Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 102



 

Päätösehdotuksen Anttolan alueellinen suunnittelutarveratkaisu hyväksyminen

 

TL 23.08.2022 § 120 

 

 

 

Valmistelija kaavoituspäällikkö Päivi Behm,  044 417 4655

 

Selostus 

 MRL 137 a § mukainen alueellinen suunnittelutarveratkaisu on tullut mahdolliseksi vuoden 2017 lakitarkistuksen myötä. 137 a §:ssä todetaan, että "Jos kyläalueella tai muulla maaseutualueella on voimassa oikeusvaikutteinen yleiskaava, kunta voi tehdä päätöksen 137 §:n 1 momentissa säädettyjen rakennusluvan erityisten edellytysten olemassaolosta samalla kertaa useamman kuin yhden rakennuspaikan osalta. Tällainen päätös voidaan tehdä alueella, joka oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa on osoitettu kyläalueeksi tai muutoin rakentamiseen soveltuvaksi alueeksi. Päätös voi olla voimassa enintään kymmenen vuotta. Alueellinen päätös ei saa johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia." Asiasta päätäntävalta on kaupunginvaltuustolla. Alueellinen suunnittelutarveratkaisu on tehty vuonna 2020 ensimmäistä kertaa Savonlinnassa Kulennoisten osayleiskaavan osalta.

 

 Anttolan osayleiskaavamuutoksessa (Kerimäen kunta kv 18.12.2012 § 76, oikeusvaikutteinen) on kaavan yleisissä määräyksissä, että "Tämän yleiskaavan mukaisen enintään kaksiasuntoisen asuinrakennuksen rakennuslupa voidaan myöntää suoraan yleiskaavan perusteella A-, A-1, AP, AM- ja AT-alueilla (MRL 44 §). Tämä määräys on voimassa 10 vuotta tämän osayleiskaavan voimaantulosta."

 

 Tällainen määräys on voitu vuoden 2009 alussa voimaan tulleen MRL 44 §:n mukaisesti sisällyttää kaavoihin vain sellaisilla alueilla, joihin ei kohdistu merkittäviä rakennuspaineita. Silloin kun osayleiskaavaa ei ole laadittu maankäyttö- ja rakennuslain MRL 44 §:n mukaisena suoraan rakennuslupaan oikeuttavana, olisi rakennushankkeeseen ryhtyvä joutunut hakemaan suunnittelutarveratkaisua ennen rakennusluvan myöntämistä, jollei em. määräystä olisi annettu. Toisaalta MRL 44 §:n mukainen kaavamääräys tarkoittaa jatkossa, että vuodesta 2023 rakennusluvat jouduttaisiin em. rakennuspaikoille Anttolan osayleiskaavan alueella myöntämään suunnittelutarveratkaisun tai poikkeuslupien kautta.

 

 Osayleiskaavan alueelle ei tällä hetkellä kohdistu merkittävää rakentamispainetta, eikä varsinainen yleis- tai asemakaavamuutos ole siksi ajankohtainen. Osayleiskaavan sisältö ei ole 10 vuoden aikana sillä tavalla vanhentunut, että sitä ei voitaisi jatkossakin käyttää rakennuslupien myöntämisen pohjana em. kaavamerkintöjen alueille. Ratkaisuksi esitetään tämän vuoksi MRL 137 a § mukaista alueellista suunnittelutarveratkaisua, joka voidaan myöntää enintään 10 vuodeksi.

 

 Anttolan alueellisen suunnittelutarveratkaisun tarkoituksena on helpottaa alueella voimassa olevan osayleiskaavan vielä rakentamattomien rakennuspaikkojen toteuttamista ja sujuvoittaa rakentamisen lupaprosessia.

 

 Päätösehdotus ei koske jo rakennettuja rakennuspaikkoja, joissa edetään tavanomaisen rakennuslupaprosessin kautta.

 

 

 Teknisen lautakunnan 15.02.2022 § 24 lisäys: "Vuoden 2022 aikana päätetään Anttolan osayleiskaavan vanhentuessa siitä, miten Anttolan aluetta kehitetään ja miten rakentamista ohjataan. Päätökseen liittyy myös sivistystoimen palveluverkkotarkastelu tulevana vuonna. Anttolan alue on kehittynyt kaupungin sekä taajamien läheisyyden vuoksi ja siksi, että siellä on ollut kaupunkia isompi maaseutumainen tonttikoko sekä kunnallistekniikka. Alue on houkutellut erityisesti lapsiperheitä koulun ja päiväkodin vuoksi. Aiemman kehityksen tietäen, on Anttolan tulevaisuuden pohtiminen tehtävä harkiten."

 

 Anttolan osayleiskaavan rakennuspaikkojen mitoitus on tehty rakennusoikeuslaskelman pohjalta (kaavaselostus 3.9.4. ja selostuksen liite 7) sekä kysytty mielipiteitä maanomistajilta uusien rakennuspaikkojen muodostamisesta (kaavaselostus 3.9.3). Rakennuspaikat osoitettiin viemäriverkon läheisyyteen ja perustamisolosuhteiltaan hyville paikoille. Rakennuspaikkoja ei osoitettu valtatien 14 melualueelle. Osayleiskaavassa ranta-alueelle ei tullut uusia rakennuspaikkoja, koska siellä rantarakennusoikeus on jo käytetty. Ranta-alueet jäivät Anttolan osayleiskaavan oikeusvaikutuksettomalle alueelle, joka ympäröi nyt käsiteltävänä olevaan Anttolan oikeusvaikutteista yleiskaavaa.

