Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vammaisneuvosto
Pöytäkirja 24.01.2023/Pykälä 6


 

Muut asiat

 

VANE 24.01.2023 § 6  

    

 

 

Päätösehdotus Toimielin ottaa käsiteltäväksi muut esille tulevat asiat.

 

 

Käsittely Vammaisneuvosto keskusteli ennakkoäänestyspaikkojen ja vaalipäivän äänestyspaikkojen esteettömyydestä.

 

Päätös Asia merkittiin tiedoksi.

 

 

Käsittely EU:n Vammaiskortilla vammaiset ihmiset voivat todentaa vaivattomasti vammaisuutensa tai avustajan tarpeensa matkustaessaan esimerkiksi julkisilla kulkuneuvoilla ja osallistuessaan liikunta- ja kulttuuritapahtumiin. EU:n Vammaiskortti on vapaaehtoinen kommunikoinnin ja osallistumisen apuväline. Sitä voi käyttää Suomessa ja muissa EU-maissa. https://vammaiskortti.fi/

 

Päätös Vammaisneuvosto pyytää logistiikkapalveluita päivittämään kaupungin kotisivuille henkilökuljeutusten esteettömyyskuvaukseen tiedon EU:n Vammaiskortin hyväksymisestä avustajan tarpeen todentamisessa.

 

 

Käsittely Liikenneturvallisuuteen littyvät asiat:
 

  1. Vammaisneuvoston jäsenet ovat havainneet, että Olavinkatua ylittäessä on liikennevalojen viive liian lyhyt, eikä hitaammin liikkuvat ehdi ylittämään tietä vihreän palaessa. Tämä on aiheuttanut vaaratilanteita.

 

  1. Vammaisneuvoston tietoon on saatettu asia vaarallisesta kaivonkannesta Olavinkadun ja Kirkkokadun risteyksessä. Vaaratilanne on syntynyt kun kyynärsauva on uponnut kaivonkannen ritilään.

 

Päätös Vammaisneuvosto päätti lähettää asiat tekniselle toimelle selvitettäväksi.

 

 

Käsittely Vammaisneuvoston tietoon on saatettu asia liittyen nepsy-lasten hoitopolkuun.

 

Päätös Vammaisneuvosto kävi keskustelun ja päätti lähettää asian edelleen hyvinvointialueen vammaisneuvoston käsiteltäväksi.

 

 

Tiedoksi Tekninen toimiala/Logistiikkapalvelut

 Tekninen toimiala/Kunnallistekniset palvelut

 Etelä-Savon hyvinvointialueen vammaisneuvosto