RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Alueellinen jätelautakunta
Esityslista 13.10.2026/Asianro 32
Jätelautakunnan talousarvio vuodelle 2027
JLTK 13.10.2026
641/02.02.00.00/2026
Valmistelija Jätehuoltoinsinööri Satu Orho
satu.orho@savonlinna.fi, p. 044 417 4612
Selostus Alueellisen jätehuoltoviranomaisen taloussuunnitelma vuodelle 2027
Vuoden 2027 talousarvion valmistelussa otetaan huomioon kaupunginhallituksen 17.8.2026 vahvistamat linjaukset ja aikataulu. Talousarvio perustuu lisäksi vuoden 2026 toteuma-arvioon ja arvioon määrärahojen riittävyydestä.
Valtuuston asettamien tavoitteiden mukaisesti valmistelussa kiinnitetään erityistä huomiota toiminnallisten tavoitteiden laatuun, määrään ja mitattavuuteen.
Vuoden 2026 toteuma-arvio ja kustannusten jakautuminen
Tämänhetkisen arvion mukaan vuoden 2026 määrärahat riittävät kattamaan toiminnan kustannukset loppuvuoden ajan.
Suurimmat kustannukset muodostuvat henkilöstökuluista, sisäisten palvelujen kustannuksista sekä jätehuollossa käytettävän tietojärjestelmän kustannuksista. Näiden osuus kokonaiskustannuksista on yhteensä noin 94 prosenttia.
Muiden kulujen osuus kokonaiskustannuksista on noin 6 prosenttia.
Muut kulut koostuvat muun muassa laitteiden leasingvuokrista, postitus- ja toimistotarvikekuluista sekä koulutuskuluista. Koulutuskuluihin sisältyvät myös koulutuksiin liittyvät matka- ja majoituskustannukset.
Vuoden 2027 talousarvio
Vuoden 2027 talousarvioon ei esitetä merkittäviä muutoksia henkilöstöresursseihin. Palvelutasoa pyritään parantamaan hyödyntämällä nykyisiä järjestelmiä ja niiden toimintaympäristöä aiempaa tehokkaammin.
Lisäksi jätehuoltoviranomainen tehostaa yhteistyötä muiden jätehuollon toimijoiden kanssa. Tavoitteena on kehittää alueen jätehuoltoa suunnitelmallisesti ja parantaa asukkaille tarjottavia palveluja ilman, että viranomaistoiminnan käyttökulut kasvavat.
Vuoden 2027 kustannuksia lisäävät kunta-alan sopimuskorotuksista johtuva palkkakustannusten nousu sekä inflaation vaikutus sisäisten palvelujen kustannuksiin.
Muita kustannusten korotuksia ei esitetä vuoden 2027 talousarvioon kuluvan vuoden toteuma-arvioon verrattuna.
Jätelautakunnan määrärahaksi vuodelle 2027 esitetään 139 000 euroa (0 alv %).
Jätelautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2027 on pöytäkirjan liitteenä A.
Jätehuollon viranomaispalvelujen kustannukset sisällytetään kunnan jätehuollon perusmaksuun ns. jätelautakuntaosana, jolla katetaan viranomaistoiminnasta aiheutuneet kulut. Vastuukunta laskuttaa jätelautakunnan toteutuneet kulut jätemaksut keräävältä Kierrätysyhtiö Rippee Oy:ltä.
Savonlinnan kaupungille tai muille alueellisen jätehuoltoviranomaisen kunnille ei siis aiheudu kuluja jätehuollon viranomaispalveluista.
Jätehuoltoviranomaisen vuoden 2027 tavoitteet ja painopisteet
Vuoden 2027 tavoitteet ja painopisteet perustuvat jätehuoltoviranomaisen lakisääteisiin tehtäviin. Niiden avulla edistetään ja seurataan jätelain ja jätehuoltomääräysten toteutumista alueella.
Vuoden 2027 tavoitteet ovat:
- kompostointi-ilmoitusten ja jätehuoltoa sekä jätemaksuja koskevien hakemusten käsittely kohtuullisessa ajassa;
- kuntien yhteisen kiertotalousohjelman valmistelu valtuustojen päätettäväksi; sekä
- jätehuollon palvelutason laatiminen ja saattaminen jätelautakunnan hyväksyttäväksi sen jälkeen, kun valtuustot ovat hyväksyneet kuntien yhteisen kiertotalousohjelman.
Kompostointi-ilmoitusten ja jätehuoltoa koskevien hakemusten käsittelyn mittarina on niiden käsittely kuukauden kuluessa ilmoituksen, hakemuksen tai asian ratkaisemiseksi tarvittavien täydentävien tietojen saapumisesta.
Kiertotalousohjelman toteutumisen mittarina on ohjelman valmistuminen ja hyväksyminen valtuustoissa. Palvelutasoa koskevan tavoitteen mittarina on palvelutason laatiminen ja hyväksyminen jätelautakunnassa.
Toimivalta Hallintosääntö 39 §
Esittelijä Jätehuoltoinsinööri
Päätösehdotus
Alueellinen jätelautakunta hyväksyy jätelautakunnan talousarvioesityksen vuodelle 2027 liitteen A mukaisesti.
Jätelautakunta päättää hyväksyä jätehuoltoviranomaisen tavoitteet vuodelle 2027 sekä niille asetetut mittarit.
Päätös
Tiedoksi Talouspalvelut
Kierrätysyhtiö Rippee Oy