RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 157
Ilmoitus osakkeen siirtymisestä ja lunastusmenettelystä
KH 27.04.2026 § 157
361/02.05.05.00/2026
Valmistelija Hallintojohtaja Markus Hämäläinen
markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394
Selostus Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitus ilmoittaa 31.3.2026 päivätyllä kirjeellään yhden (1) osakkeen siirtymisestä ja lunastusmenettelystä.
Kauppa on tehty 17.3.2026 ja siinä myyjänä on yksityishenkilö ja ostajana Kivilinja Yhtiöt Oy. Kauppahinta on 7.000,00 euroa. Yhtiö on yhtiön yhtiöjärjestyksen tarkoittama uusi osakkeenomistaja, joten yhtiöjärjestyksen 13 §:n mukaan kunnilla on lunastusoikeus kaupan perusteella.
Osakkeen lunastushinta on osakkeen käypä hinta. Vastikkeellisessa saannossa käyväksi hinnaksi katsotaan osakkeen luovuttajan ja siirronsaajan sopima hinta, jollei näytetä, ettei tämä hinta ole käypä hinta.
Suur-Savon Sähkö Oy:n yhtiöjärjestyksen perusteella lunastusta haluavan osakkeenomistajan on esitettävä Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitukselle kauppaan 17.3.2026 kohdistuva kirjallinen lunastusvaatimus viimeistään 5.5.2026.
Kauppahinta huomioon ottaen lunastusoikeuden käyttäminen ei ole ajankohtaista ja tarkoituksenmukaista.
Toimivalta Kuntalaki 39 §
Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Ma Ding
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää, ettei Savonlinnan kaupunki käytä lunastusoikeuttaan.
Käsittely Sanna Metsälä ilmoitti Suur-Savon Sähkö Oy:n hallintoneuvoston jäsenenä esteellisyytensä (yhteisöjäävi HallL 28 § 1. mom. k. 5) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksen teon ajaksi.
Sanna Metsälän varajäsen Jari Smedberg osallistui kokoukseen (teams) tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.
Tuukka Suomalainen ilmoitti Suur-Savon Sähkö Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtajana esteellisyytensä (yhteisöjäävi HallL 28 § 1. mom. k. 5) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Kokouksen puheenjohtajana tämän asian käsittelyn aikana toimi 1. varapuheenjohtaja Olli-Pekka Kristiansson.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.