Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.01.2023/Pykälä 9


 

Ennakkoavustusten maksaminen yksityisteiden lauttaliikenteelle 2023

 

TL 24.01.2023 § 9  

24/10.03.01.09.00/2023  

 

 

Valmistelija mittausinsinööri Paavo Nevalainen, 044 417 4650

 toimistosihteeri Kirsi Sinkkonen, 044 417 5077

 

Selostus Savonlinnan kaupungin alueen yksityisteillä liikennöi seitsemän moottoroitua lauttaa tai lossia. Näistä kuuden käyttökustannukset muodostavat suurimman ja todella merkittävän tiekunnan jatkuvan menoerän. Avustusten maksuaikatauluista johtuen näiden tiekuntien toimintakulut joudutaan yleensä rahoittamaan vuoden lopulla tai viimeistään vuodenvaihteen tienoilta eteenpäin velkarahalla.

 

  Tiekuntien velkaantumista on pyritty ehkäisemään ennakkoavustuksilla. Velkaantumista on pyrittävä välttämään, sillä valtio ei hyväksy tiekuntien korkomenoja avustusten piiriin. Valtio maksaa omat (edellisen vuoden kustannuksiin perustuvat) avustuksensa vasta toukokuussa.

 

Valtioneuvosto on 8.12.2022 antanut asetuksen yksityistieasetuksen väliaikaisesta muuttamisesta vuosille 2023-2025. Lauttapaikan valtionavustuksen enimmäismäärä voi olla 85 % kun se aikaisemmin on ollut 80 %. Tästä johtuen lauttapaikan ennakkoavustus voi olla pienempi kuin aiempina vuosina.

 

   Ennakkoavustuksina voidaan maksaa enintään se summa, mikä tulee arviolta olemaan kaupungin kokonaisavustus edellisen vuoden kuluihin.

 

  Edellä mainitut ja tarpeet huomioiden lautta- ja lossiliikennekustannuksiin voitaisiin myöntää ennakkoavustuksina esityksestä ilmenevällä tavalla kuudelle tiekunnalle yhteensä 180.000 euroa. Avustukset tulisi maksaa mahdollisimman pian. Loput avustukset maksetaan muiden tieavustusten yhteydessä vuoden lopulla. Lopullisissa avustuksissa huomioidaan maksetut ennakkoavustukset.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että lautta- ja lossiliikennettä hoitaville tiekunnille myönnetään vuonna 2023 ennakkoavustusta seuraavasti (suluissa vuonna 2022 maksettu kokkonaisavustus):

 

Tiekunta      Ennakkoavustus

 

Kesamonsaaren yksityistie    35.000 € (53.156 €)

Laukansaaren yksityistie    25.000 € (51.130 €)

  Pietolansaaren yksityistie    25.000 € (39.649 €)

  Ritosaaren yksityistie    35.000 € (49.279 €)

  Ahvionsaaren yksityistie    25.000 € (37.069 €)

  Tuohisaaren yksityistie    35.000 € (51.522 €)              

 

Käsittely Kaavoituspäällikkö Päivi Behm selosti asiaa kokouksessa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet: Yksityistiepalvelut