Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeinojaosto
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 41


+

 

ELJ 14.03.2023 § 41  

317/14.00.03/2023  

 

 

Valmistelija Juha Turtiainen, vs. elinkeinojohtaja, juha.turtiainen@savonlinna.fi

 

Selostus Valtioneuvoston lisätalousarviossa vuodelle 2023 kohdennettiin Saimaan matkailun kehittämiseen (esim. VisitSaimaa-hankkeelle) lisämääräraha n. 0,5 milj. euroa. Tämän määrärahan turvin pystymme jatkamaan VisitSaimaa-brändin rakentamista, yhteismarkkinointia, tuotekehitystä ja kansainvälisen myynnin edistämistä.

 

 VisitSaimaa 2.5 hankkeen tavoite on jatkaa VisitSaimaa 2-hankkeessa käynnistettyjä toimenpiteitä ja varmistaa alueen matkailun kasvu ja kansainvälistyminen. Hanke pyrkii auttamaan alueen yrityksiä Korona-pandemian ja Venäjän rajan sulkeutumisen aiheuttamassa poikkeuksellisessa tilanteessa kotimaan yhteismarkkinointikampanjoilla ja käynnistämällä uudelleen kasainvälisen matkailun markkinoinnin- ja myynnin toimenpiteet.

 

 VisitSaimaa 2.5 -hanke on myös ns. siltahanke suuremmalle, maakunnan yhteiselle LakeSaimaa -hankkeelle, joka toteutetaan sisarhankkeena Etelä-Karjalan vastaavan hankkeen kanssa. Ko. hankkeiden suunnittelu on käynnistynyt ja niiden arvioidaan käynnistyvän myöhemmin syksyllä 2023. Hankkeiden toimenpiteet täydentävät toisiaan.

 

 Hanke on suunniteltu yhteistyössä aikaisemman VisitSaimaa2-hankkeen toteuttajien kanssa. Hankesuunnitelma toimitetaan kaikille hankkeeseen mukaan lähteville tahoille hankkeen saatua positiivisen rahoituspäätöksen.

 

 Hankkeen päätotuttaja on Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy ja osatoteuttaja: Savonlinnan Seudun Matkailu Oy

 

 Hankkeen kokonaisbudjetti on 562 500 €, josta EAKR-rahoitus on 450 000 €, hakijan omarahoitus on 20 %: 112 500 €,  yrityksien osuus  omarahoituksesta on n. 36 250 € ja kuntien osuus omarahoituksesta n. 76 250 €

- Hankesuunnitelman mukaisesti hankkeen henkilöstöresurssi tulee olemaan 3 htv. Hankesuunnitelma esityslistaliitteenä A

 

 Savonlinnan Seudun Matkailu Oy esittää Savonlinnan kaupungin hankerahoitusosuudeksi yhteensä enintään 20 000 euroa (alv 0 %) hankkeen aikana, josta vuoden 2023 osuus on 15 000 euroa (alv 0 %) ja vuoden 2024 osuus on 5 000 euroa (alv 0 %).

 

 Lopullinen omarahoitusosuus määräytyy budjetin ja hanketoimijoiden omarahoitusosuuksien varmistumisen ja hankkeen saaman positiivisen rahoituspäätöksen jälkeen. Omarahoitus voi olla yllä mainittua pienempi, mutta maksimissaan 20 000 euroa hankkeen aikana. Jos hanke ei toteudu täysimääräisesti vahvistetun budjetin mukaisesti, palautetaan käyttämättä jäänyt omarahoitusosuus.

 

 Kuntien omarahoitus on edellytys kuntien yritysten osallistumiselle hankkeeseen. VisitSaimaa 2.5 -hanke on suunnattu ensisijaisesti aikaisemmassa hankkeessa mukana olleille toimijoille. Kuntien rahoitusosuudet määräytyvät kuntien koon, hankkeessa mukana olevien yritysten määrän ja matkailullisen potentiaalin mukaan.

 

Toimivalta: Savonlinnan kaupunginhallitus on 5.2.2018 § 31 delegoinut elinkeinojaostolle seuraavan toimivallan: Elinkeinojaostolla on toimivalta päättää Savonlinnan kaupungin elinkeinopoliittisten investointihankkeiden ja toiminta-avustusten hyväksymisestä ja omarahoitusosuudesta tulosalueensa määrärahan puitteissa.

 

 

 

Lapsivaikutusten arviointi Ei vaikutusta

 

Yritysvaikutusten arviointi Esityslistaliite B

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Elinkeinojaosto päättää, että Savonlinnan kaupunki osallistuu Visit Saimaa 2.5 hankkeen hankerahoitukseen yhteensä enintään 20 000 euron maksuosuudella  hankkeen aikana 2023- 2024, josta vuoden 2023 osuus on 15 000 euroa ja vuoden 2024 osuus on 5 000 euroa. Rahoitusosuus maksetaan kustannuspaikalta 1400 kehittämistoimenpiteiden mahdollistaminen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet  Vs.elinkeinojohtaja

 

Tiedoksi Savonlinnan Seudun Matkailu Oy