Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 25.01.2023/Pykälä 11


 

Ympäristönsuojelupalvelujen tulosalueen talousarvion seuranta ja raportointi, tammi-joulukuu 2022

 

RAKYL 25.01.2023 § 11  

    

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Matti Rautiainen, puh. 044 417 4685, matti.rautiainen@savonlinna.fi

 

 

Selostus Kaupunginvaltuusto hyväksyi 20.12.2021 § 135 kaupungin talousarvion vuodelle 2022 ja vuosien 2022 - 2025 taloussuunnitelman.

 

 Kaupunginhallituksen 27.12.2021 § 533 hyväksymän talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan on huolehdittava siitä, että riittävissä määrin tarkkaillaan määrärahan käyttöä. Määrärahaa ei saa ylittää eikä käyttää muuhun kuin talousarviossa mainittuun tarkoitukseen.

 

 Talousarvion sisällön toteutumisesta laaditaan tilinpäätöksen lisäksi puolivuotisraportti kesäkuun lopun tilanteessa, jolloin raportoidaan myös henkilöstötilanteesta. Talousarvion toteutumista käsitellään kuukausittain johtoryhmässä ja raportoidaan kaupunginhallitukselle ja lautakunnille.

 

 Talousarviossa tulosalueelle 450 Ympäristönsuojelupalvelut sisältyvät kustannuspaikat 4901 Ympäristönsuojelu ja 4902 Keskustan ilmanlaatututkimus. Investointipuolella on yksi hanke 8710 Vesistöjen kunnostus.

 

 Ympäristönsuojelupalvelujen tiliseurantaraportti 1.1. - 31.12.2022 on esityslistaliitteenä A, kustannuspaikkaa 4901 Ympäristönsuojelu koskeva graafinen esitys esityslistaliitteenä B ja investointiosa esityslistaliitteenä C.

 

 Kustannuspaikkojen 4901 ja 4902 yhteenlasketun tiliseurantatilanteen 12.1.2023 mukaan:

 

 - toimintakulut 341 427 euroa ovat toteutuneet talousarvioon verrattuna 91,6 %:sti

 

 - toimintatuotot 63 391 euroa ovat toteutuneet talousarvioon verrattuna 84,4 %:sti

 

 - toimintakate 278 036 euroa oli talousarvioon verrattuna 93,4 %.

 

 Kahdentoista kuukauden osuus koko vuodesta on 100 %.

 

 Seuraavat kulutilit ovat ylittäneet talousarvioon vuodelle 2022 merkityn määrärahan:

 

 4230 Sairausvakuutuskorvaukset, ylitys 1 243,18 euroa

 4601 Sisäiset ostot tilikaudella, ylitys 17,00 euroa

 

 Kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukaisia maksuja on kertynyt 57 503 euroa eli 95,8 % talousarvioon verrattuna.

 

 Kustannuspaikalle 4902 Keskustan ilmanlaatututkimus on kertynyt toimintakuluja (ainakin sähkökulut puuttuvat) 2 920 euroa eli 77,7 % talousarvioon merkittyyn verrattuna. Kulut ovat aiheutuneet maakunnallisen tutkimussopimuksen mukaisesta Savonlinnan kaupungin maksuosuudesta. Sopimuksessa ovat mukana kaikki Etelä-Savon kaupungit sekä suurimmat energiantuotantolaitokset. Ilmanlaadun mittausasema toimii Savonlinnassa vuosina 2022 - 2023.

 

 Investointipuolen kustannuspaikalle 8710 Vesistöjen kunnostus on kirjattu Mertajärvi -hankkeen kuluja 7 683 euroa eli 22,0 % talousarvioon verrattuna (kuluihin saadaan 50 %:n valtionosuus).

 

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Rautiainen Matti, puh. 044 417 4687,

 heidi.kayhko@savonlinna.fi

 

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää todeta ympäristönsuojelupalvelujen tulosalueen tiliseurantatilanteen 12.1.2023 perusteella, että toiminta on hoidettu tammi-joulukuussa vuodelle 2022 hyväksytyn talousarvion määrärahojen puitteissa.

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Toimenpiteet Teknisen toimialan hallintoyksikkö / taloussihteeri