelu ja koordinointi yhteistyössä kulttuurituottajan kanssa (mm. Pyhän Olavin päivä, kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlat, Kulttuurikahvi-tilaisuudet, LukuLaku -lasten kirjallisuus- ja kulttuuritapahtuma, ystävyyskaupunkitoiminta), museon sekä kirjastonjohtajan lähiesihenkilönä toimiminen, kulttuurialan toimijoiden maakunnallinen yhteistyö sekä matkailun tapahtumatoiminnan ympärivuotistamiseen liittyvä yhteistyö elinkeinotoimen sekä tapahtumajärjestäjien kanssa, teatteriin liittyvä yhteistyö (kiinteistö/tila, teatteriavustus, vuosikokousedustaja). Kulttuurijohtaja toimisi esihenkilönä kolmelle henkilölle.
Apuna kulttuurijohtajalla on ollut n. 80% työosuudella kulttuurituottaja. Kulttuurituottajan keskeisenä tehtävänä on tapahtumien suunnittelu, koordinointi, käytännön järjestelyt ja tapahtumista tiedottaminen sekä Kaikukortti-yhteistyö. Kulttuurituottaja tekee myös kirjaston tapahtumiin liittyvää työtä (kulttuuritoimi 80%, kirjasto 20%).
Kirjastonjohtajan tehtävien vähentäminen kulttuurijohtajan tehtävistä merkitsee viran vaativuuden olennaista vähentymistä, jonka johdosta kulttuurijohtajan viran palkkaa tulee tarkistaa viran vaatimustasoa vastaavaksi.
Kirjastonjohtajan viran tehtäviin kuuluisi kirjastotoimi -tulosyksikön johtaminen ja vastuu kirjastolain alaisista tehtävistä. Yleisen kirjaston toiminnan järjestäminen kuuluu kunnan lakisääteisiin tehtäviin ja niistä säädetään laissa yleisistä kirjastoista (1492/2016). Kirjastonjohtajan tehtävästä säädetään lain 17 §:ssä, jossa kelpoisuusvaatimuksena on virkaan tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johtamistaito ja hyvä perehtyneisyys kirjastojen tehtäviin ja toimintaan. Pääkirjaston lisäksi kirjastoon kuuluu kolme lähikirjastoa ja kirjastoauto. Kirjastoissa on yhteensä 22 työntekijää sekä määräaikaista henkilökuntaa. Kirjastonjohtaja toimisi esihenkilönä 22 henkilölle, jonka vuoksi arjen tehtäviin sisältyy verraten paljon henkilöstötehtäviä. Esihenkilötehtävien lisäksi kirjastonjohtajan vastuulla olisi kirjastopalvelut, kirjastokentällä tapahtuvien muutosten seuraaminen ja niiden kehittäminen, hankeasiat, toiminnan taloudesta vastaaminen, alueellisessa kirjastoverkossa toimiminen sekä henkilöstön osaamisesta huolehtiminen.
Informaatikko hoitaa tiettyjä kirjastoammatillisia tehtäviä, jotka yleensä kuuluvat kirjastonjohtajalle, kuten tilastointi ja raportointi sekä Lumme-ohjausryhmän jäsenen tehtävä (kokoontuu viikoittain). Informaatikko tekee myös hallintoon ja kehittämiseen liittyviä tehtäviä. Työajasta 30% on asiakaspalvelua. Kirjastonjohtajan tehtävään olisi siten mahdollista sisällyttää asiakaspalvelua tai muita vastaavia kirjastoalan tehtäviä n. 60% tehtäväosuuden verran tai tarkastella informaatikon tehtäväkuvaa suhteessa kirjastojohtajan tehtäväkuvaan Lummekirjastojen ohjausryhmän jäsenyyden, kehittämisen, hankkeiden, tilastoinnin ja raportoinnin osalta.
Päätöksenteko
Kirjastonjohtajan osalta kyse olisi uudesta virasta, joka tulisi päätöksellä perustaa. Uuden kirjastonjohtajan viran perustamisesta päättää hallintosäännön 61.2 §:n perusteella sivistyslautakunta. Viran perustaminen merkitsee kaupungille toistuvaismenoa, jota varten on varattava vuosittainen määräraha. Viran perustamispäätöksessä on määriteltävä virkanimike sekä virkaan kuuluvat tehtävät.
Hallintosäännön 62 §:n mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Hallintosäännön 63 §:n mukaan virka- ja työsopimussuhteeseen otettavan henkilöstön kelpoisuusehdoista päättää se, joka valitsee henkilön palvelussuhteeseen. Hallintosäännön 64.2 §:n mukaan lautakunnat valitsevat toimialansa osalta tulosalueiden ja tulosyksiköiden esimiehet. Kirjastonjohtajan ollessa tulosyksikön päällikkö (esimies), toimivalta viran perustamiseen, viran haettavaksi julistamiseen ja viran kelpoisuusehdoista päättämiseen on sivistyslautakunnalla. On kuitenkin huomioitava, että lautakunta on velvollinen noudattamaan kirjastolain 17 §:ssä säädettyjä vähimmäiskelpoisuusvaatimuksia. Mahdollisista viran lisäkelpoisuusvaatimuksista voidaan päättää joko viran perustamisen yhteydessä tai erikseen, kun virka julistetaan haettavaksi.
