RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 14.04.2026/Asianro 77
Konserniohjeen antaminen Itä-Savon Vesi Oy:lle
TL 03.03.2026 § 50
Valmistelija Vs. hallintojohtaja Roosa Aaltonen
roosa.aaltonen@savonlinna.fi, p. 050 401 7788
Selostus Itä-Savon Vesi Oy on Savonlinnan kaupungin (60 %) ja Suur-Savon Sähkön (40 %) omistama vesihuoltoyhtiö, joka vastaa vesihuoltopalveluista Kerimäellä.
Yhtiö kuuluu Savonlinnan kaupunki -konserniin ja on sen tytäryhtiö.
Kaupungin konserniohjeen (hyväksytty kaupunginvaltuustossa 3.9.2018 § 63, voimaan 10.9.2018) tavoitteena on kaupunkikonserniin kuuluvien yhteisöjen toiminnan läpinäkyvyyden lisääminen, kaupungin yhteisöstä saaman tiedon laadun parantaminen ja tiedonkulun tehostaminen. Konserniohjeen 4 kohdan mukaan konserniohjetta noudatetaan konserniin kuuluvissa tytäryhteisöissä, jollei niitä koskevasta lainsäädännöstä, yhtiöjärjestyksestä, säännöistä, perus- tai osakassopimuksista muuta johdu. Konserniohje koskee Savonlinnan kaupunkia ja sen tytäryhteisöjä, siten myös Itä-Savon Vesi Oy:tä.
5 kohdan mukaan konsernijohtoon kuuluvat kaupunginhallitus, kaupunginjohtaja, talousjohtaja sekä konsernivastaaviksi määrätyt viranhaltijat.
Konserniohjeen liite 1 - Hyvä hallinto- ja johtamistapa Savonlinnan kaupunkikonserniohjeessa - tukee kaupungikonsernin johtamisen edellytyksiä ja omistajaohjausta. Sen 2. kohdan mukaan sen lisäksi mitä osakeyhtiölaissa säädetään, Savonlinnan kaupunkikonsernin tytäryhteisöissä tulee olla yhteisön hallituksen yksiselitteinen päätösehdotus.
Kohdan 3. mukaan toimitusjohtajalla, kaupunginjohtajalla ja konsernijohdon nimeämällä konsernivastuuhenkilöllä on oikeus olla läsnä hallituksen kokouksissa ja käyttää niissä puhevaltaa. Lisäksi 5. kohdan mukaan kaupunginhallituksen nimeämällä tytäryhteisön konsernivastuuhenkilöllä on läsnäolo- ja puheoikeus yhteisön hallituksessa tai vastaavassa toimielimessä. Konsernivastuuhenkilö toimii konsernijohdon ja tytäryhteisön välisenä yhteyshenkilönä ja valvoo valtuuston asettamien omistajapoliittisten linjauksien sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Lisäksi konsernivastuuhenkilö seuraa konserniohjauksen toimivuutta tytäryhteisössä ja raportoi tarvittaessa konsernijohdolle.
Salassa pidettävä osa (JulkL 24.1 § k 20)
**************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************
*******************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************************
Kaupunginhallitus on 29.1.2024 § 32 päättänyt siirtää hallintosäännön 3 §:n nojalla hallintosäännön 37 §:n luettelon 6. kohdan toimivaltansa tekniselle lautakunnalle siltä osin, kuin se koskee Itä-Savon Vesi Oy:tä.
Toimivalta Hallintosääntö 37 §, KH 29.1.2024 § 32
Esittelijä Tekninen johtaja Siponen Kari
Päätösehdotus Tekninen lautakunta kehottaa Itä-Savon Vesi Oy:tä noudattamaan kaupungin konserniohjetta kaikilta osin ja pyytää yhtiöltä selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin yhtiö ryhtyy konserniohjeen noudattamiseksi 31.3.2026 mennessä.
Käsittely Tuukka Suomalainen Suur-Savon Sähkö Oy:n hallintoneuvoston jäsenenä ilmoitti esteellisyytensä (hallintolaki 28.1 § kohta 5, yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 18.04-18.11.
Vanhus- ja vammaisneuvoston edustajat poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 18.04-18.11.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Itä-Savon Vesi Oy
Kaupunginhallitus
TL 14.04.2026
79/00.01.01.02/2024
Valmistelija Tekninen johtaja Kari Siponen, kari.siponen@savonlinna.fi
p. 050 4065857
Selostus Tekninen lautakunta on kehottanut kokouksessaan 3.3.2026 §:ssä 50 Itä-Savon Vesi Oy:tä noudattamaan kaupungin konserniohjetta kaikilta osin sekä pyytänyt yhtiöltä selvitystä niistä toimenpiteistä, joihin yhtiö ryhtyy konserniohjeen noudattamisen varmistamiseksi. Selvitys tulee toimittaa 31.3.2026 mennessä.
Itä-Savon Vesi Oy on käsitellyt teknisen lautakunnan kehotuksen yhtiön hallituksen kokouksessa 11.3.2026 §:ssä 11 ja toimittanut tekniselle lautakunnalle 27.3.2026 päivätyn selvityksen konserniohjeen noudattamiseksi toteutettavista toimenpiteistä.
Selvitys pöytäkirjan liitteenä A.
Toimivalta Hallintosääntö 37 §, KH 29.1.2024 § 32
Esittelijä Tekninen johtaja Siponen Kari
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta merkitsee Itä-Savon Veden antaman selvityksen tiedoksi.
Päätös
Tiedoksi Itä-Savon Vesi Oy
Kaupunginhallitus