 

 Anttolan koulun hankesuunnitelmasta on annettu kaavoituspalveluiden lausunto vuonna 2021 sivistyslautakunnalle, joka on päätösehdotuksen selostuksen liitteenä 3.

 

?     Kaupungilla ei ole tällä hetkellä Anttolan oppilaaksiottoalueella myytäviä tontteja. Myytävät tontit Anttolassa sijaitsevat valtatien 14 eteläpuolella Tynkkylänmäellä. Anttolan osayleiskaavamuutoksen (oikeusvaikutteinen, v. 2012) alueella on yksityisillä tahoilla 52 rakentamatonta tonttia. Yhteensä osayleiskaavassa oli 65 tonttia, mistä on kaavan vahvistumisen v. 2012 jälkeen rakennettu 13.  Anttolan osayleiskaavan (oikeusvaikutukseton v. 1999) ja kaavoittamattomalla sisäjärvien alueella rakennuslupia on haettu yhteensä 4 kpl vuoden 2012 jälkeen. Näillä alueilla rakentamisen luvat edellyttävät poikkeusluvan hakemista. Poikkeuslupia ei ole alueelle tällä hetkellä vireillä.

?     Anttolan oppilaaksiottoalueen nykyinen väestömäärä ja rakennuskanta selviävät kaavoituspalveluiden sivistyslautakunnalle antamasta lausunnosta (8.10.2021). Anttolan väestökehitys on laskeva, kuten muuallakin Savonlinnassa.

 

 Päätösehdotus on esityslistaliitteinä A-E.

 

Lapsivaikutusten arviointi

 Päätös ei vaikuta lapsiperheiden määrään alueella tai Anttolan koulun jatkumiseen, joten asiassa ei ole tarpeen tehdä lapsivaikutusten arviointia. Sivistystoimialan vuonna 2022 tekemän palveluverkkoselvityksen perusteella Anttolan koulun toiminnan jatkoa on tarve tarkastella seuraavalla valtuuskaudella vuosille 2025 - 2029, jos oppilasmäärän väheneminen toteutuu oppilasennakointien mukaisesti, eikä kaupungin nykyisen strategian mukaisilla toimenpiteillä ole kyetty muuttamaan kaupungin väestöllistä kehitystä oppilasmäärien osalta. Anttolan kouluun on suunniteltu peruskorjausta, mutta oppilasennakointien perusteella Anttolan alueen lapsimäärä vähenee voimakkaasti noin 40%:lla vuosina 2023 - 2027 ja oppilaat mahtuvat tämän jälkeen tilanteen niin vaatiessa muihin lähialueen kouluihin.

 

Yritysvaikutusten arviointi 

 Hankkeella on välillisiä vaikutuksia rakentamiseen, kun uudet rakennuspaikat voi luvittaa helpommin.

 

Kaavoituspäällikkö Päivi Behm selostaa asiaa kokouksessa.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

 

Päätösehdotus Anttolan alueellisen suunnittelutarveratkaisun päätösehdotus asetetaan nähtäville, esityslistaliitteet A-E.

 

Käsittely  Pekka Kilpeläinen poistui esteellisenä kokouksesta, eikä ottanut osaa asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon (HallL 28 § 1 mom. kohta 3).

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Kaavoituspalvelut

 

TL 15.11.2022 § 192 

 

 

 

Valmistelija kaavoituspäällikkö Päivi Behm, 044 417 4655

 

Selostus TL 23.8.2022 § 120 selostusosan mukaisesti.

 

 Anttolan alueellinen suunnittelutarveratkaisun päätösehdotus esityslistaliitteet A-E oli nähtävänä 9.9.-10.10.2022 välisenä aikana. Siitä saatiin rakennus- ja ympäristölautakunnan lausunto, missä ei ollut huomautettavaa.

 

Lapsivaikutusten arviointi

 TL 23.8.2022 § 120 selostusosan mukaisesti.

 

Yritysvaikutusten arviointi

 TL 23.08.2022 § 120 selostusosan mukaisesti.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy omalta osaltaan Anttolan alueellisen suunnittelutarveratkaisun päätösehdotuksen esityslistaliitteet A - E sekä esittää päätösehdotuksen hyväksymistä kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle.

 

Käsittely Pekka Kilpeläinen ja Tuukka Suomalainen poistuivat esteellisinä kokouksesta, eivätkä ottaneet osaa asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon (HallL 28 § 1 mom. kohta 3).

 

 Kaavoituspäällikkö Päivi Behm selosti asiaa kokouksessa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Kaavoituspalvelut

Toimenpiteet Kaupunginhallitus/kaupunginvaltuusto

 

KH 21.11.2022 § 372 

 

 

 

Valmistelija kaavoituspäällikkö Päivi Behm, 044 417 4655

 

Selostus Teknisen lautakunnan 23.8.2022 § 120 ja 15.11.2022 § 192 selostus- ja päätösosien mukaisesti

 

 Päätösehdotus on esityslistaliitteinä A-E.

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan 2. sij. Tuula Ahvonen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi  Anttolan alueellisen suunnittelutarveratkaisun päätösehdotuksen esityslistaliitteet
A - E.

 

sittely Kaavoituspäällikkö Päivi Behm selosti asiaa kokouksessa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto

 

KV 12.12.2022 § 102  

850/10.03.00.03/2022  

 

 

Selostus Anttolan alueellinen suunnittelutarveratkaisun päätösehdotus liitteet A-E.

 

 

Kaupunginhallituksen

päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy Anttolan alueellisen suunnittelutarveratkaisun päätösehdotuksen liitteet A - E.

 

Käsittely Valtuutettu Tuukka Suomalainen poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (KuntaL 97.1 §:n)

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.