Kirjastonjohtajan palkkauksesta päättää henkilöstöpäällikön lausunnon perusteella sivistystoimenjohtaja hallintosäännön 64.8 §:n perusteella. Sivistyslautakunta ei siten voi päättää viran palkkauksesta osana kirjastonjohtajan viran perustamispäätöstä tai viran haettavaksi julistamispäätöstä.
Uusi virka tulee kuitenkin ottaa huomioon henkilöstösuunnitelmassa, josta taas päättää hallintosäännön 3 §:n perusteella kaupunginhallitus. Lisäksi viran perustamisen jälkeen, ennen kuin se voidaan julistaa haettavaksi, tulee olla viran täyttölupa, josta päättää hallintosäännön 64.6 §:n perusteella sivistystoimenjohtaja.
Hallintosäännön 64.7 §:n mukaan täyttöluvan voi myöntää, jos talousarviossa on määräraha viran kustannuksiin ja virka on otettu huomioon henkilöstösuunnitelmassa. Täyttölupa voidaan myöntää myös silloin, jos virkaa ei ole henkilöstösuunnitelmassa, jos henkilöstöpäällikkö antaa lausuntonsa täyttölupahakemuksesta ja täyttöluvan myöntäjä esittää suunnitelman toimenpiteistä, joilla yksikön rekrytoinnin aiheuttama kustannustason nousu tasapainotetaan ja katetaan rekrytoinnin aikaisen talousarviovuoden ja sitä ensimmäisenä seuraavan taloussuunnitelmavuoden aikana.
Koska kyseessä on pysyväisluonteinen järjestely, valmistelussa on lähdetty siitä, että uusi kirjastonjohtajan virka sisällytetään kaupungin henkilöstösuunnitelmaan ja sitä varten on osoittaa tarvittava määräraha kuluvalle ja tuleville vuosille.
Uuden perustettavan viran tehtävänimikkeenä on perusteltua käyttää kirjastonjohtajan sijaan kirjastopalvelujohtajan nimikettä, joka tosiasiallisesti määrittelee virkaan sisältyvän tehtäväkokonaisuuden selkeämmin. Se laajentaa kirjastolain mukaista tehtäväalaa sekä muistuttaa siitä, että Savonlinnassa kirjastopalveluita tarjotaan useassa eri toimipisteessä.
Kirjastonjohtajan tehtävien vähentäminen kulttuurijohtajan tehtävistä tarkoittaa käytännössä kulttuurinjohtajan virkaan kuuluvien tehtävien muutosta. Käytännössä kyse on avoinna olevan viran muuttamisesta. Viranhaltijalain 23 §:n mukaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan viranomainen voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää. Avoinna olevan kulttuurinjohtajan virkaa toimittavaa vt. kulttuurijohtajaa on kuultu 15.1.2026, eikä hänellä ollut huomauttamista asiasta.
Kirjastonjohtajan tehtävät menevät osin päällekkäin informaatikon tehtävien kanssa. Tämä tarkoittaa käytännössä informaatikon virkaan kuuluvien tehtävien tarkastelemista suhteessa kirjastonjohtajan kaavailtuun tehtäväkokonaisuuteen. Viranhaltijalain 23 §:n mukaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan viranomainen voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää. Kuuleminen ennen päätöksentekoa perustuu viranhaltijalain lisäksi hallintolain 34 §:ään. Informaatikon virkaa toimittavan viranhaltijan kuuleminen on sovittu pidettäväksi 20.1.2026. Selostusosaa täydennetään kuulemisen perusteella ennen kokousta. Esittelijä täydentää tämän asian perustelut ja liitteet lisälistalla/kokouksessa informaatikon kuulemisen jälkeen saaduilla tiedoilla ennen päätöksentekoa.
Viran muuttamisen jälkeen kulttuurijohtajan virka on julistettava haettavaksi. Hallintosäännön 62 §:n mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan. Hallintosäännön 63 §:n mukaan virka- ja työsopimussuhteeseen otettavan henkilöstön kelpoisuusehdoista päättää se, joka valitsee henkilön palvelussuhteeseen. Hallintosäännön 64.2 §:n mukaan lautakunnat valitsevat toimialansa osalta tulosalueiden ja tulosyksiköiden esimiehet. Kulttuurijohtajan ollessa tulosalueen johtaja (esimies), toimivalta virantoimitusvelvollisuuden muuttamiseen, viran haettavaksi julistamiseen ja viran kelpoisuusehdoista päättämiseen on sivistyslautakunnalla.
Kulttuurijohtajan palkkauksesta päättää henkilöstöpäällikön lausunnon perusteella sivistystoimenjohtaja hallintosäännön 64.8 §:n perusteella. Sivistyslautakunta ei siten voi päättää kulttuurijohtajan viran palkkauksesta osana viran haettavaksi julistamispäätöstä.
Taloudelliset vaikutukset
Kummassakin vaihtoehdossa on oltava talousarviossa määräraha viran kustannuksiin. Erillisten kulttuuri- ja kirjastonjohtajan tehtävien palkkakustannukset ovat yhteensä n. 102 000 euroa. Kulttuurijohtajan, johon sisältyvät sekä kulttuuri että kirjaston johtajan tehtävät, palkkakustannus vuositasolla on n. 61 000 euroa. Uusi kirjastonjohtajan virka edellyttää siten n. 41 000 euron lisämäärärahaa.
Toimialan sisältä kate virkaan voidaan kuluvan vuoden osalta osoittaa talousarvioon varatusta ja kirjastolle henkilöstösuunnitelmaan osoitetusta yhden henkilötyövuoden lisäresurssista vuodelle 2026. Toinen vaihtoehto on osoittaa määräraha kulttuurin unelmavuoden hankkeen omarahoitusosuudesta, joka nyt on ollut varattuna kulttuurin unelmavuoden koordinaattorin palkkausta varten. Kirjaston osalta henkilötyövuoteen varattu resurssi tarkoittaa aukioloaikojen supistumista sekä riskiä kirjastojen ajoittaisille sulkemisille. Tämä johtuu siitä, että pääkirjastossa on pitkään ollut henkilöstövajetta ja palkkatukityön päättyminen 31.12.2024 heikensi tilannetta entisestään, kun palkkatukityöllistettyjen (n. 3 htv) tilalle ei saatu lainkaan kirjastoon korvaavaa resurssia. Erityisesti resurssien väheneminen on kohdistunut kirjaston toiminnan kannalta keskeisiin vahtimestareiden ja aineistologistiikan tehtäviin sekä asiakaspalveluun. Yhden henkilötyövuoden lisäys talousarviovarauksena on varattu kompensoimaan poistunutta työvoimaresurssia ja helpottamaan kirjaston tilannetta muuttuneessa tilanteessa.
Kulttuurin unelmavuoden koordinaattorin palkkaan suunniteltujen määrärahojen kohdentaminen kirjastonjohtajan palkkaan tarkoittaa Kulttuurin unelmavuoden toteutuksen vaikeutumista ja sen pääasiallisista tavoitteista ja toteutuksesta luopumista.
Kolmas vaihtoehto on ottaa tarvittava määräraha kulttuuriavustuksista, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että kulttuuriavustuksia on karsittava voimakkaasti eri kulttuurin toimijoilta. Tämä johtaa tilanteeseen, että kulttuurin tuottajien tilanne vaikeutuu erittäin paljon, eikä kulttuuriin liittyviä tapahtumia tai toimintaa ole aiemmassa määrin.
Mikäli kyseisistä toiminnoista ei osoiteta määrärahaa toimialan raamin sisältä, sivistyslautakunnan on tehtävä lisämäärärahaesitys kirjastonjohtajan palkkamenojen kattamiseksi kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle.
Muu vaikutustenarviointi
Virkajärjestely tukee kaupungin kulttuuri- ja kirjastotoimialojen kehittymistä, vahvistaa johtamista ja selkeyttää vastuita. Kokonaisuutena vaikutukset ovat pääosin myönteisiä sekä toiminnan, henkilöstön, palvelujen laadun että kuntalaisten näkökulmasta. Muutos on toteutettavissa ilman merkittäviä taloudellisia tai toiminnallisia riskejä.Tarkempi hallintolain 434/2003) 31 § mukainen ennakkovaikutusten arviointi on esitetty liitteessä D.
Johtopäätökset
Mikäli sivistyslautakunta katsoo perustelluksi muuttaa nykyinen kulttuurijohtajan virka erillisiksi kulttuuri- ja kirjastopalvelujohtajan viroiksi, tulisi sen em. selotusosassa esitetyin perustein päättää sivistystoimialalle sijoittuvan kirjastopalvelujohtajan viran perustamisesta 1.5.2026 alkaen siten, että viran tehtävät ovat selostusosassa mainitut; kulttuurijohtajan viran muuttamisesta selostusosassa esitetyllä tavalla 1.5.2026 alkaen; esittää kaupunginhallitukselle kirjastopalvelujohtajan viran sisällyttämistä kaupungin henkilöstösuunnitelmaan; sekä esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle 41 000 euron lisämäärärahan varaamista kirjastopalvelujohtajan palkkamenoja varten vuoden 2026 talousarvioon huomioiden kuitenkin 20.1.2026 pidettävän informaatikon kuulemisen vaikutukset edellä esitettyihin toimenpiteisiin.
Päätöksenteossa tulee huomioida, että kaupungin talousarvioon 2026 on kirjattu, että vuonna 2026 ryhdytään hallintosäännön ja organisaatiorakenteen kokonaisuudistukseen (s. 22). Myöskään uutta kaupunkistrategiaa ei ole vielä tehty. Siten lautakunnan on arvioitava, onko tällainen virkajärjestely tarkoituksenmukaista toteuttaa ennen em. valmistumista.
