RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 25.03.2026/Pykälä 26
Discon järjestäminen alakouluikäisille
NV 25.03.2026 § 26
992/12.05.00.00/2024
Selostus Nuorisovaltuusto järjesti keväällä 2025 discon Punkaharjun koululla
alakouluikäisille lapsille. Disco oli menestys. Nuorisovaltuusto haluaisi
järjestää uudestaan discon mutta mahdollisesti kaupungin itä- ja länsipuolella, molemmilla puolilla omansa.
Käytännön asioita pitäisi alkaa selvittämään, sekä päättää budjetoida
discon kulut.
Lapsivaikutusten arviointi Tapahtuman järjestämisellä on myönteinen vaikutus alueen lapsiin ja
nuoriin.
Päätösehdotus Työvaliokunta ehdottaa nuorisovaltuustolle, että nuorisovaltuusto
ohjaajansa kanssa keskustelee mahdollisten diskojen järjestämisistä, ehdottaa tapahtumatyöryhmän kokoamista discon järjestämiseksi, sekä päättää alustavaa budjetointia.
Päätös
Nuorisovaltuusto päättää päätösehdotuksen mukaisesti. Lisäksi nuorisovaltuusto päättää varata discojen alustavaksi budjetiksi yhteensä 500-1000e. Tarkka summa määräytyy kunnes discojen tilaratkaisu varmentuu.
Tiedoksi