RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 17.08.2026/Asianro 276
Päätös peruspalvelujen valtionosuuden muutoksesta v. 2026
KH 17.08.2026
7/02.05.01.00/2026
Valmistelija Talousjohtaja Hannele Pöykkölä
hannele.poykkola@savonlinna.fi, p. 050 575 8803
Selostus Valtionvarainministeriö on 25.6.2026 (VN/35064/2025) lähettänyt kunnanhallituksille päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksesta vuodelle 2026.
Kyse on vuonna 2026 käyttämättömän määrärahan palautuksesta valtion talousarvion momentilta 28.90.31 (Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki) ja sen lisäämistä kunnan peruspalveluiden valtionosuuteen. Jos yhdistymisavustukseen varattua euromäärää ei kokonaisuudessaan käytetä varainhoitovuoden aikana, jäljelle jäänyt osa palautetaan kunnille asukasta kohden yhtä suurena osuutena viimeistään varainhoitovuotta seuraavan vuoden aikana. Kunnille jaettava summa on yhteensä 11,0 miljoonaa euroa, koska vuoden 2026 aikana ei kuntarakennelain mukaisia avustuksia tai korvauksia makseta momentilta 28.90.31.
Käytännössä päätös tarkoittaa sitä, että kunnille myönnettävää kunnan peruspalvelujen valtionosuutta lisätään 1,96 euroa asukasta kohden vuoden 2026 valtionosuuteen. Asukaslukuna käytetään vuoden 2024 lopun virallista asukaslukua 31 460. Savonlinnan kaupungin osalta peruspalvelujen valtionosuus lisääntyy vuodelle 2026 yhteensä 61 661 euroa ja se huomioidaan elokuun maksuerästä alkaen.
Päätös on luettavissa kokonaisuudessaan tämän kokousasian liitteenä.
Jos kunta on tyytymätön valtionvarainministeriön päätökseen, on sillä peruspalvelujen valtionosuuslain 51 §:n nojalla oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtionvaraiministeriölle. Savonlinnan kaupunki on asianhallintajärjestelmässä olevan tiedon mukaan vastaanottanut päätöksen 4.8.2026. Näin ollen valitusaika päättyy marraskuun 4. päivä 2026.
Toimivalta Hallintosääntö 3 §
Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Ma Ding
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää tyytyä peruspalvelujen valtionosuusmuutospäätökseen, joka Savonlinnan osalta lisää valtionosuutta 61 661 euroa vuodelle 2026. Päätöksen mukainen valtionosuusmuutos esitetään kaupunginvaltuustolle talousarviomuutoksena osana vuoden 2026 puolivuotisraportointia.
Päätös
Tiedoksi -
Toimenpiteet Talouspalvelut / taloussuunnittelija Terhi Salo