Toimivalta Hallintosääntö 10 luku 61 §
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Ripatti Mikko
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta toteaa, että kaupungin talousarvioon 2026 sisältyy hallintosäännön ja organisaatiorakenteen kokonaisuudistus, eikä uutta kaupunkistrategiaa ole vielä hyväksytty.
Lautakunta katsoo, että ennen kokonaisuudistuksen ja kaupunkistrategian valmistumista ei ole tarkoituksenmukaista tehdä pysyviä virkajärjestelyjä eikä käynnistää kulttuurijohtajan viran hakumenettelyä.
Lautakunta päättää palauttaa asian valmisteluun ja edellyttää, että virkajärjestelyt ja kulttuurijohtajan viran täyttämisen tarve arvioidaan osana hallintosäännön ja organisaatiorakenteen uudistusta.
Käsittely Va. kulttuurijohtaja Outi Rantasuo oli lautakunnan kuultavana asiasta.
Päätös
Esittelijä poisti asian esityslistalta.
Sivistyslautakunta piti kokoustauon klo 18.36-18.48.
Vs. hallintojohtaja Roosa Aaltonen ja va. kulttuurijohtaja Outi Rantasuo poistui kokouksesta klo 18.36.
SL 18.03.2026 § 43
Valmistelija Vt. sivistystoimenjohtaja Tero Tuononen, tero.tuononen@savonlinna.fi, p. 044 417 4303
toimialasihteeri Hanna-Mari Kaartinen,
hanna-mari.kaartinen@savonlinna.fi, p. 044 417 4205
Selostus Kulttuuripalvelut -tulosalueen johtamiseen liittyvät virkajärjestelyt ovat olleet edellisen sivistyslautakunnan käsittelyssä 23.1.2025 § 16 ja 20.2.2025 § 28 sekä nykyisen sivistyslautakunnan käsittelyssä 12.11.2025 § 167, 26.11.2025 § 172, 10.12.2025 § 190 ja 21.1.2026 § 9. Kokouksessaan 21.1.2026 sivistyslautakunta poisti § 9 esityslistalta. Lisäksi asiaa on käsitelty sivistyslautakunnan iltakoulussa 11.2.2026.
Kokouksissa on käsitelty kulttuurijohtajan tehtäväjärjestelyjä ja arvioitu eri vaihtoehtoja sekä selvitetty kustannusvaikutuksia. Eri vaihtoehtojen tarkastelu löytyy kyseisten kokousten pöytäkirjoista.
Edellä mainittujen pöytäkirjojen selvityksiin ja arviointeihin viitaten on perusteltua säilyttää kulttuurijohtajan virka nykyisellä tehtäväjärjestelyllä. Tehtävä on laajahko kokonaisuus, jonka kelpoisuusvaatimuksia määrittää kulttuurilain edellyttämien tehtävien hoitaminen ja erityisesti kirjastolaissa määritelty kirjastonjohtajan kelpoisuus. Tehtävä itsessään muodostaa kulttuurin tehtäväkenttää ajatellen kokonaisvaltaisen, laaja-alaisen ja palkkauksellisesti vetovoimaisen tehtävän. Henkilöstövaikutukset ovat kustannusneutraaleja.
Viran täyttämiselle ei ole estettä, sillä se on huomioitu henkilöstösuunnitelmassa ja tehtävään on varattu tarvittavat määrärahat talousarvioon. Viran määräaikaiselle täytölle ei ole lainmukaista perustetta.
Kulttuurijohtajan hakukuulutus on liitteenä A.
Oheismateriaalina on valmistelussa käytettyä ainestoa.
Toimivalta Hallintosääntö 10 luku 62 §
Esittelijä Vt. sivistystoimenjohtaja Tuononen Tero
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta päättää julistaa kulttuurijohtajan, johon sisältyvät sekä kulttuuri että kirjaston johtajan tehtävät, viran haettavaksi toistaiseksi voimassa olevana. Haastattelutyöryhmään nimetään sivistystoimenjohtajan lisäksi lautakunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kulttuuritoimen edustajana informaatikko Sanna Pyykkö.
Käsittely Keskustelun edetessä päätettiin pitää kokoustauko klo. 17.52-18.21.
Vammaisneuvoston edustaja Eila Valkeapää poistui kokouksesta kokoustauon aikana.
Päätösehdotukseen tehtiin kaksi muutosehdotusta.
Jäsen Meeri Larinen teki seuraavan Timo Lajusen ja Tommi Tikan kannattaman muutosehdotuksen:
Esitän, että sivistyslautakunta päättää perustaa kirjastopalveluiden esihenkilön viran, muuttaa kulttuurijohtajan viran tehtäväkuvaa ja julistaa molemmat virat haettavaksi erillisinä toistaiseksi voimassa olevina virkoina 1.5.2026 alkaen virkojen tehtävien ollen esittelytekstissä määritellyt. Tämä on strateginen ja vastuullinen ratkaisu, joka mahdollistaa laadukkaiden palveluiden tuottamisen, henkilöstön hyvinvoinnin ja jaksamisen, kulttuurin ja kirjastopalveluiden kehittämisen, kaupungin elinvoiman, osallisuuden ja kansainvälisen yhteistyön vahvistamisen sekä hyte-rahan ja ulkopuolisen rahoituksen tehokkaan hyödyntämisen, ja noin 41 000 euron lisäkustannus voidaan kattaa sivistystoimen omasta talousraamista. Ja esitämme kaupunginhallitukselle kirjastopalveluiden esihenkilön viran sisällyttämistä kaupungin henkilöstösuunnitelmaan.
