Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 44


Liite 45 Arviointikertomus 2021

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2021

 

TARLA 31.05.2022 § 38 

 

 

 

Valmistelija sisäinen tarkastaja Päivi Matilainen, paivi.matilainen@savonlinna.fi, p. 050 407 2571

 

 

Selostus Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunnan on annettava valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomus, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

 Savonlinnan kaupungin hallintosäännön 49 §:n mukaisesti tarkastuslautakunta antaa valtuustolle vähintään viikkoa ennen tilintarkastuskertomuksen valtuustokäsittelyä arvionsa valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta edellisenä vuonna.

 

 

Esittelijä Sisäinen tarkastaja Matilainen Päivi

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää vuoden 2021 arviointikertomuksen lopullisen sisällön ja allekirjoittaa kertomuksen.

Tarkastuslautakunta tekee kaupunginvaltuustolle seuraavan esityksen:
1. Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021, käy keskustelun
arviointikertomuksen sisällöstä ja lähettää sen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten.

2. Kaupunginvaltuusto pyytää kaupunginhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Lausunnon tulee olla valtuuston käsiteltävänä viimeistään kuluvan vuoden marraskuun loppuun mennessä.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.

 

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

KV 13.06.2022 § 44  

64/00.03.00.01/2022  

 

 

 

Selostus Liite A: Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2021

 

 

Tarkastuslautakunnan päätösehdotus

 

 1. Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021, käy keskustelun
arviointikertomuksen sisällöstä ja lähettää sen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten.

2. Kaupunginvaltuusto pyytää kaupunginhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Lausunnon tulee olla valtuuston käsiteltävänä viimeistään kuluvan vuoden marraskuun loppuun mennessä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Kaupunginvaltuusto piti kokoustauon klo 20.37-20.52.

 

 Panu Peitsaro poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 20.37.