RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 28.09.2026/Pykälä 128
Tiedoksiannettavat asiat
SL 28.09.2026 § 128
Turvallisemman tilan periaatteet
Savonlinnan perusopetuksen kouluissa on elokuussa 2026 alkaen otettu käyttöön Turvallisemman tilan periaatteet.
Turvallisemman tilan periaatteilla ja toimintatavoilla pyritään luomaan sekä henkisesti että fyysisesti turvallinen tila, jossa kaikki pyrkivät omalla toiminnallaan rakentamaan yhdenvertaista, kunnioittavaa ja avointa ilmapiiriä ja keskustelua.
Koulunuorisotyöntekijät Hannamari Merra ja Tiina Lajunen ovat luoneet ohjeistuksen Savonlinnan perusopetuksen koulujen käyttöön. Ohjeistus esiteltiin kouluilla keväällä 2026 sekä opetushenkilöstölle että oppilaille.
Kaikki Savonlinnan koulut sitoutuvat noudattamaan Turvallisemman tilan periaatteita. Ohjeistuksen käyttöönotto ja vakiinnuttaminen osaksi koulujen arkea on yksi perusopetuksen koulujen lukuvuoden 2026–2027 painopistealueista.
Luotu ohjeistus on liitteenä A.
Valmistelu Koulusuunnittelija Merja Leppänen, merja.leppanen@savonlinna.fi, p. 044 417 4201
Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Valoaho Matias
Päätösehdotus Asiat merkitään tiedoksi.
Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.