Jäsen Eija Silvennoinen teki seuraavan Timo Pulkkisen ja Toni Korholan kannattaman muutosehdotuksen:
Esitän, että perustetaan kirjastotoimen esihenkilön virka 1.5.2026 alkaen ja laitetaan tehtävä haettavaksi. Kulttuuritoimen johtajan osalta selvitetään kaupungin sisäiset järjestelyt. Perustelut: Kirjastotoimen vastuuhenkilöllä tulee olla lain määrittelemä koulutus ja tehtävänkuvaan on laaja, joten siihen tarvitaan kokoaikainen esihenkilö.
Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeavat kannatetut muutosehdotukset, oli asiasta äänestettävä ensin muutosehdotusten kesken.
Suoritetussa äänestyksessä jäsen Meeri Larisen ehdotuksen puolesta annettiin kuusi (6) jaa-ääntä (Meeri Larinen, Päivi Tavi, Tommi Tikka, Timo Lajunen, Teija Pesonen ja Jaakko Rinne) ja jäsen Eija Silvennoisen ehdotuksen puolesta neljä (4) ei-ääntä (Eija Silvennoinen, Sami Piisilä, Toni Korhola ja Timo Pulkkinen). Varajäsen Kimmo Kaksonen äänesti tyhjää.
Seuraavaksi äänestettiin esittelijän pohjaesityksen ja jäsen Meeri Larisen muutosehdotuksen kesken.
Suoritetussa äänestyksessä esittelijän pohjaesityksen puolesta annettiin kaksi (2) jaa-ääntä (Kimmo Kaksonen ja Sami Piisilä) ja jäsen Meeri Larisen muutosehdotuksen puolesta yhdeksän (9) ei-ääntä (Eija Silvennoinen, Toni Korhola, Meeri Larinen, Tommi Tikka, Teija Pesonen, Timo Pulkkinen, Timo Lajunen, Jaakko Rinne ja Päivi Tavi).
Päätös
Puheenjohtaja totesi sivistyslautakunnan hyväksyneen jäsen Meeri Larisen muutosehdotuksen.
Varajäsen Kimmo Kaksonen ja esittelijä Tero Tuononen jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.
Tiedoksi Henkilöstöpalvelut
Toimenpiteet Sivistysvirasto
Jäsen Toni Korhola poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen klo. 18.39. Korholan varajäsen Kari Härkönen saapui kokoukseen Teams-yhteydellä.
KH 30.03.2026 § 123
47/01.01.01.00/2024
Valmistelija Kaupunginlakimies Roosa Aaltonen
roosa.aaltonen@savonlinna.fi, p. 050 401 7788
Selostus Sivistyslautakunnan 21.01.2026 § 9 ja 18.03.2026 § 43 selostus- ja päätösosien mukaisesti sekä lisäksi seuraavaa:
Otto-oikeuden käyttämisestä
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä kunnan toiminnan yhteensovittamisesta. Kunnan organisaatio valtuustoa lukuun ottamatta toimii kunnanhallituksen alaisena.
Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä (kuntalaki 92 §). Päätös otto-oikeuden käytöstä on siten tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, mutta varsinaista asiaa ei tarvitse käsitellä siinä ajassa.
Hallintosäännön 34 §:n mukaan asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallitus, kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja.
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 23.3.2026 § 110 käyttää otto-oikeutta sivistyslautakunnan 18.3.2026 § 43 päätökseen, ja että asia tuodaan uudelleen valmisteltuna seuraavaan kokoukseen. Otto-oikeutta on siten käytetty määräajassa.
Otto-oikeuden käyttäminen merkitsee, että sivistyslautakunnan käsittelemä asia siirtyy kokonaisuudessaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi, eikä sivistyslautakunnan tekemä ratkaisu sido kaupunginhallitusta millään tavalla. Kaupunginhallituksella on asiaa käsitellessään sama toimivalta kuin alemmalla viranomaisella. Kaupunginhallitus on velvollinen tekemään asiassa päätöksen. Käsiteltäväksi otetussa asiassa voidaan: tehdä uusi päätös, pysyttää, kumota tai muuttaa aiemmin tehty päätös taikka palauttaa asia päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi.
Varsinaisen asian käsittely - kulttuuripalvelut -tulosalueen johtamiseen liittyvät virkajärjestelyt
Sivistyslautakunta on 18.3.2026 § 43 tekemällään päätöksellä päättänyt perustaa kirjastopalveluiden esihenkilön viran, muuttaa kulttuurijohtajan viran tehtäväkuvaa sekä julistaa molemmat virat haettavaksi erillisinä, toistaiseksi voimassa olevina virkoina 1.5.2026 alkaen. Lisäksi sivistyslautakunta on esittänyt kaupunginhallitukselle henkilöstösuunnitelman muuttamista siten, että uusi kirjastopalveluiden esihenkilön virka sisällytetään henkilöstösuunnitelmaan.
