RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 09.11.2026/Asianro 391
Veroprosenttien määrääminen vuodelle 2027
KH 09.11.2026
920/02.03.02.00/2026
Valmistelija Talousjohtaja Hannele Pöykkölä
hannele.poykkola@savonlinna.fi, p. 050 575 8803
Selostus Kuntalain 111 §:n mukaan valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosenteista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä.
Verotusmenttelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit (tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit) Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä. Näin ollen vuoden 2027 veroprosentit tulee ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään tiistaina 17.11.2026. Määräajan ja menettelytavan noudattaminen on erittäin tärkeää, koska verovuoden verokorttien laskenta-ajo käynnistyy marraskuun loppupuolella.
Tuloveroprosentti vuonna 2027
Verotusmenettelylain 91 a §:n mukaan tuloveroprosentti ilmoitetaan 0,10 % -yksikön tarkkuudella.
Talousarviovuoden 2027 talousarvio-ohjeen raami on laskettu olettamalla, että kunnallisveroprosentti on vuonna 2027 9,30 %. Tämä on sama veroprosentti kuin vuonna 2026 (9,30 %).
Syksyn 2026 veroennusteen mukaan 9,30 %:n tulovero tuottaa Savonlinnan kaupungille kunnallisveroa vuonna 2027 noin 61,2 miljoonaa euroa.
Kiinteistöveroprosentit vuonna 2027
Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan valtuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa ja sadasosan tarkkuudelle vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Myös ilmoitus kiinteistöveroprosenteista tulee tehdä Verohallinnolle viimeistään 17.11.2026.
Vuoden 2027 kiinteistöveroprosentit on esitetty alla olevassa taulukossa.
Niihin veronalaisiin kiinteistöihin, joille ei ole määrätty muuta kiinteistöveroprosenttia, sovelletaan yleistä kiinteistöveroa.
Savonlinnan kaupungin talousarvion 2027 laadinnassa on lähdetty siitä olettamasta, että kiinteistöveroprosentit pysyvät ennallaan. Ainoastaan Muut asuinrakennukset -kiinteistöveroprosenttiin esitetään muutosta siten, että vuoden 2027 prosentti (1,15 %) on vuotta 2026 alhaisempi. Suunnitelmavuosien 2028 ja 2029 osalta Muut asuinrakennukset – kiinteistövero on laskettu aiemman tason 1,55 %:n mukaisesti.
Syksyn 2026 veroennusteen mukaan edellä esitetyt kiinteistöveroprosentit tuottavat Savonlinnan kaupungille kiinteistöveroa vuonna 2027 noin 13,4 miljoonaa euroa.
Veroprosenttien vertailutiedot
Savonlinnan kaupungin vuoden 2026 veroprosenttien vertailu Etelä-Savon maakunna, kuntakokoluokan ja koko maan keskiarvoon on esitetty alla olevassa taulukossa.
Veroprosenttiesitys vuodelle 2027 ei oleellisesti muuta kuntalaisten verokohtelua. Siten vaikutukset muutosten osalta ovat vähäiset.
Toimivalta Kuntalaki 39 §
Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Ma Ding
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle vuoden 2027 veroprosenteiksi seuraavaa:
- Savonlinnan kaupungin tuloveroprosentti vuonna 2027 on 9,30 %
- Kiinteistöveroprosentit vuonna 2027 ovat
- rakennusten yleinen 1,43 %
- maapohjan yleinen 1,43 %
- vakituinen asuinrakennus 0,59 %
- muut asuinrakennukset 1,15 %
- voimalaitokset 2,50 %
- rakentamaton rakennuspaikka 2,00 %
- yleishyödyllinen yhteisö 1,43 %
Päätös
Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto