Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.01.2023/Pykälä 17



 

Teknisen toimialan määrärahojen ja tasetilien hyväksyminen vuonna 2023

 

TL 24.01.2023 § 17  

53/02.02.00.03/2023  

 

 

Valmistelija taloussuunnittelija-vastaava pääkirjanpitäjä Tarja Miettinen, 044 417 5409

 

Selostus Kaupunginvaltuusto on 12.12.2022 § 111 ja jatkokokouksessa 13.12.2022  hyväksynyt kaupungin talousarvion vuodelle 2023 ja vuosien 2024 - 2026 taloussuunnitelman. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan toimielinten tulee päättää varojen käyttöoikeuksista ja hyväksyjistä.

 

 Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan laskujen hyväksymiseen oikeutetun viranhaltijan on huolehdittava siitä, että hänen käytössään olevista tileistä pidetään riittävissä määrin määrärahan käytön tarkkailua, jotta määrärahan ylityksiä ei pääse syntymään. Määrärahaa ei saa ylittää, eikä käyttää muuhun kuin talousarviossa mainittuun tarkoitukseen. Jos määräraha ei riitä, on hyvissä ajoin ennen sen loppumista selvitettävä mahdollisuudet toiminnan supistamiseen ja/tai sovittamiseen jäljellä olevan määrärahan puitteissa. Ellei tämä ole mahdollista, on ryhdyttävä toimenpiteisiin lisärahoituksen järjestämiseksi.

 

 Laskujen hyväksymisessä on huomioitava, ettei hyväksy omia tai esimiehensä laskuja.

 Pöytäkirjaliitteenä A on luettelo määrärahojen ja tasetilien hyväksyjistä vuonna 2023.

 

Lapsivaikutusten arviointi

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy määrärahojen ja tasetilien hyväksyjät vuonna 2023 pöytäkirjaliitteen A mukaisesti.
Lisäksi lautakunta päättää, että teknisen toimialan yksiköiden ollessa suljettuna tai aina, kun sekä varsinainen että varahyväksyjä ovat poissa vuonna 2023, määrärahat niiltä osin hyväksyy tekninen johtaja tai hänen estyneenä ollessaan hänen sijaisensa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Keskushallinto/talouspalvelut

 Sisäinen tarkastaja

 Hyväksyjät

 Teknisen toimialan yksiköt