Päätöstä on perusteltu ratkaisun strategisuudella ja vastuullisuudella, laadukkaiden palveluiden tuottamisen edellytysten parantamisella, henkilöstön hyvinvoinnin ja jaksamisen tukemisella sekä kulttuuri- ja kirjastopalveluiden kehittämisellä. Lisäksi ratkaisun on katsottu vahvistavan kaupungin elinvoimaa, osallisuutta ja kansainvälistä yhteistyötä sekä mahdollistavan hyte-rahan ja muun ulkopuolisen rahoituksen tehokkaan hyödyntämisen. Päätöksessä todetaan, että noin 41 000 euron lisäkustannus voidaan kattaa sivistystoimen omasta talousraamista, mutta toisaalta päätöksessä ei yksilöidä, minkälaisesta käyttötalousmuutoksesta on kyse.
Asian valmistelussa sivistyslautakunnalle vt. sivistystoimenjohtaja on esittelevänä viranhaltijana esittänyt vaihtoehtoa, jossa kulttuurijohtajan virka säilyy entisellään ja julistetaan haettavaksi. Tätä vaihtoehtoa on perusteltu muun muassa viran vetovoimaisuudella, henkilöstövaikutusten kustannusneutraalisuudella sekä sillä, että virka sisältyy jo hyväksyttyyn henkilöstösuunnitelmaan ja talousarvioon.
Asian käsittelyn aikana on noussut esiin myös kolmas vaihtoehto, jossa perustetaan uusi kirjastopalveluiden esihenkilön virka ja julistetaan se haettavaksi, mutta muutetun kulttuurijohtajan virka pyritään täyttämään sisäisin järjestelyin. Ratkaisua on perusteltu muun muassa kirjastolain asettamilla kelpoisuusvaatimuksilla sekä tehtäväkuvan laajuudella.
Asiaratkaisun (uusi päätös tai aiemman päätöksen pysyttäminen) ohella kaupunginhallituksen vaihtoehtona on myös asian palauttaminen sivistyslautakunnan uudelleen käsiteltäväksi. Tätä ei kuitenkaan arvioida tarkoituksenmukaiseksi asian käsittelyn pitkittymisen ja moninkertaisen käsittelyn vuoksi.
Asiassa on tunnistettavissa kolme varteenotettavaa ratkaisuvaihtoehtoa:
Vaihtoehto A: Perustetaan uusi kirjastopalveluiden esihenkilön virka, joka julistetaan haettavaksi, ja samalla muutettu kulttuurijohtajan virka julistetaan haettavaksi.
Käytännössä tällä ratkaisulla kaupunginhallitus pysyttäisi sivistyslautakunnan asiassa tekemän päätöksen. Uusi kirjastopalveluiden esihenkilön virka tulisi sisällyttää henkilöstösuunnitelmaan, minkä jälkeen viran täyttämiseen olisi haettava täyttölupa sivistystoimenjohtajalta ennen varsinaisen rekrytointiprosessin käynnistämistä. Vaihtoehtoisesti, jos virkaa ei sisällytetä henkilöstösuunnitelmaan, täyttöluvan myöntämiseksi henkilöstöpäällikön tulisi antaa lausuntonsa täyttölupahakemuksesta ja täyttöluvan myöntäjän esittää suunnitelma toimenpiteistä, joilla rekrytoinnin aiheuttama kustannustason nousu tasapainotetaan ja katetaan rekrytoinnin aikaisen talousarviovuoden ja sitä ensimmäisenä seuraavan taloussuunnitelmavuoden aikana (hallintosääntö 64 §). Tarvittaessa vielä tämän jälkeen tulee virka tulee sisällyttää henkilöstösuunnitelmaan ja tehdä tarvittava talousarviomuutos ennen täyttölupapäätöstä.
Vaihtoehto B: Kulttuurijohtajan virka säilyy nykyisellään ja se julistetaan haettavaksi.
Ratkaisu vastaa vt. sivistystoimenjohtajan sivistyslautakunnalle tekemää esitystä. Viran täyttämiselle ei ole estettä, sillä se sisältyy henkilöstösuunnitelmaan ja tehtävään on varattu tarvittavat määrärahat talousarvioon. Ratkaisu ei estä kulttuuripalveluiden johtamisjärjestelyjen uudelleentarkastelua organisaatiouudistuksen yhteydessä.
Vaihtoehto C: Perustetaan uusi kirjastopalveluiden esihenkilön virka, joka julistetaan haettavaksi, ja muutettu kulttuurijohtajan virka pyritään täyttämään sisäisin järjestelyin.
