Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 18.10.2023/Pykälä 151


 

Lautakunnan jäsenten esille ottamat asiat

 

RAKYL 18.10.2023 § 151  

    

 

Selostus Lautakunnan jäsenillä on mahdollisuus ottaa esille asioita, jotka eivät ole  tämän kokouksen esityslistalla käsiteltäviä

 

 

Päätösehdotus Asiat lähetetään rakennusvalvonta- tai ympäristönsuojelupalvelujen valmisteltavaksi siltä osin kuin ne kuuluvat näiden tehtäväkenttään ja muilta osin toimitetaan niille toimielimille, joiden tehtäväkenttään asiat kuuluvat mahdollisia toimenpiteitä varten.

 

 Pöytäkirjaan merkitään Käsittely -kohdassa lautakunnan jäsenten esille ottamat asiat ja lähetetään ne mahdollisia toimenpiteitä varten.

 

Käsittely Rauni Asikainen esitti, että Karpalonkodin pihan tieliittymästä ajotielle ja kevytväylälle on kasvillisuudesta johtuva huono näkyvyys.

 

 Pekka Laitinen esitti, että selvitetään kaupungin mahdollisuudet avustaa  Kaivannonniemen asukasyhdistyksen Kuhajärven kunnostushankkeessa.

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirjaan merkitään jäsenten Asikaisen ja Laitisen esille ottamat asiat.