Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 54



 

Hyvinvointisuunnitelma 2022-2025

 

KH 09.05.2022 § 171 

 

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Seija Hytönen, seija.hytonen@savonlinna.fi, p. 044 417 4044

 

Selostus Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisellä kunnassa on laaja lakisääteinen pohja. Kuntalaki (2015/410) määrittelee kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtimisen keskeiseksi kunnan perustehtäväksi. Terveydenhuoltolain (1326/2010) luvussa 2 määritellään laajasti kunnan tehtäviä kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.

 

  Kunnan perustehtävät ovat asukkaidensa hyvinvoinnin sekä elinympäristön ja alueen elinvoiman edistäminen. Kunnat on täten velvoitettu mahdollistamaan asukkaidensa hyvinvointi. Kuntalaisella on yhä suurempi vastuu hyvinvoinnistaan, vaikka kunnalla on edelleen laajat perustehtävät.

 

 Terveydenhuoltolaki velvoittaa kuntia raportoimaan valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä niitä edistävistä toimenpiteistä. Tämän lisäksi valtuustolle on laadittava kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus. Hyvinvointikertomuksen pohjalta asetetaan paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat hyvinvoinnin edistämisen painopisteet ja niihin liittyvät toimenpiteet. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt laajan hyvinvointikertomuksen 22.3.2021 § 32.

 

  Kaupunginvaltuusto on 11.10.2021 § 113 asettanut hyvinvointisuunnitelman painopistealueet, jotka ovat:

 

 - lapsiperheiden sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen

 - aikuisväestön hyvinvoinnin edistäminen

 - ikääntyvän väestön toimintakyvyn ylläpito sekä aktiivinen ja turvallinen

elinympäristö

 

  Hyvinvointisuunnitelma on konkreettinen toimenpidesuunnitelma, jonka tarkoituksena on vaikuttaa valtuuston hyvinvointisuunnitelmaan asettamiin painopisteisiin. Suunnitelmassa määritellään tavoitteet, toimenpiteet, mittarit/arviointi ja toiminnasta vastaava taho.

 

Liitteenä A olevaa hyvinvointisuunnitelmaa on laadittu yhteistyössä toimialojen, Sosterin ja kolmannen sektorin kanssa.

 

  Lapsiperheiden sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen osalta valmistelu on edennyt maakunnallisen suunnitelman mukaisesti siten, että maakunnallisen suunnitelman Savonlinnan osuus tulee olemaan osa hyvinvointisuunnitelmaa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää asettaa lausuntoja ja kannanottoja varten liitteenä A olevan hyvinvointisuunnitelman nähtäville ajalle 10.5.-30.5.2022.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Hallintopäällikkö

 

KH 06.06.2022 § 213 

 

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Seija Hytönen, seija.hytonen@savonlinna.fi, p. 044 417 4044

 

Selostus Hyvinvointisuunnitelma on ollut lausuntoja ja kannanottoja varten nähtävillä 10.5. - 30.5.2022.

 Lausuntoja ja kannanottoja saapui yhteensä yksi, joka on kokousmateriaalina.

 

 Liitteenä A olevaa hyvinvointisuunnitelmaa on laadittu yhteistyössä toimialojen, Sosterin ja kolmannen sektorin kanssa.

 

 Lapsiperheiden sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen osalta valmistelu on edennyt maakunnallisen suunnitelman mukaisesti siten, että maakunnallisen suunnitelman Savonlinnan osuus tulee olemaan osa hyvinvointisuunnitelmaa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä A olevan hyvinvointisuunnitelman. Hyvinvointisuunnitelmaa toteutetaan kaupunginvaltuuston hyväksymien talousarviomäärärahojen puitteissa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto

 

KV 13.06.2022 § 54  

665/00.01.03.02/2022  

 

 

Selostus Liite A: Hyvinvointisuunnitelma

 

Kaupunginhallituksen

päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä A olevan hyvinvointisuunnitelman. Hyvinvointisuunnitelmaa toteutetaan kaupunginvaltuuston hyväksymien talousarviomäärärahojen puitteissa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.