Ratkaisu vastaa sivistyslautakunnan asian käsittelyssä esitettyä vaihtoehtoa. Myös tässä vaihtoehdossa uuden viran perustaminen edellyttäisi viran sisällyttämistä henkilöstösuunnitelmaan, täyttöluvan hakemista ja tämän jälkeen rekrytointiprosessin käynnistämistä. Vaihtoehtoisesti, jos virkaa ei sisällytetä henkilöstösuunnitelmaan, täyttöluvan myöntämiseksi henkilöstöpäällikön tulisi antaa lausuntonsa täyttölupahakemuksesta ja täyttöluvan myöntäjän esittää suunnitelma toimenpiteistä, joilla rekrytoinnin aiheuttama kustannustason nousu tasapainotetaan ja katetaan rekrytoinnin aikaisen talousarviovuoden ja sitä ensimmäisenä seuraavan taloussuunnitelmavuoden aikana (hallintosääntö 64 §). Tarvittaessa vielä tämän jälkeen tulee virka tulee sisällyttää henkilöstösuunnitelmaan ja tehdä tarvittava talousarviomuutos ennen täyttölupapäätöstä.
Lähtökohta, jonka mukaan ennen vuoden 2026 talousarvioon sisältyvän hallintosäännön ja organisaatiorakenteen kokonaisuudistuksen valmistumista ei ole tarkoituksenmukaista tehdä pysyviä virkajärjestelyjä, ei ole muuttunut. Merkittävät ja laajakantoiset organisaatio- ja tehtäväkuvien muutokset on tarkoituksenmukaista arvioida osana tätä kokonaisuudistusta. Organisaatiouudistuksen yhteydessä on perusteltua tarkastella kaikkien kaupungin tulosalueiden ja tulosyksiköiden kokoa sekä tehtävien ja vastuiden laajuutta keskenään, ja suhteuttaa tähän myös esihenkilöresurssien riittävyys.
Ratkaisuvaihtoehtoja arvioitaessa tulee ottaa huomioon myös kaupunginvaltuuston 16.2.2026 § 16 hyväksymä kaupunkistrategia vuosille 2026-2029. Strategian mukaan Savonlinna on yhteisöllinen, kansainvälistyvä ja hyvinvoiva kaupunki, jossa on helppo osallistua, vaikuttaa ja nauttia laadukkaista palveluista. Kaupunki edistää asukkaidensa hyvinvointia, kulttuuria ja yhteisöllisyyttä koko Savonlinnan alueella. Yhtenä strategisena tavoitteena ovat laadukkaat kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-ajanpalvelut, joilla vahvistetaan hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä kulttuurin, liikunnan ja matkailun kautta alueen luontoa ja kulttuuriperintöä kunnioittaen. Kaupunkistrategian toimeenpanoa täsmentävät toimenpidesuunnitelmat ovat vielä valmistelussa. Käytettävissä olevan tiedon perusteella voidaan kuitenkin arvioida, että kaikki vaihtoehdot tukevat kaupunkistrategian tavoitteita. Vaihtoehdot A ja C korostavat strategian mukaista panostusta palvelujen kehittämiseen ja resursointiin kirjaston suuntaan. Vaihtoehto B painottaa strategian toteuttamista taloudellisesti ja hallinnollisesti vastuullisella tavalla, yhteydessä tulevaan hallintosäännön ja organisaatiorakenteen kokonaisuudistukseen.
Sivistyslautakunta on 18.3.2026 § 44 päättänyt kulttuurijohtajan avoimen viran määräaikaisesta hoitamisesta 19.3.2026 alkaen kuitenkin enintään 18.3.2027 saakka siten, että kulttuurin tulosalueen osalta tehtäviä hoitaa kulttuurituottaja Elina Kosonen ja kirjastotoimen osalta informaatikko Sanna Pyykkö. Järjestely on tehty siihen saakka, kunnes kulttuuripalveluiden johtamiseen liittyvät virkajärjestelyt on ratkaistu.
Vaihtoehdot A ja C vahvistavat kirjastopalvelujen esihenkilöresurssia ja voivat parantaa palvelujen kehittämisedellytyksiä erityisesti pitkällä aikavälillä, mutta ne lisäävät pysyvästi kaupungin käyttötalousmenoja, mutkistavat hallinnollista kokonaisuutta ennen laajaa organisaatiouudistusta ja lisäävät lyhyen aikavälin muutosepävarmuutta.
Vaihtoehto B turvaa kulttuuri- ja kirjastopalveluiden johtamisen häiriöttömän jatkumisen kustannusneutraalisti, on linjassa hyväksytyn henkilöstösuunnitelman ja talousarvion kanssa sekä mahdollistaa kulttuuri- ja kirjastopalveluiden johtamisjärjestelyjen laaja-alaisen tarkastelun hallintosäännön kokonaisuudistuksen yhteydessä.
Näin ollen vaihtoehtoa B voidaan kokonaisvaikutusten perusteella pitää organisaation, talouden ja hallinnon kannalta tarkoituksenmukaisimpana, kuitenkaan sulkematta pois mahdollisuutta tarkastella esihenkilöresurssien vahvistamista kulttuuri- ja kirjastopalveluissa myöhemmin osana koko kaupungin organisaatiorakenteen uudistusta.
Edellä esitetyt näkökulmat huomioon ottaen tarkoituksenmukaisinta on edetä vaihtoehto B mukaisesti eli siten, että kulttuurijohtajan virka säilyy nykyisellään ja se julistetaan haettavaksi.
