Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.11.2022/Pykälä 193


 

Lomarakennuspaikan Uuraansaaressa määräala kiinteistöstä 740-508-3-23 Heikinpohja vuokra-ajan jatkaminen Savonlinnan poliisiyhdistys ry:n kanssa

 

TL 15.11.2022 § 193  

1176/10.00.02.01/2022  

 

 

Valmistelija kaavoituspäällikkö Päivi Behm, 044 417 4655

 

Selostus Teknisen lautakunnan päätöksellä 19.2.1991 § 125 on Uuraansaaresta vuokrattu kaksi n. 3000 m2:n lomarakennuspaikkaa noin15 vuoden ajaksi eli 31.12.2007 saakka, joista toinen Savonlinna poliisiyhdistys ry:lle ja toinen Savonlinnan Seudun Jyty ry:lle.

 

 Tekninen lautakunta on 6.6.2006 § 136 jatkanut Savonlinnan poliisiyhdistys ry:n vuokrasopimuksen vuokra-aikaa 1.1.2008 - 31.12.2022 väliseksi ajaksi. Vuokra 1.1.2008 alkaen on ollut 500 €/vuodessa sidottuna elinkustannusindeksin pistelukuun 1594 (v. 2005 keski-indeksi). Vuokra vuonna 2022 on 695,96 €.

 

 Tekninen lautakunta on 10.12.2019 § 226 päättänyt vuokralla olevien lomarakennuspaikkojen vuokra-aikojen jatkamisesta ja vuokraehtojen tarkistamisesta. Päätöksen mukaisesti yleiskaavan mukaisilla rakennuspaikoilla olevin lomarakennuspaikkojen vuokra-aikoja on jatkettu noin 30 vuotta eli 31.12.2053 saakka. Vuokrat on tarkistettu teknisen lautakunnan 10.3.2015 § 88 ja 7.7.2015 § 216 päätösten mukaisesti. Koska Uuraansaari on yleiskaavassa retkeily- ja ulkoilualuetta eikä siellä ole kaavanmukaisia rakennuspaikkoja niin teknisen lautakunnan 10.12.2019 § 226 tekemään päätöstä ei voida soveltaa näihin sopimuksiin.

 

 Lomarakennuspaikan vuokraamista Savonlinnan poliisiyhdystys ry:lle esitetään jatkettaviksi seuraavin ehdoin:

 

  1. Vuokra-aikaa jatketaan 1.1.2023 alkaen siten, että vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi kahdentoista (12) kuukauden molemmin puolisella irtisanomisajalla.
  2. Vuokra 1.1.2023 alkaen on 818,00 € vuodessa sidottuna elinkustannusindeksin pistelukuun 2017 (v. 2021 vuosikeskiarvo).
  3. Mikäli vuokran tai muun tähän sopimukseen perustuvan maksun suorittaminen viivästyy, erääntyneille saataville maksetaan korkolain (633/73) mukainen viivästyskorko.
  4. Tämän vuokrasuhteen päättyessä on vuokralaisen kustannuksellaan siirrettävä pois rakennuksensa ja laitteensa sekä pantava alue kuntoon. Mikäli vuokralainen ei siirrä pois rakennuksia ja laitteita on vuokranantajalla oikeus vuokralaisen lukuun myydä ne julkisella huutokaupalla ja huolehtia niiden paikan kuntoon panosta. (Maanvuokralaki 76§).
  5. Muutoin noudatetaan alkuperäisiä vuokrausehtoja.

 

 Alueelle on valmisteilla keskustaajaman strateginen yleiskaava vuoteen 2040, missä Uuraansaari on varattu virkistysmatkailuun. Mikäli alueen ranta-asemakaavoitus etenee yleiskaavan vahvistuttua, kokonaisuutta ja vuokra-alueen sijaintia siinä on syytä tarkastella uudelleen. Ristiriitaa ei kuitenkaan muodostu vuokra-ajan jatkamisesta toistaiseksi, koska yleiskaavoituksessa ja sitä seuraavassa ranta-asemakaavoituksessa sekä Uuraansaaren mahdollisten kehittämisvisioiden toteutuksessa tulee menemään useita vuosia aikaa.

 

 Esityslistaliite A Vuokrattavan alueen sijaintikartta.

 

Lapsivaikutusten arviointi

 Ei ole tarpeen arvioida.

 

Yritysvaikutusten arviointi

 Ei ole tarpeen arvioida.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että lomarakennuspaikan määräala kiinteistöstä 740-508-3-23 (sijainti esityslistaliite A) vuokra-aikaa jatketaan toistaiseksi Savonlinnan poliisiyhdistys ry:n kanssa. Vuokra 1.1.2023 alkaen on 818,00 € vuodessa sidottuna elinkustannusindeksin pistelukuun 2017 (v. 2021 vuosikeskiarvo). Mikäli vuokran tai muun tähän sopimukseen perustuvan maksun suorittaminen viivästyy, erääntyneille saataville maksetaan korkolain (633/73) mukainen viivästyskorko. Vuokrasuhteen päättyessä on vuokralaisen kustannuksellaan siirrettävä pois rakennuksensa ja laitteensa sekä pantava alue kuntoon. Mikäli vuokralainen ei siirrä pois rakennuksia ja laitteita on vuokranantajalla oikeus vuokralaisen lukuun myydä ne julkisella huutokaupalla ja huolehtia niiden paikan kuntoon panosta. (Maanvuokralaki 76§). Muutoin noudatetaan alkuperäisiä vuokrausehtoja.

 

Käsittely Kaavoituspäällikkö Päivi Behm selosti asiaa kokouksessa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Savonlinnan poliisiyhdistys ry

Toimenpiteet Maakäyttöpalvelut/tonttipalvelut

 Tekninen toimiala hallintopalvelut/laskutus