Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 68


Liite 1 Ptkliite A Oikaisuvaatimus

 

Oikaisuvaatimus teknisen lautakunnan päätöksestä 24.1.2023 § 13

 

TL 28.03.2023     

37/10.00.02.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja-kaupunginlakimies, Hämäläinen Markus, 050-4709394

 

Selostus -------------- oikaisuvaatimus (saapunut 13.2.2023), pöytäkirjaliitteenä A. Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että aiemmin tehty päätös kumotaan ja, että hänelle kuuluva korvaus maksetaan.

 

 Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa tiedoksisaannista. Teknisen lautakunnan päätös on 26.1.2023 lähetetty kirjeellä tiedoksi asianosaiselle. Näin ollen 13.2.2023 saapunut oikaisuvaatimus on tehty määräajassa.

 

 Asiassa hakija ei ole esitetty sellaista uutta selvitystä, joka antaisi aiheen arvioida teknisen lautakunnan 24.1.2023 tekemää päätöstä § 13 uudelleen.

 

Lapsivaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Yritysvaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hylkää --------- oikaisuvaatimuksen ja päättää, ettei oikaisuvaatimus anna aihetta toimenpiteisiin.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Oikaisuvaatimuksen tekijä