Kulttuurijohtajan viran pääasialliset tehtävät ja kelpoisuusvaatimukset ovat samat kuin edellisen täyttöprosessin yhteydessä (SL 20.2.2025 § 29 ja 29.4.2025 § 65). Kuitenkin selvyyden vuoksi ne sekä viran hakuaika on kuvattu jäljempänä.
Kulttuurijohtaja toimii kulttuuripalvelut -tulosalueen (sis. yleinen kulttuuritoimi, pääkirjasto, kolme lähikirjastoa, kirjastoauto sekä Riihisaari – Savonlinnan museo) vastaavana viranhaltijana - tässä ominaisuudessa vastaa kulttuuri- ja kirjastopalveluiden toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kaupunginhallituksen, sivistyslautakunnan ja sivistystoimenjohtajan alaisuudessa. Kulttuurijohtaja toimii yleinen kulttuuritoimi ja kirjastotoimi -tulosyksiköiden päällikkönä ja tässä ominaisuudessa vastaa ko. yksiköiden toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa. Kulttuurijohtaja toimii esihenkilönä 24 hengelle, joista pääosa on kirjastotoimen työntekijöitä. Kulttuurijohtajan tehtävästä n. 40 % kohdistuu kirjaston johtamiseen. Kulttuurijohtaja kuuluu sivistystoimialan johtoryhmään.
Kulttuurijohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johtamistaito ja hyvä perehtyneisyys kirjastojen tehtäviin ja toimintaan (laki yleisistä kirjastoista (1492/2016) 17 §) sekä alan työkokemus. Tehtävän hoidon kannalta eduksi katsotaan kirjasto- ja kulttuurialan osaaminen, johtamiskokemus, organisointitaito, verkosto-osaaminen, kielitaito sekä hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot.
Kulttuurijohtajan virkaa koskevat hakemukset pyydetään jättämään ensisijaisesti Kuntarekry -järjestelmän kautta 26.4.2026 klo 16:00 mennessä.
Toimivalta Kuntalaki 39 §, hallintosääntö 62 § ja 63 §
Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Ma Ding
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää julistaa sivistystoimialalle sijoittuvan kulttuurijohtajan viran haettavaksi toistaiseksi voimassa olevana kaupunginhallituksen 30.3.2026 selostusosan mukaisesti. Virka täytetään mahdollisimman pian tai sopimuksen mukaan. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Kaupunginhallitus valitsee haastattelutyöryhmän, johon kuuluvat sivistystoimenjohtaja, sivistyslautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä informaatikko Sanna Pyykkö, suorittamaan hakijoiden valinnan haastatteluun sekä suorittamaan haastattelut ja tekemään sivistyslautakunnalle esityksen valittavasta kulttuurijohtajasta.
Käsittely Olli-Pekka Kristiansson teki Merja Munckin, Mervi Lipsasen, Jonne Tynkkysen ja Jarmo Tiaisen kannattaman muutosehdotuksen:
Esitän, että perustetaan kirjastotoimen päällikön virka 1.5.2026 alkaen, joka sisällytetään kaupungin henkilöstösuunnitelmaan ja jonka täyttämiseen haetaan täyttölupa. Virka julistetaan haettavaksi tällä päätöksellä ehdollisena täyttöluvasta riippuen. Virka täytetään mahdollisimman pian tai sopimuksen mukaan. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Kaupunginhallitus valitsee haastattelutyöryhmän, johon kuuluvat sivistystoimenjohtaja, sivistyslautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä informaatikko Sanna Pyykkö, suorittamaan hakijoiden valinnan haastatteluun sekä suorittamaan haastattelut ja tekemään sivistyslautakunnalle esityksen valittavasta kirjastotoimen päälliköstä. Sivistyslautakunnan tulee käsitellä viran perustamisesta aiheutuva talousarviomuutos seuraavassa kokouksessaan. Kulttuuritoimen johtajan osalta selvitetään kaupungin sisäiset järjestelyt. Perustelut: Kirjastotoimen vastuuhenkilöllä tulee olla lain määrittelemä koulutus ja tehtävän kuva on laaja, joten siihen tarvitaan kokoaikainen päällikkö.
Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, oli asiasta äänestettävä.
Puheenjohtaja teki seuraavanlaisen äänestysehdotuksen: esittelijä jaa, Kristiansson ei. Äänestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotuksen puolesta annettiin 1 jaa-ääni (Kirsti Laamanen) ja Olli-Pekka Kristianssonin ehdotuksen puolesta 10 ei-ääntä (Kristiansson Olli-Pekka, Munck Merja, Lipsanen Mervi, Metsälä Sanna, Tiainen Jarmo, Suomalainen Tuukka, Puputti Seija, Tynkkynen Jonne, Järvinen Heli ja Kaksonen Kimmo)
Päätös
Kaupunginhallitus hyväksyi Olli-Pekka Kristianssonin tekemän muutosehdotuksen.
Tiedoksi Sivistyslautakunta
Henkilöstöpalvelut
Toimenpiteet Henkilöstöpalvelut
Vt. Sivistystoimenjohtaja