Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 22.03.2024/Pykälä 21



 

Henkilöstöpoliittinen linjaus: viranhaltijan tai työntekijän oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

 

JORY 04.03.2024 § 51 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen

 kaupunginlakimies Roosa Aaltonen

 

Selostus Esitys kaupungin palveluksessa olevan henkilön oikeudenkäyntikulujen korvaamiseksi on liitteenä.

 

 Hallintosäännön 3 §:n (palvelussuhdeasiat) 17 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää henkilöstöpoliittisista linjauksista.

 

 Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen on työnantajalle vapaaehtoista siltä, osin kuin siitä ei ole säädetty laissa eräistä oikeudenkäynneistä kunnan tai kuntainliiton palveluksessa oleville aiheutuvien kustannusten korvaamisesta kunnan tai kuntainliiton varoista (21/1984). Näin ollen asia on perusteltua käsitellä henkilöstöpoliittisena linjauksena.

 

 Liite A: Luonnos henkilöstöpoliittiseksi linjaukseksi oikeudenkäyntikulujen korvaamiseksi

 

 

Esittelijä Hallintojohtaja-kaupunginlakimies Hämäläinen Markus

 

Päätösehdotus Johtoryhmä päättää esittää yhteistyötoimikunnalle ja kaupunginhallitukselle selostusosassa ja liitteessä kuvatun henkilöstöpoliittisen linjauksen hyväksymistä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet hallintojohtaja-kaupunginlakimies 

 

YT 22.03.2024 § 21  

23/01.00.00.01/2024

 

 

Valmistelija hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen

 kaupunginlakimies Roosa Aaltonen

 

Selostus Kaupunginjohtajan johtoryhmä on kehottanut hallintojohtaja-kaupunginlakimiestä valmistelemaan toimintamallin kaupungin palveluksessa olevan asianajo- ja oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta tietyissä tilanteissa. Valmistelun lähtökohtana on ollut se, että vakuutusturva ei kata kaikkia sellaisia tilanteita, joissa kustannusten kattaminen olisi kohtuullista. Lähtökohtaisesti kaupungin palveluksessa oleva vastaa itse omasta oikeusturvastaan ja siitä syntyvistä kustannuksista. Tämä periaate säilyisi.

 

 Kaupunginjohtajan johtoryhmä on käsitellyt otsikkoasiaa kokouksissaan 22.01.2024 § 14 ja 04.03.2024 § 51 selostusosan mukaisesti.

 

 Koska vakuutusturva ei lähtökohtaisesti korvaa sellaisia rikoksesta epäillyn oikeudenkäyntiä edeltäviä tai oikeudenkäynnistä syntyviä asianajajan käytöstä syntyviä kustannuksia, on joissakin tilanteissa arvioitu, että tilanne johtaa työntekijän tai viranhaltijan kannalta kohtuuttomaan tilanteeseen. Tällainen tilanne syntyy erityisesti tilanteessa, jossa henkilö on noudattanut kaupungin tai esihenkilön antamia ohjeita tai määräyksiä.

 

 Toimintamallin on arvioitu täyttävän hallintolain 6 §:stä ilmenevät hallinnon yleisten oikeusperiaatteiden sekä kunnan tehtäviä koskevan kuntalain 1.2 §:n ja 7 §:n vaatimukset. Asiassa on erityisesti otettu huomioon, että kunta on liitteessä A mainitun kulukorvauslain (21/1984) perusteella velvollinen tietyissä tilanteissa korvaamaan oikeudenkäynneistä aiheutuvia kustannuksia kunnan palveluksessa olevalle henkilölle.

 

 Hallintojohtaja-kaupunginlakimies selostaa asiaa yhteistyötoimikunnalle.              

 

Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Silvennoinen Virve

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta esittää lausuntonaan kaupunginhallitukselle, että toimikunta pitää oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevaa mallia kannatettavana.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin siten täydennettynä, että henkilöstön edustajien näkemyksen mukaan toimintamallia koskeva ohje ei ole riittävän yksiselitteinen, eikä ole perusteita korvata rikoksesta tuomitun oikeudenkäytikuluja toimintamallissa esitetyn mukaisesti.

 

Toimenpiteet Kaupunginhallitus